Kiinteistöt
Tässä kaikki blogimme ja artikkelimme valitsemastasi aihepiiristä, ole hyvä!

Esteettömyys on investointi hyvään palveluun
Esteettömyys vaatii ymmärrystä erilaisista tavoista liikkua ja toimia. Se vaatii tahtoa tehdä asiat paremmin kaikkien kannalta.

Lisätään Ilmastotyön kunnianhimoa rakentamisessa ja korjaamisessa
Rakennetulla ympäristöllä on suuri yhteiskunnallinen ja taloudellinen merkitys. Ilmarinen on yksi Suomen suurimmista kiinteistöomistajista ja rakennuttajista. Tavoitteenamme on hiilineutraali sijoitussalkku vuoden 2035 loppuun mennessä. Niinpä myös Ilmarisen kiinteistösijoittamista ohjaavat vastuullisuus ja ilmastonäkökulmat.

Vältä nämä virheet, kun etsit uutta toimitilaa
Toimitila uudelta alueelta kuulosti aikanaan loistavalta ajatukselta, mutta odotteletteko edelleenkin niitä suunniteltuja palveluita? Entä unohtuiko eri kulkuvälineillä toimistolle pääsy, kun valitsitte uudet toimitilat?

Näin kierrätämme ja uusiokäytämme yli 70 prosenttia Aleksanterinkatu 13:n remontissa syntyvästä jätteestä
Energian ja materiaalien tehokas käyttö sekä erilaiset kiertotalousratkaisut ovat Ilmariselle tärkeitä vanhan arvorakennuksen remontoinnissa. Osa materiaaleista, kuten vanhan maisemahissin marmorilaatat, saavat uuden elämän kunnostetussa rakennuksessa.

Postipuiston nollapäästöinen uudiskohde on ympäristöystävällisen ja energiatehokkaan asumisen edelläkävijä
Ilmarisen Postipuiston uudelle asuinalueelle rakennuttama kerrostalo on nollapäästöinen, energiatehokas uudiskohde. Kiinteistössä toimivan kaupan hukkalämpö otetaan talteen, ja sillä voidaan lämmittää puolet asuinkerrostalosta. Lisäksi kohteessa hyödynnetään maalämpöä ja -kylmää sekä jäteveden hukkalämpöä ja aurinkoenergiaa. Vastaavaa ei ole ennen tehty Suomessa.

Yli 40 prosenttia päästöistä tuottava kiinteistöala on Ilmarisen ilmastotyölle keskeinen
Merkittävänä rakennuttajana ja kiinteistösijoittajana Ilmarinen huomioi ilmastovaikutukset rakennuksen elinkaaren kaikissa vaiheissa. Hiilineutraaliustavoitteeseen ohjaa Ilmarisen ilmastotiekartta, joka on nyt yhtenä esimerkkinä Green Building Council Finlandin toimintaohjelmassa.

Oikea toimitilavalinta voi pienentää hiilijalanjälkeä
Monet yritykset ovat kiitettävästi lähteneet kehittämään prosessejaan, tuotteitaan ja palveluitaan entistä ympäristöystävällisemmiksi. Yrityksiltä saattaa kuitenkin jäädä huomioimatta, että kestävää kehitystä voi edistää myös valitsemalla oikeanlaisen toimitilan.

Neliöiden sijaan kannattaa pohtia tilojen toimivuutta
Montako neliötä? Kun yritys hakee uutta toimitilaa, tämä on lähes aina se ensimmäinen kysymys. Tilan koon pohtiminen on ymmärrettävää, sillä teknisen ja kaikkien ymmärtämän mittayksikön avulla tiloja on helppo vertailla.

Esteetön koti on jokaisen perusoikeus
Perheenjäsen loukkaantuu vakavasti ja liikkuminen vaikeutuu. Liike hidastuu ja jokainen mutka kotona ja töissä hankaloittaa liikkumista. Tuleeko omasta kodista loukku, josta pitää päästä pois? Näin ei tarvitse olla. Kodit ja liiketilat voi jo suunnitteluvaiheessa muokata niin, että kulku on esteetöntä kaikissa tilanteissa.