Artikkelit

Millaista on lastenhoitajan työ eläkeyhtiössä?

Lapsiparkki on Ilmarisen työntekijöille kesäkuussa korvaamaton apu, kun lapset jo lomailevat, mutta vanhemmat ovat vielä töissä. Onnistunut kesä syntyy rutiineista, huumorista sekä ripauksesta ”yolo-asennetta”. Lapsiparkin pyörittämisestä ei kuitenkaan tulisi mitään ilman osaavia kesätyöntekijöitä. Keitä Ilmarisen lastenhoitajat ovat, ja millaista heidän työnsä lapsiparkissa on?

Aamulla Ilmarisen toimitalon ullakkokerroksen lapsiparkissa käy kuhina, kun osaa lapsista vielä odotellaan paikalle. Pitkän pöydän ääressä on käynnissä vauhdikas Uno-korttipeli. Television ruudulla pyörii musiikkivideo, ja yksi lapsista valikoi puuvärikynien joukosta oikeaa sävyä.

– Alkuun on yleensä vapaata touhuilua. Yhdeksältä meillä alkaa aamupiiri, jossa esittelemme uudet lapset, kertaamme säännöt ja käymme läpi päivän kulun. Katsomme myös, mitä tänään on ruokana. Se on lapsille tärkeää, Sara Sonninen, yksi lastenhoitajista, luettelee.

Sara ja muut lastenhoitajat, Sandra-Maria Kouhia ja Venla Kosunen, vakuuttavat, että lapsiparkissa ei käy aika pitkäksi. Heistä on tullut lyhyessä ajassa lapsille tuttuja, joten nämä myös kertovat heille melkein kaiken, mikä mieleen juolahtaa.

– Esimerkiksi tänään yksi lapsista kertoi lähtevänsä ensi kesänä Kreikkaan ja pakkaavansa sinne mukaan uimapatjan, smoothie-lasit, paljon oliiveja ja kreikkalaista jugurttia, Sara kertoo nauraen.

Kesätyöstä kertyy oman alan työkokemusta

Ilmarinen palkkaa taloon vuosittain kymmeniä kesätyöntekijöitä. Vuonna 2023 Ilmarisessa työskentelee eri osastoilla yhteensä 32 kesätyöntekijää.

Kun Sara, Sandra-Maria ja Venla selailivat työpaikkailmoituksia, he kiinnostuivat paikasta heti, sillä työajat olivat säännölliset ja hoitoon tulevat lapset kouluikäisiä. Lapsiparkki on tarkoitettu 7–10-vuotiaille lapsille, ja hoitoon otetaan enintään 20 lasta kerrallaan.

Kaikki kolme ovat alan opiskelijoita, joten kesätyöpaikka lapsiparkissa tuntui heistä luontevalta. Sara ja Sandra-Maria opiskelevat luokanopettajiksi, Venla puolestaan musiikinopettajaksi.

Sandra-Marian toinen kotona opittu kieli on ruotsi, ja hän myös opiskelee ruotsin kielellä.

– Kielitaidosta on ollut hyötyä, koska yksi lapsista ei puhu suomea lainkaan, hän kertoo.

Työ lapsiparkissa on joustavaa

Uusien lastenhoitajien ensimmäinen työviikko oli varattu suunnitteluun ja tutustumiseen.

– Konsepti on joustava ja olemme saaneet käyttää omaa luovuuttamme, Venla sanoo.

Vaikka jokaiselle päivälle on etukäteen laadittu päiväohjelma, suunnitelmista on voitu tarvittaessa joustaa esimerkiksi sään tai ryhmän koon mukaan.

Yleensä työpäivät noudattavat samaa rutiinia. Aamupiirin jälkeen on yhteistä ohjattua toimintaa, ja lounaan jälkeen ryhmä lähtee ulos.

– Olemme käyneet esimerkiksi Hietaniemen uimarannalla, keskustakirjasto Oodissa, kansallismuseossa, Seurasaaressa ja monissa puistoissa, Venla kertoo.

Retkikohteiden valinnassa on kiinnitetty huomiota siihen, että niihin on vapaa pääsy, jotta vanhemmille ei koituisi niistä ylimääräisiä kuluja.

Kesätyöntekijöiden ammattitaitoon luotetaan

Ilmarinen on ollut jo vuosien ajan mukana Oikotien Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa (oikotie.fi) ja sitoutunut hyvän kesätyön periaatteisiin.

Saralle, Sandra-Marialle ja Venlalle on tärkeää, että Ilmarisessa on luotettu heidän ammattitaitoonsa. Myös esimiestyö saa heiltä kiitosta.

– On ollut kiva huomata, että esihenkilöämme kiinnostaa, miten meillä menee. Monissa yrityksissä korkeinta pomoa ei välttämättä edes näe, Sandra-Maria toteaa.

– Saavutettavuus ja työyhteisön tuki on ollut yksi parhaista asioista. Aina voi kysyä, ja vastauksen saa nopeasti, Venla sanoo.

Lapsilta oppii elämään hetkessä

Kaikkien kolmen mielestä kesätyö lapsiparkissa on ylittänyt odotukset. He kertovat yllättyneensä siitä, kuinka saumatonta heidän keskinäinen yhteistyönsä on ollut, ja kuinka läheisiä heistä on tullut kesän aikana. Parasta työssä on kuitenkin ollut lapset.

– Lasten kanssa työskentely on tosi kivaa, mutta välillä myös raskasta, sillä työssä on niin suuri vastuu, Sandra-Maria sanoo.

– Työ ottaa paljon, mutta antaa tuplasti enemmän. Lapsilta on oppinut aitoutta ja ”yolo-asennetta”. He elävät päivä kerrallaan, eivätkä ajattele, mitä muut heistä ajattelevat, Sara täydentää.

Monesti lapset viihtyvät lapsiparkissa niin hyvin, että vanhempien on ollut vaikea saada heitä lähtemään iltapäivällä kotiin.

– Vanhemmat ovat olleet tyytyväisiä, kun lapset ovat päivän jälkeen niin poikki, että nukahtavat iltaisin heti, kolmikko kertoo hymyssä suin.

Lue lisää

Lisää aiheesta

Artikkelit 7.12.2023

Lassila & Tikanoja onnistui nostamaan työntekijöidensä eläköitymisikää yli 4 vuodella

Sairauspoissaolot vähenivät ja eläköitymisikä saatiin nousuun Lassila & Tikanojalla, kun yritys alkoi satsata työhyvinvointiin strategisella tasolla. Onnistumisten takana on yhtiön johdon vahva sitoutuminen työkykyjohtamiseen, ja työtä tehdään tiiviisti yhdessä Ilmarisen ja työterveyshuollon kanssa.

Lassila & Tikanoja onnistui nostamaan työntekijöidensä eläköitymisikää yli 4 vuodella

Artikkelit 4.12.2023

Saatko kaikki oikein YEL-testistämme?

Keskustelua herättävä ja kuitenkin mainettaan parempi. Sellainen on yrittäjien tärkein vakuutus YEL. Mielipiteitä riittää, kun YEL:istä puhutaan, mutta kuinka hyvin se oikeasti tunnetaan? Laita tietosi testiin!

Saatko kaikki oikein YEL-testistämme?

Artikkelit 16.11.2023

Tulevaisuuden laboratorio: Onko yrityksesi työkykyjohtaminen loogista?

Hyvinvoivat työntekijät ovat yrityksen kilpailuvaltti ja tehokkuutta parantava tekijä. Kun haluamme parantaa työhyvinvointia, alamme kuitenkin usein suoraan suunnitella toimenpiteitä sen sijaan että ensin miettisimme, mitä haluamme saada aikaiseksi ja mihin todella haluamme vaikuttaa.

Tulevaisuuden laboratorio: Onko yrityksesi työkykyjohtaminen loogista?
Lisää ajankohtaisia artikkeleita