Blogit

Korona ravisteli HR-käytäntöjä – Muutos on mahdollisuus

Korona-ajan epävarmuus on luonut akuutin ja suuren kysynnän yhteiskunnalliselle viestinnälle ja ohjeistukselle, ja myös työnantajien viestintä- ja muutosaktiivisuudelle on ollut korostunut tarve. Korona on vauhdittanut henkilöstöjohtamisen käytäntöjen muotoilemista.

Vuoden 2020 maaliskuussa alkaneen epidemiatilanteen vuoksi kokosimme Ilmariseen koronavalmiusryhmän, joka on siitä lähtien koordinoinut ja linjannut ohjeita yhtiötasoisesti. Viestinnän ja ohjeistuksen tarvetta kuvaa tiedotteiden määrä: olemme viestineet henkilöstölle viime vuonna yli 100 korona-aikaan liittyvää ohjetta ja neuvoa.   

Korona-aika on vaikuttanut jokaiseen henkilöstöjohtamisen osa-alueeseen

Pelkkä tilanteen toteaminen ja siihen liittyvien ohjeiden antaminen ei kuitenkaan riitä. On myös oltava aktiivinen ja innovatiivinen ote toiminnan ja palveluiden muokkaamiseen tarpeen mukaisiksi.

Koronatilanne on vaikuttanut jokaiseen henkilöstöjohtamisen osa-alueeseen. On sitten kyse suorituksen tai työkyvyn johtamisesta tai perehdyttämisen ja osaamisen johtamisen käytännöistä, on tilanne tuonut uudistus- ja muutostarpeita aiempiin käytäntöihin. Työkykyjohtamisen sarallakin painottuu tässä ajassa eri asiat kuin aiemmin. Yhteisöllisyys ei enää sisällykään automaattisesti työpäivään, vaan sen saavuttaminen edellyttää aktiivisuutta.

Yhdessä uuden äärellä

Mennyt vuosi on korostanut myös yhteistyön merkitystä. Paras lopputulos saavutetaan aina yhteistyöllä, joten olemmekin Ilmarisessa valjastaneet myös yhteistyökumppanimme tukemaan henkilöstöämme tässä tilanteessa. Henkilöstöravintola, työterveyshuolto, siivous- sekä liikuntapalveluiden palveluntuottajat kuten myös tilahallintajärjestelmän toimittaja ovat yhdessä kanssamme innovoineet ja toteuttaneet uudenlaisia palveluja ja ratkaisuja tukemaan ja palvelemaan henkilöstöä tässä tilanteessa.

Uusi tilanne on tuonut uudet haasteet. Laajamittainen etätyö on aiheuttanut aiempaa enemmän ergonomiahaasteita. Myös tarve esimiehen tuelle ja sparraukselle töiden priorisointiin ja ajanhallintaan liittyen nousee aiempaa useammin esiin, kun sekä työt että vapaa-aika ovat samoissa tiloissa.

Tilanteen synnyttämät uudet toimintatavat

Kuluneen vuoden aikana olemme Ilmarisessa aktiivisesti kyselleet etätyön sujumisesta ja pyrkineet vastaamaan tarpeisiin sekä tilanteeseen uudistetuin käytännöin ja palveluin. Ratkaisut ovat olleet monenlaisia. Etätyön tueksi on voinut lainata näytön tai muita ergonomiaa parantavia välineitä toimistolta. Keväällä lapsiperheen arkea luotiin tukemaan etälapsiparkki ja kannustettiin työaikajoustojen aktiiviseen käyttöön, kun perheen pienimmätkin olivat kotona. Toimistolta on ollut saatavilla myös etätyölounas mukaan otettavaksi.

Uuden arjen tukemiseksi on järjestetty monenlaisia teemainfoja ja luentoja sekä perehdytystä. Tavoitteena on ollut, että ihmiset tulevat kuulluiksi ja kohdatuksi arvostavasti, heidän työkykyään tuetaan ja työt sujuvat vallitsevasta poikkeustilanteesta huolimatta. Vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden tunteen kannalta on ollut tärkeää, että kamerat on pidetty päällä Teams-kokouksissa ja videotervehdykset ovat sujuvasti korvanneet aiempaa kirjallista intraviestintää.

Vuoteen 2020 on sisältynyt tiivistä pandemiatilanteen seuraamista, nopeaa reagointia, aktiivista viestintää ja innovatiivista otetta kaikilla henkilöstöjohtamisen osa-alueilla sekä tulevaan varautumista mahdollisuuksien mukaan. Toimitilaan palaamisen periaatteetkin on luotu, mutta niiden aika ei ole vielä.

Myös positiivisia vaikutuksia

Muutos on aina mahdollisuus ja tämäkin poikkeus- ja muutostilanne on tuonut mukanaan myös paljon positiivista. Työmatkatapaturmat ovat työmatkojen vähenemisen myötä vähentyneet aivan minimiin. Aiemmin töihin matkustamiseen käyttämänsä ajan voi nyt käyttää palautumiseen, kukin omalla tavallaan. Moni on myös tuonut esille etätyöpisteen antaman työrauhan ja keskeytyksettömän työskentelyn.

Säilytetään muutosketteryys ja innovatiivinen asenne vastaisuudessakin ja rakennetaan parempaa työelämää.

Eija Kärenaho
HR Business Partner
@e_karenaho (Twitter.com)

Lisätietoja

Työkykyjohtaminen 

Lisää uusi kommentti

0/4000
Viesti on pakollinen
Nimi on pakollinen
Sähköpostiosoite on pakollinen

Lisää aiheesta

Blogit 14.9.2021

Työnantajien välittäminen näkyy ja tuntuu

Työskentelen Ilmarisessa ammatillisen kuntoutuksen asiantuntijana. Me kuntoutusasiantuntijat autamme ihmisiä jatkamaan työelämässä vaivoista ja sairauksista huolimatta. Etsimme asiakkaillemme uusia, juuri heidän työkyvylleen sopivia tehtäviä ja koulutusta. Asiakkaideni työt jatkuvat ja mieleni kevenee. Työni on parhaimmillaan ihan mahtavaa!

Työnantajien välittäminen näkyy ja tuntuu

Blogit 9.9.2021

Miten navigoin oikein osaamisen valtamerellä?

Muuttuvassa työelämässä osaaminen vanhenee ja uutta pitäisi oppia nopeammin kuin koskaan ennen. Kuulemma myös vapaa-aikaa pitäisi käyttää opiskeluun, jotta pysyy vauhdissa mukana. Mietitkö sinäkin, miten jaksat arjen pyörityksessä ja pidät samalla jatkuvasti omasta markkinakelpoisuudestasi huolta? Ainainen riittämättömyyden tunne ahdistaa.

Miten navigoin oikein osaamisen valtamerellä?

Blogit 6.9.2021

Neljä askelta vaikuttavaan ergonomiaan

Monen tekijän tulee osua kohdalleen, kun tavoitteena on tukea työkykyä ja samalla saada aikaan sujuvaa työtä sekä tuottavuutta. Miten ja minkälainen ergonomia voi auttaa kohti haluttuja tuloksia?

Neljä askelta vaikuttavaan ergonomiaan
Lisää ajankohtaisia artikkeleita