
Kuolema, kiusaaminen ja saikutus – johtamisessa on läsnä koko elämän kirjo
Esihenkilötyössä kohtaa koko elämän kirjon. Näin totesin, kun pidin viime vuonna eri puolella Suomea yritysten esimiehille suunnattuja keskustelutilaisuuksia esihenkilötyön haasteellisista tilanteista ja varhaisesta tuesta. Kun nyt summaan edellisen vuoden kokemuksia, mieleeni piirtyy esihenkilöiden arjessa oleva tuska siitä riittämättömyyden tunteesta, jota kovin moni tuntuu työssään potevan.
Esihenkiltyön yleisimmät haasteet
Ylivoimaisesti suurin osa esihenkilöiden haasteista koski joidenkin työntekijöiden suuria poissaolomääriä. Mitä tehdä, kun työntekijä saikuttaa jatkuvasti? Mitä tehdä, jos poissaolot sattuvat usein lomien ja viikonloppujen yhteyteen? Mitä vastata työntekijälle, joka laskee loppuvuodesta, että pitämättömiä saikkuja on vielä jäljellä kyseiselle vuodelle? Jotkut esimiehet hakivat sanoitusta tilanteisiin, joissa työntekijä on pitkään pois, mutta muulle työyhteisölle ei syytä saa kertoa. Toiset miettivät milloin on syytä edetä kolmikantaan tai miten ylipäänsä puhua työntekijöiden kanssa heidän sairauksistaan.
Toiseksi suurin osa hankalista tilanteista liittyi tulehtuneisiin ihmissuhteisiin. Tyypillisesti kaksi ihmistä eivät ole tulleet toimeen keskenään vuosikausiin, mikä on puolestaan vaikuttanut koko työyhteisöön ja pahimmassa tapauksessa klikkiyttänyt sen kokonaan. Usein edellä kuvailtu tilanne johtaa sairastumisiin, kasvaneisiin poissaoloihin ja tuottavuuden laskuun.
Varhaiset signaalit varoittavat – kaikkeen ei voi varautua
Puhuimme viime vuonna myös varhaisista signaaleista, jotka olivat saaneet esimiehet huolestumaan. Joku työntekijä oli eristäytynyt ja sulkeutunut, vaikka oli aikaisemmin ollut todella yhteisöllinen. Eräs asiakaspalvelija tuli epäsiistinä töihin, vaikka ennen hän oli huolehtinut ulkonäöstään ja hygieniastaan. Yksi työntekijä ei kiinnittänyt enää huomiota aikatauluihin, pieniä myöhästymisiä tuli taajaan ja sovitut deadlinet eivät enää päteneet.
Useassa tilaisuudessa oli paikalla joku esihenkilö, joka kokemuksellaan sai muut kalpenemaan ja toisaalta suhteuttamaan omia ongelmiamme. Yksi esihenkilö kertoi vakavasta henkirikoksesta, jonka kohteeksi työyhteisö joutui. Hän totesi, ettei tietenkään toivo kenenkään kohtaavan samaa, mutta tapahtuneen jälkeen kinastelut tai sairastumisista puhumiset eivät ole enää tuntuneet hankalilta. Eräs esihenkilö kertoi, kuinka hänen alaisensa kuoli työtehtävässä ja hän oli se henkilö, joka joutui omaisille viemään suruviestin. Pohdimme, voiko esihenkilötyössä kohdata vielä haasteellisempaa tilannetta.
Yhdessä tilaisuudessa esihenkilö kertoi liikuttuneena alaisensa yhtäkkiä muuttuneesta käyttäytymisestä. Sekä hän, että työtoverit saivat silmilleen painokelvotonta tekstiä ryöppyinä, eikä henkilö osannut kertoa syytä käytökselleen. Muutaman viikon päästä selvisi, että työntekijällä oli hyvin aggressiivisesti etenevä aivokasvain ja valitettavasti hän menehtyi vain viikon sisällä löydöksestä.
Johtaminen on parhaimmillaan tanssia
Esihenkilötyössä mikään inhimillinen ei ole vierasta, mutta pahimpia haasteitakaan ei pidä kuitenkaan liiaksi pelätä, sillä parhaimmillaan johtaminen antoisaa: se on tanssia, jossa sovitaan yhteiset askeleet ja työnteko soljuu kepeästi niiden mukaan eteenpäin.
Esihenkilötyössä onnistumista ennustaa parhaiten se, miten kiinnostunut esihenkilö on ihmisistä sekä ihmisten johtamisesta ja kuinka paljon on valmis laittamaan aikaa johtamiseen, välittämiseen ja yhteisten askelien hiomiseen.
Katja Atsar
työkykyjohtamisen asiantuntija, Ilmarinen
@kmatsar
Kirjoittaja tekee työtä johtamisen parissa, innostuu helposti ja löytää keinot esteiden ylitykseen.
Lue lisää:
-
Uhri 27.1.2020 klo 15.16
Haasteellista johtamiselle on, kun yksi alaisista on narsisti. Varsinkin jos pomo on ainut, joka ei sitä tiedä. Tärkeintä on, että pomo selvittää kaikkien osallisten kannan, ennen kuin tekee päätöksiä tai tuomitsee. Asioissa on monta puolta.Vastaa kommenttiin
-
Katja 28.1.2020 klo 08.40
Asioissa on tosiaan aina monta puolta! Kiitos kommentista!Vastaa kommenttiin
-
Paul Vuolle 29.1.2020 klo 14.36
Tähän niinkuin muihinkin johtamisen asioihin voi lukea kirjani (julkaistu USA:ssa Oct, 2019) "Lead Now, Manage Later: The Straight Shooter's Guide to Business Success". Olen siihen kerännyt joitakin esimerkkejä minun noin 25 vuotta kestäneen johtamisuran ajalta. Monet tapaukset todella haastavia muutosjohtamis -tapauksia toimitusjohtajana keski-Eurooppalaisissa ja suomalaisissa yrityksissä. Kirjani on saanut mahtavat palautteet mm. Jukka Jaloselta, ja monilta muilta yritysjohtajilta.Vastaa kommenttiin
Lisää aiheesta

Ovatko tunteet vaarallisia työpaikalla?
Hyvä mielenterveys ei ole pelkkää onnea ja autuutta. Suru, ahdistus ja alakulo kuuluvat elämään nekin. Olemmeko vieraantuneet näistä tunteista? Saako vaikeita tunteita näyttää työpaikalla?

Yrittäjä, tarkistathan saamasi työtuloehdotuksen
Oletko saanut meiltä tekstiviestiä tai postia työtuloosi liittyen lähiaikoina? Jos olet, niin reagoithan mahdollisimman pian. Viestissä kehotetaan tarkistamaan verkkopalvelustamme, onko käytettävissämme olevilla tiedoilla laskettu työtuloehdotuksesi oikealla tasolla. Voit hyväksyä yritystoimintaasi parhaiten kuvaavan työtulovaihtoehdon tai antaa lisätietoja oikeamman työtulon määrittämistä varten. Saamme tietoja julkisista rekistereistä, mutta yrittäjänä sinulla on parhaat tiedot yritystoiminnastasi.

Vaikuta ilman sanoja – Miten tulla sanattoman viestinnän mestariksi?
Tiesitkö, että sinulla on mahdollisuus vaikuttaa palaverien ilmapiiriin sanattomasti jo ihan muutamassa sekunnissa? Voit siis vaikuttaa tilanteiden ja keskustelujen kehittymiseen sanomatta sanaakaan ja vahvistaa sanojasi kehonkielellä. Jokainen voi myös oppia lukemaan sanatonta viestintää, ja näin vuorovaikutustilanteissa on käytössä enemmän informaatiota. Toivon, että tämän blogin innoittamana sinusta tulee työpaikkasi ilmapiiriin myönteisesti vaikuttava taikuri!