Kuolema, kiusaaminen ja saikutus – johtamisessa on läsnä koko elämän kirjo

Esihenkilötyössä kohtaa koko elämän kirjon. Näin totesin, kun pidin viime vuonna eri puolella Suomea yritysten esimiehille suunnattuja keskustelutilaisuuksia esihenkilötyön haasteellisista tilanteista ja varhaisesta tuesta. Kun nyt summaan edellisen vuoden kokemuksia, mieleeni piirtyy esihenkilöiden arjessa oleva tuska siitä riittämättömyyden tunteesta, jota kovin moni tuntuu työssään potevan.

Esihenkiltyön yleisimmät haasteet

Ylivoimaisesti suurin osa esihenkilöiden haasteista koski joidenkin työntekijöiden suuria poissaolomääriä. Mitä tehdä, kun työntekijä saikuttaa jatkuvasti? Mitä tehdä, jos poissaolot sattuvat usein lomien ja viikonloppujen yhteyteen? Mitä vastata työntekijälle, joka laskee loppuvuodesta, että pitämättömiä saikkuja on vielä jäljellä kyseiselle vuodelle? Jotkut esimiehet hakivat sanoitusta tilanteisiin, joissa työntekijä on pitkään pois, mutta muulle työyhteisölle ei syytä saa kertoa. Toiset miettivät milloin on syytä edetä kolmikantaan tai miten ylipäänsä puhua työntekijöiden kanssa heidän sairauksistaan.

Toiseksi suurin osa hankalista tilanteista liittyi tulehtuneisiin ihmissuhteisiin. Tyypillisesti kaksi ihmistä eivät ole tulleet toimeen keskenään vuosikausiin, mikä on puolestaan vaikuttanut koko työyhteisöön ja pahimmassa tapauksessa klikkiyttänyt sen kokonaan. Usein edellä kuvailtu tilanne johtaa sairastumisiin, kasvaneisiin poissaoloihin ja tuottavuuden laskuun.

Varhaiset signaalit varoittavat – kaikkeen ei voi varautua

Puhuimme viime vuonna myös varhaisista signaaleista, jotka olivat saaneet esimiehet huolestumaan. Joku työntekijä oli eristäytynyt ja sulkeutunut, vaikka oli aikaisemmin ollut todella yhteisöllinen. Eräs asiakaspalvelija tuli epäsiistinä töihin, vaikka ennen hän oli huolehtinut ulkonäöstään ja hygieniastaan. Yksi työntekijä ei kiinnittänyt enää huomiota aikatauluihin, pieniä myöhästymisiä tuli taajaan ja sovitut deadlinet eivät enää päteneet.

Useassa tilaisuudessa oli paikalla joku esihenkilö, joka kokemuksellaan sai muut kalpenemaan ja toisaalta suhteuttamaan omia ongelmiamme. Yksi esihenkilö kertoi vakavasta henkirikoksesta, jonka kohteeksi työyhteisö joutui. Hän totesi, ettei tietenkään toivo kenenkään kohtaavan samaa, mutta tapahtuneen jälkeen kinastelut tai sairastumisista puhumiset eivät ole enää tuntuneet hankalilta. Eräs esihenkilö kertoi, kuinka hänen alaisensa kuoli työtehtävässä ja hän oli se henkilö, joka joutui omaisille viemään suruviestin. Pohdimme, voiko esihenkilötyössä kohdata vielä haasteellisempaa tilannetta.

Yhdessä tilaisuudessa esihenkilö kertoi liikuttuneena alaisensa yhtäkkiä muuttuneesta käyttäytymisestä. Sekä hän, että työtoverit saivat silmilleen painokelvotonta tekstiä ryöppyinä, eikä henkilö osannut kertoa syytä käytökselleen. Muutaman viikon päästä selvisi, että työntekijällä oli hyvin aggressiivisesti etenevä aivokasvain ja valitettavasti hän menehtyi vain viikon sisällä löydöksestä.

Johtaminen on parhaimmillaan tanssia

Esihenkilötyössä mikään inhimillinen ei ole vierasta, mutta pahimpia haasteitakaan ei pidä kuitenkaan liiaksi pelätä, sillä parhaimmillaan johtaminen antoisaa: se on tanssia, jossa sovitaan yhteiset askeleet ja työnteko soljuu kepeästi niiden mukaan eteenpäin.

Esihenkilötyössä onnistumista ennustaa parhaiten se, miten kiinnostunut esihenkilö on ihmisistä sekä ihmisten johtamisesta ja kuinka paljon on valmis laittamaan aikaa johtamiseen, välittämiseen ja yhteisten askelien hiomiseen.

Katja Atsar 
työkykyjohtamisen asiantuntija, Ilmarinen
@kmatsar
Kirjoittaja tekee työtä johtamisen parissa, innostuu helposti ja löytää keinot esteiden ylitykseen.

Lue lisää:

• Työkykyjohtamisen vuosi – tutustu teemoihin ja hyödynnä arjessa
• Tutustu Ilmarisen työkykyjohtamisen palveluihin