Blogit

Työnantajien välittäminen näkyy ja tuntuu

Työskentelen Ilmarisessa ammatillisen kuntoutuksen asiantuntijana. Me kuntoutusasiantuntijat autamme ihmisiä jatkamaan työelämässä vaivoista ja sairauksista huolimatta. Etsimme asiakkaillemme uusia, juuri heidän työkyvylleen sopivia tehtäviä ja koulutusta. Asiakkaideni työt jatkuvat ja mieleni kevenee. Työni on parhaimmillaan ihan mahtavaa!

Vuodesta toiseen teen päätöksiä, ja asiakkaita tulee sekä menee. Mutta kuten kaikessa, tässäkin työssä tulee välillä seinä vastaan. Samat asiat toistuvat rutiinilla, vaikka ne asiakkaille ovat joka kerta ainutkertaisia ja jännittäviä. Miten säilyttäisin myös oman innostukseni ja oikean jännityksen asiakaskohtaamisessa?

Kuntoutusasiantuntijana kohtaan asiakkaat puhelimitse ja sähköpostin välityksellä. Kerron asiakkaille kuntoutuksen eri vaihtoehdoista ja ohjaan toimimaan oikein eri tilanteissa. Kuntoutusasiantuntijan tärkeä tehtävä on asiakkaan ohjaaminen seuraavalle askelmalle, joka auttaa häntä kohti tilanteensa mukaista toimeentuloa, työtä tai koulutusta. Meille asiantuntijoille tämä on jokapäiväistä, mutta kuntoutujalle uutta, ihmeellistä ja jopa pelottavaa sekä mahdollisuuksia antavaa.

Meidän tulisi onnistua tuossa kohtaamisessa joka kerta niin, että asiakkaalle jää tunne, että hänestä välitetään. Ja mehän välitämme!

Hyvä työnantaja välittää työntekijöistä

Innoitukseni tähän kirjoitukseen lähti työnantajista ja yrittäjistä, joiden kanssa myös työskentelemme. Me konsultoimme työnantajia ja yrittäjiä siitä, kuinka he voivat paremmin auttaa työntekijöitään, joiden työkyky on heikentynyt. Vastaamme heidän kysymyksiinsä ja huoliinsa.

Miten se antaakin itselleni iloa ja voimaa ja luottamusta, kun saan työantajilta viestejä. Viesteissä työpaikan HR henkilö kysyy, onko heidän Liisan tai Pekan paperit kunnossa? Voisivatko he tehdä vielä jotain? He saattavat kiirehtiä työntekijänsä asioiden hoitoa, koska henkilön rahatilanne on niin tiukka. Tai kertovat, että työntekijän koko perheellä on haastavaa ja monenlaista murhetta, ja kysyvät: mitä voisimme tehdä, yhdessä tai erikseen? Tai työntekijä on saanut kuntoutuspäätöksen, miten tästä edetään?

Saamistani viesteistä huokuu välittäminen ja työtekijöiden arvostaminen yksilöinä. Monella hyvällä työpaikalla työnantajan ja henkilöstön välinen luottamus onkin kunnossa. Viesteistä, palautteista ja onnistumisista saan itselleni työniloa ja intoa asiakaskohtaamisiin. Uskon, että omalla työlläni on merkitystä ja vaikutusta. Yhdessä tehdään ja välitetään.

Työnantaja, yrittäjä ja kuntoutuja saa meiltä tukea

Kuntoutustilanteita on tietysti yhtä monta kuin on työntekijöitä ja työnantajia. Isommilla yrityksillä tilanteita on enemmän ja paperiprosessit tutumpia. Pienemmillä yrityksillä ja yrittäjillä kuntoutusasiat tulevat eteen harvemmin, ja asiat vaativat hiukan opettelua.

Me Ilmarisessa vastaamme jokaisen työnantajan, yrittäjän ja työntekijän kysymyksiin parhaamme mukaan ja tietenkin lainsäädäntöä ja yksityisyydensuojaa kunnioittaen. Rohkeasti kannustan ottamaan meihin yhteyttä ja pohditaan yhdessä juuri teidän tilannettanne. Myös Ilmarisen verkkosivuilta löytyy paljon tietoa työntekijöille ja työnantajille ja yrittäjille.

Kiitos työnantajat, kun välitätte!

Sinikka Grönfors 
kuntoutusasiantuntija
Ilmarinen

Lue lisää

  • Tapio Miettinen 15.9.2021 klo 06.43
    Kannattaa aloittaa omasta yrityksestä. Hoidetaanko sielläkin kuntoutus sähköpostilla? Vai hoidetaanko perinteisin menetelmin yt:lla.
    Vastaa kommenttiin
  • pena 27.9.2021 klo 15.14
    Millä tavalla mikään eläkevakuutuslafka välittää yrittäjästä? Ei millään tavalla. Te elätte yrittäjiltä riistetyillä varoilla. Lakatkaa suoltamasta paskaa joka ei perustu mihinkään tosiasiaan.
    Vastaa kommenttiin

Lisää uusi kommentti

0/4000
Viesti on pakollinen
Nimi on pakollinen
Sähköpostiosoite on pakollinen

Lisää aiheesta

Blogit 4.8.2022

Mikä säilyisi ja muuttuisi 1.1.2023 YEL-lakimuutoksessa?

Yrittäjät ja media ovat havahtuneet vilkkaaseen keskusteluun ennen juhannusta eduskunnan käsittelyyn annetusta yrittäjän eläkelain (YEL) uudistuksesta. Koska julkisuudessa näkyy osin vääränlaisia käsityksiä suunnitteilla olevasta muutoksesta, tiivistän muutamia keskeisiä nostoja, mikä säilyisi ja muuttuisi YEL-lakimuutoksen myötä, jos hallituksen esitys pysyy eduskunnan käsittelyssä nykyisellään.

Mikä säilyisi ja muuttuisi 1.1.2023 YEL-lakimuutoksessa?

Blogit 1.8.2022

Tuliko loma tarpeeseen?

Entä jos tuleva syksy ja talvi olisivat sellaiset, että ensi kesänä loma ei tulisikaan välttämättömään tarpeeseen?

Tuliko loma tarpeeseen?

Blogit 13.7.2022

Taide luo merkityksellistä elämää myös eläkeiässä

Hyvinvoiva ikääntyvä väestö on kaikkien etu. Nykyisessä vauraassa yhteiskunnassamme hyvinvointiin liittyvät ongelmat eivät suinkaan ole kadonneet, vaan muuttaneet muotoaan. Elämän merkityksellisyyden ja osallisuuden kokemukset – tai niiden puute – ovat nousseet suurimmiksi ikääntyneen väestön hyvinvointia määrittäviksi tekijöiksi. Hyvinvointia kuitenkin edelleen tarkastellaan enimmäkseen terveyden ja taloudellisen toimeentulon näkökulmista, jolloin itse koettu elämänlaatu jää ulkoapäin määriteltyjen tavoitteiden (syö terveellisesti, liiku riittävästi!) varjoon. Hyvinvointi rakentuu ennen kaikkea yksilön kokemukselle elämästä elämisen arvoisena – merkityksellistä elämää ei saavuteta pelkästään terveyssuosituksia noudattaen.

Taide luo merkityksellistä elämää myös eläkeiässä
Lisää ajankohtaisia artikkeleita