Anna Hyrske

Vastuullisen sijoittamisen päällikkö

Ilmarisen vastuullisen sijoittamisen päällikkö.


Blogit 23.3.2020

Epäsosiaalinen omistaja - Ennakkoäänestys yhtiökokouksiin

Koronavirusepidemian laajeneminen pandemiaksi on yllättänyt myös sijoitusmarkkinat ja talouden toimijat monella tavalla. Poikkeuksellinen tilanne pakottaa tarkastelemaan myös yhtiökokoussesongin käytäntöjä uudelleen.

Lue artikkeli
Yksityiskohta sidosryhmäkeskustelun kuvituksesta. Joonas Lehtimäki / Tussitaikurit

Blogit 17.2.2020

Rohkeasti hyppy tuntemattomaan - hiilineutraaliuteen ilman vippaskonsteja

Työstimme Ilmarisessa viime vuonna uusia sijoittamisen ilmastotavoitteita, vaikka vanhat tavoitteet olisivat olleet voimassa vuoden 2020 loppuun. Maailma on muuttunut 2015 määriteltyjen tavoitteiden jälkeen niin paljon, että päivitystarve oli ilmeinen: nyt tähtäimessä on hiilineutraali sijoitussalkku vuonna 2035.

Lue artikkeli

Blogit 7.2.2020

Purkamista ei tule tehdä vain repimällä ja raastamalla rakenteita rikki – uusi sopimus vahvistaa vastuullisuutta kiinteistösijoitusten elinkaaren lopussa

Kiinteistöt ja rakentaminen tuottavat merkittävän osan Suomen kokonaispäästöistä ja jätteistä vuosittain. Kiinteistösijoittajilla suuri mahdollisuus ja vastuu kehittää kiertotaloutta ja pienentää hiilijalanjälkeä kansallisella tasolla.

Lue artikkeli
Anna Hyrske, muotokuva.

Blogit 31.12.2019

Vastuuttomuus on kuollut, eläköön vastuullisuus!

Vuoden edetessä kohti loppua tulee miettineeksi, mitä kaikkea on tapahtunut kuluneen vuoden aikana ja mitä jäi tehtäväksi seuraavalle vuodelle. Näin teen myös Ilmarisen vastuullisen sijoittamisen osalta. Vuosi 2019 oli ammatillisesti yksi antoisimmista ja yksi vaikeimmista vuosista koskaan.

Lue artikkeli
Anna Hyrske, muotokuva.

Blogit 25.7.2019

Matkalla ilmastosankariksi?

Ilmastonmuutos, ilmastokriisi, ilmastohätä… yhteisellä huolella on monta nimeä. Mitä iso sijoittaja voi tehdä, jotta eläkkeet kyetään maksamaan myös tulevaisuudessa ja planeettamme pysyisi elinkelpoisena?

Lue artikkeli

Blogit 26.5.2019

Onko aatteesi ja vaatteesi ommeltu samasta kankaasta?

Lue artikkeli
Anna Hyrske, muotokuva.

Blogit 12.4.2018

Jos kauppasota syttyy huomenna, kuka kärsii eniten?

Lue artikkeli
Näytetään 8/8
Näytä lisää