Blogit

Pikakurssi etäjohtamiseen

Muutamassa päivässä valtaosa asiantuntijaorganisaatioista on siirtynyt koronaviruksen vaikutuksesta etätyöhön. Ajatellaan, että työn tekeminen jatkuu normaaliin tapaan, fyysinen paikka vain on eri. Moni kuitenkin kohtaa nyt ensimmäistä kertaa niin sanotun uuden työelämän vaatimukset.

Aloitetaan siitä, että nyt pitäisi osata kytkeytyä kotoa käsin työpaikan järjestelmiin ja käyttää digitaalisia viestintäkanavia työkavereiden ja ulkopuolisten tahojen kanssa. Tähän toivottavasti saa apua esimieheltä ja työkavereilta. Teknisten tehtävien lisäksi pitäisi myös löytää keinot johtaa omaa työskentelyään, huolehtia ergonomiasta sekä työn tauotuksesta etätyössä. Nyt on itse luotava ne rakenteet, joilla saa työmoodin päälle.

Asiantuntijat ovat suositelleet, että aamurutiinit hoidetaan normaalisti; puetaan päälle ja ehkä jopa käväistään kävelyllä ennen töiden aloittamista. Näin keho ja mieli tunnistavat tutut kuviot ja virittyvät oikealle taajuudelle.

Esimiehen läsnäoloa kaivataan etätyössä

On usein todettu, että etätyön suurin este on esimies. Sellaisissa yrityksissä, joissa esimiesten koulutukseen, etätyön pelisääntöihin sekä vuorovaikutukseen määrään ja laatuun ei ole satsattu riittävästi, etätyö on etäännyttänyt ihmisiä. Nyt on yritysten ja esimiesten otettava pikakurssi hyvään etäjohtamiseen.

Mitä sitten esimiehen olisi hyvä pohtia? Jos oma porukka on ollut pääsääntöisesti työpäivät samassa paikassa, on esimies voinut huomioida jokaisen, kysellä kuulumisia, käydä kahvilla ja huolehtia hyvästä työvireestä. Nyt on siirrytty etäjohtamisen maailmaan. Ja koska maailma näyttäytyy epävarmana, tarvitaan läsnäoloa kaksin verroin. Mieti siis esimies, mikä on sinun tapasi virtuaalisesti huomioida jokainen päivittäin. Miten pysyt kartalla siitä, ettei etätyössä puurtaminen ala kuormittaa ketään liikaa?

Esimiehen läsnäoloa on tunne siitä, että riippumatta etäisyyksistä ja työn tekemisen paikoista, vuorovaikutus toimii ja esimies on tiimilleen tavoitettavissa sekä henkisesti läsnä.

Jaa hyvät käytännöt

Esimiehen kannattaa luoda itselleen systemaattinen rutiini soitella omaa väkeä läpi ja kysyä, miten työt sujuvat, miten kukakin jaksaa ja mitä kaipaa tuekseen. Lisäksi pitää huolehtia, että porukalla on riittävästi virtuaalipalavereita, joissa voidaan yhdessä käydä tilannetta läpi. Yhteinen keskusteluympäristö auttaa tiedon jaossa ja yhteishengen ylläpitämisessä. Ja kannattaa myös kannustaa ihmisiä olemaan tiiviisti toisiinsa yhteydessä. Toisesta ihmisestä välittäminen korostuu hankalana aikana. Ja tietenkin myös esimiehen pitää huolehtia omasta jaksamisestaan.

Ne työpaikat, joissa on totuttu etäjohtamiseen ja siihen, että työkaverit ovat maantieteellisesti hajallaan, ovat nyt askeleen edellä. Laittakaa te verkostoissanne jakoon hyviä johtamisen ja yhteydenpidon käytäntöjä. Huolehditaan yhdessä siitä, että kukaan ei tipahda tässä kohtaa.

Marjo Itäaho
työkykypäällikkö
Ilmarinen

  • Leena Munter 2.4.2020 klo 11.21
    Hyvä Blogi Marjo! Tärkeitä asioita juuri nyt.
    Vastaa kommenttiin

Lisää uusi kommentti

0/4000
Viesti on pakollinen
Nimi on pakollinen
Sähköpostiosoite on pakollinen

Lisää aiheesta

Blogit 17.2.2021

Työeläke on osa elämää ja Ilmarinen yhteiskuntaa

Työurani Ilmarisessa päättyy helmikuussa 38 vuoden jälkeen. Olen saanut olla mukana hienossa tarinassa. Luon nyt muutaman katseen menneeseen, siihen, miten työeläke on elänyt ajassa ja muuttunut vuosikymmenten mittaan.

Lue artikkeli

Blogit 8.2.2021

Inflaatio – toivotun vieraan epätoivottu paluu

Rahoitusmarkkinoita voidaan ajatella kansainvälisinä cocktail-kutsuina, joihin saapuu toivottuja ja usein myös pelättyjä vieraita. Rahoitusmarkkinat ovat kuin kaljakellunta Vantaanjoella: kukaan ei suoranaisesti ole isäntä, mutta tapahtuma kerää suuren osallistujamäärän.

Lue artikkeli

Blogit 2.2.2021

Korona ravisteli HR-käytäntöjä – Muutos on mahdollisuus

Korona-ajan epävarmuus on luonut akuutin ja suuren kysynnän yhteiskunnalliselle viestinnälle ja ohjeistukselle, ja myös työnantajien viestintä- ja muutosaktiivisuudelle on ollut korostunut tarve. Korona on vauhdittanut henkilöstöjohtamisen käytäntöjen muotoilemista.

Lue artikkeli
Lisää ajankohtaisia artikkeleita