Anna Hyrske, muotokuva.
Blogit

Vastuuttomuus on kuollut, eläköön vastuullisuus!

Vuoden edetessä kohti loppua tulee miettineeksi, mitä kaikkea on tapahtunut kuluneen vuoden aikana ja mitä jäi tehtäväksi seuraavalle vuodelle. Näin teen myös Ilmarisen vastuullisen sijoittamisen osalta. Vuosi 2019 oli ammatillisesti yksi antoisimmista ja yksi vaikeimmista vuosista koskaan.

Vuosi toi onnistumisia ja pettymyksiä toisensa perään sellaisella tahdilla, etten juuri kaipaa Linnanmäen vuoristorataa. Hiljaisuus ja rauhallisuus tuntuvat mukavilta vaihtoehdoilta vuoteen 2020 mentäessä. Tämä toive tuskin toteutuu, koska vastuullisuus on esillä kaikessa ja kaikkialla. Vielä on matkaa otsikon huudahdukseen, mutta katson silti optimistisesti eteenpäin.  

Listaan Ilmarisen vastuullisen sijoittamisen näkökulmasta kolme tärkeintä onnistumista. Lisäksi käyn läpi kaksi epäonnistumista, joissa on kuitenkin kaikki valmiudet päätyä onnistumisiin nyt alkavalla vuosikymmenellä. 

  1. Ilmarisen vastuullisen sijoittamisen tiimi on nyt todellinen tiimi. Loppuvuoden 2018 tehokaksikosta on kasvanut vuoden 2019 huippukolmikko! Tiimi on saanut aikaan isoja uudistuksia ja muutoksia. Yksi isoimmista on ollut oman, laajan vastuullisuustyökalun kehitystyö ajatuksesta todelliseksi datapankiksi salkunhoitajien käyttöön. Tätä työtä tulemme jatkamaan, sillä työkalu on olennainen osa saavuttaaksemme uudet, pitkän aikavälin ilmastotavoitteet.  
  2. Uudet ilmastotavoitteet ovat sekä onnistumisten että epäonnistumisten laarissa. Onnistuminen siksi, että meillä on Ilmarisen hallituksen hyväksyntä ja tuki hiilineutraaliustavoitteelle. Ilmastotavoitteille on talon sisällä ja ulkopuolella kannatusta, ja tähän mennessä työ itsessään on tuottanut paljon hyviä keskusteluja, näkemyksiä ja ajatuksia laajemmankin sidosryhmätyön puitteissa. Epäonnistumiseksi voi laskea, että hiilineutraalisuustavoitteen ensimmäiset toimenpiteet eivät ole vielä täysin valmiit.
  3. Vahva onnistuminen on myös ympäristön, sosiaalisen vastuun ja hallintotapojen (ESG) parempi huomioiminen passiivissa sijoitustuotteissa. Vuoden 2019 aikana olemme siirtäneet varoja yli kolme miljardia euroa uusiin, hinnoiltaan kilpailukykyisiin ESG-tavoitteet huomioon ottaviin passiivituotteisiin, aivan kuten Ilmarisen uudet vastuullisen sijoittamisen periaatteet meitä velvoittavat. Olemme olleet mukana kehittämässä näitä tuotteita, koska aiemmat markkinoilla olleet tuotteet eivät huomioineet ESG:tä kannaltamme optimaalisella tavalla. Vastuullinen sijoittaminen on ollut jo pitkään aktiivisijoittajien agendalla, mutta passiivituotteissa on iso kasvupotentiaali vastuullisuuden saralla, koska tekijöitä on ollut vähän. Mielestämme huomion kiinnittäminen tähän ESG:n näkökulmasta laiminlyötyyn omaisuuslajiin on selkeästi onnistuminen. Uudet ESG-tuotteet saivat hyvän vastaanoton, ja pääsimme esimerkiksi New Yorkin pörssiin soittamaan pörssipäivän päätöskelloa. Tuota lähetystä seurattiin kuulemma yli 120 miljoonasta näytöstä.
  4. Raportointimme on myös sekoitus onnistumista ja epäonnistumista. Palkintoja emme ole keränneet edellisvuosien tapaan, mutta rohkeutta löytyy sitäkin enemmän. Olemme kertoneet avoimesti tavoitteiden saavuttamisista yhtä lailla kuin tavoitteista jäämisestäkin. Nettisivuillamme ja omissa raporteissamme olemme noudattaneet mahdollisimman suurta läpinäkyvyyttä, myös silloin, kun vertailuissa olemme jääneet jälkeen. Edelläkävijyys mitataan silloin, kun kaikki ei mennytkään niin kuin Strömsössä. Olemalla avoimia ja antautumalla keskusteluun voimme myös oppia ja parantaa toimintaamme. Ja mikä parasta: avoimella raportoinnilla voimme kannustaa myös muita sijoittajia tekemään oman osuutensa. Vastuullisuus muuttaa yritysten toimintatapoja.
  5. Vaikuttamisprosessit, eli miten sijoittajana vaikutamme sijoituskohteen vastuullisuuteen, ovat selkeästi onnistumisten puolella. Olemme toki saaneet kommentteja ja kritiikkiä siitä, ettemme riittävästi avaa vaikuttamisia julkisesti, vaikka muutoin liputamme läpinäkyvyyden puolesta. Meille vaikuttamisprosessit ovat olennainen osa aktiivista omistajuutta ja positiivisen muutoksen aikaansaamista. Vaikuttamisella haetaan parannusta sijoituskohteiden toimintaan esimerkiksi ihmisoikeuksien ja ympäristön näkökulmasta. Vaikuttamisprosessit ovat luottamuksellisia keskusteluja ja kokemuksemme mukaan parhaat lopputulokset saadaan, kun yhtiöt haluavat kehittää ja parantaa omaa toimintatapaansa eivätkä koe joutuvansa julkisesti selkä seinää vasten. Raportoimme mahdollisuuksien mukaan vaikuttamisistamme osana muuta raportointia, ja erityisesti pohjoismaisen vaikuttamisverkoston osalta julkaisemme yhteisen vuosikertomuksen. Kansainvälisessä vertailussa olemme saaneet huippupisteitä vaikuttamisprosesseistamme ja toimintatavoistamme vaikuttamisen suhteen.  

Kokonaisuutena vuosi 2019 oli hieno. Vastuullinen sijoittaminen on valtavirtaa, siitä ei ole epäilystäkään. Nyt on kyse siitä, miten pienetkin vastoinkäymiset käännetään onnistumisiksi ja samalla levitetään vastuullisuuden ilosanomaa yhteistyössä kumppanien, sijoituskohteiden ja muiden sijoittajien kanssa. Huhut vastuuttomuuden kuolemisesta ovat ennenaikaisia, mutta näillä mausteilla pitäisi vuodesta 2020 tulla vastuullisuuden näkökulmasta erinomaisen hieno!  

Anna Hyrske 
vastuullisen sijoittamisen päällikkö 
Ilmarinen 
@AnnaHyrske 

  •  

Lisää uusi kommentti

0/4000
Viesti on pakollinen
Nimi on pakollinen
Sähköpostiosoite on pakollinen

Lisää aiheesta

Blogit 15.4.2024

Mistä puhutaan, kun keskustellaan eläkkeiden uudistamisesta ja leikkaamisesta?

Meiltä on viime aikoina kyselty, mitä hallituksen leikkauspuheet tarkoittavat. Lisäksi moni pohtii omalta kohdaltaan, pieneneekö oma eläke, pääseekö vielä osittaiselle vanhuuseläkkeelle tai tuleeko ensi vuonna indeksikorotusta. Kaikesta voi päätellä, että julkinen keskustelu on herättänyt huolta niin työelämässä yhä olevissa kuin eläkeläisissä.

Mistä puhutaan, kun keskustellaan eläkkeiden uudistamisesta ja leikkaamisesta?

Blogit 4.4.2024

Miten muokataan työtä konkarille sopivaksi?

Työuraa ei voi ainakaan koko matkalta painella maaliin asti täydellä vauhdilla ja itseään jatkuvasti ylittäen. Tulevaisuudessa on yhä tärkeämpää, että sovitamme ja muokkaamme työtä elämäntilanteeseen sopivaksi. Sekä työssä olevasta että työelämään tulevasta työvoimasta täytyy pitää hyvää huolta. Miten voisimme entistä paremmin huomioida työn vaatimusten lisäksi työntekijöiden perustarpeet, elämäntilanteen ja terveydentilan?

Miten muokataan työtä konkarille sopivaksi?

Blogit 20.3.2024

Monipuoliset mielenterveyspalvelut ehkäisevät ennenaikaista eläköitymistä

Käsittelemme Ilmarisessa viikoittain valtavan määrän ihmisten eläkehakemuksia ja olemme näin mukana ihmisten elämien dramaattisissakin käänteissä. Työkyvyttömyyseläkkeelle päätyminen on niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta murheellinen tapahtuma. Yleisimpiä syitä työkyvyttömyyseläkkeelle ovat mielenterveyden häiriöt. Tuoreen väitöstutkimuksen perusteella mielenterveyspalveluiden kehittäminen monimuotoisemmiksi voisi estää ennenaikaista eläköitymistä.

Monipuoliset mielenterveyspalvelut ehkäisevät ennenaikaista eläköitymistä
Lisää ajankohtaisia artikkeleita