Alkuvuoden sijoitukset plussalle: tuotto +5,1 prosenttia
Ilmarisen sijoitussalkun tuotto oli vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä 5,1 prosenttia eli noin 1,4 miljardia euroa (1,2 prosenttia eli 340 miljoonaa euroa 31.3.2011). Ilmarisen sijoitusten markkina-arvo oli maaliskuun lopussa yhteensä 29,1 (29,1) miljardia euroa.
− Hyvä sijoitustuotto on seurausta erityisesti alkuvuonna tapahtuneesta osakekurssien noususta. Myös korkosijoitukset ovat tuottaneet hyvin, taustoittaa varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio.
Ilmarisen osakesijoitukset tuottivat 9,5 (1,4) prosenttia ja korkosijoitukset 3,2 (0,9) prosenttia.
Ritakallion mukaan osakekurssien elpyminen kertoo siitä, että luottamus taloustaantuman jäämisestä lyhyeksi on vahvistunut ja huolet rahoitusjärjestelmän kestävyydestä vähentyneet.
− Edelleen liittyy kuitenkin monenlaista epävarmuutta siihen, miten Euroopan velkakriisi saadaan lopullisesti ratkaistua. Tällä hetkellä markkinoiden huomio on kiinnittynyt erityisesti Espanjan talous- ja velkaongelmiin. Myös kohonnut öljyn hinta aiheuttaa huolta talouskasvun näkökulmasta, Ritakallio sanoo.
Pitkän aikavälin sijoitustuotto kääntyi nousuun
Hyvä sijoitustuotto heijastui positiivisesti myös Ilmarisen pitkän aikavälin sijoitustuottoon. Pitkän aikavälin reaalinen sijoitustuotto vuodesta 1997 nousi vuodenvaihteen 3,6 prosentista 3,8 prosenttiin. Työeläkemaksun tulevaa kehitystä arvioitaessa käytetään 3,5 prosentin reaalista tuotto-oletusta.
− On hyvät mahdollisuudet sille, että pitkän aikavälin sijoitusten vuotuinen reaalituotto palautuisi tulevaisuudessa taas neljän prosentin tasolle, Ritakallio arvioi.
Myös Ilmarisen vakavaraisuus oli hyvällä tasolla. Maaliskuun päättyessä Ilmarisen toimintapääoma oli 5,8 (6,6) miljardia euroa. Se oli 24,8 (29,6) prosenttia vastuuvelasta ja 2,2-kertainen (2,4) vakavaraisuusrajaan nähden. Ilman eläkelaitosten vakavaraisuutta koskevaa määräaikaista lainsäädäntöä vakavaraisuusaste olisi nyt ollut 19,8 prosenttia ja vakavaraisuusasema 1,8.
Myynti sujui erinomaisesti
Ilmarinen menestyi alkuvuonna erittäin hyvin eläkeyhtiöiden välisessä kilpailussa. Tammi-maaliskuun myynti lisää maksutuloa noin 54,4 miljoonaa euroa. Tästä TyEL-vakuutusten osuus on 43,4 miljoonaa euroa ja YEL-vakuutusten osuus 11,0 miljoonaa euroa.
Myös Ilmarisen asiakaspysyvyys oli alkuvuonna hyvällä tasolla.
(Tiedotteessa mainitut luvut ovat tilintarkastamattomia.)
Liitteet:
Tulostiedotteen liitteet (pdf)
Lisätiedot:
Timo Ritakallio, varatoimitusjohtaja, sijoitustoiminta, puh. 010 284 3838, 0500 536 346
Jaakko Kiander, johtaja, talous ja eläkepolitiikka, puh. 010 284 2599, 050 583 8599
Päivi Sihvola, johtaja, viestintä ja henkilöstö, puh. 010 284 2530, 050 448 1182
Ajankohtaista

Ilmarisen hoitokustannus alenee 20 % vuonna 2024 - Asiakkaanamme saat hyödyn heti!
Ensi vuoden alusta alkaen Ilmarisen hoitokustannus alenee noin 20 prosenttia. Hoitokustannus on osa TyEL-vakuutusmaksua. Tältä osin maksamasi TyEL-maksu alenee.

Nimityksiä Ilmarisessa
Olemme saaneet monia uusia asiantuntijoita ilmarislaisten joukkueeseemme. Tässä poimintoja.

Vertailuindeksin vaihto on Ilmarisen positiivisin ilmastotoimi vuonna 2023
Ilmarisen positiivisin ilmastotoimi vuonna 2023 on vertailuindeksin vaihto yleisestä vastuullisuusindeksistä ilmastonmuutoksen vahvasti huomioivaan ilmastoindeksiin. Ilmarinen oli mukana kehittämässä indeksiä.