Tiedote 24.4.2015

ALKUVUODEN SIJOITUSTUOTTO YLSI 7,1 PROSENTTIIN

Ilmarisen sijoitussalkun erinomainen tuotto oli seurausta etenkin osakekurssien suotuisasta kehityksestä markkinoilla eri puolilla maailmaa. Vuoden 2015 ensimmäinen neljännes oli ennätyksellisen vahva Ilmarisen historiassa.

Ilmarisen sijoitukset tuottivat tammi-maaliskuussa 7,1 prosenttia eli noin 2,4 miljardia euroa (1,3 prosenttia eli 426 miljoonaa euroa 31.3.2014). Ilmarisen sijoitusten markkina-arvo ylsi maaliskuun lopussa 37,0 (33,0) miljardiin euroon.

Toimitusjohtaja Timo Ritakallion mukaan sijoitusvuosi on käynnistynyt erittäin vahvasti.

‒ Osakesijoitukset tuottivat lähes kaikilla markkinoilla hyvin. Erityisen hyvin tuottivat eurooppalaiset ja kiinalaiset osakesijoitukset. Myös kiinteistösijoitukset tuottivat odotusten mukaisesti ja vakaasti, Ritakallio sanoo.

Sijoitukset listattuihin osakkeisiin tuottivat 17,7 (0,8) prosenttia, korkosijoitukset 1,2 (1,3) prosenttia ja suorat kiinteistösijoitukset 1,2 (1,2) prosenttia.

‒ Maailman johtavien keskuspankkien elvyttävä rahapolitiikka ja erityisesti Euroopan keskuspankin maaliskuussa aloittamat joukkovelkakirjojen ostot ovat vauhdittaneet eurooppalaisten osakkeiden nousua. Myös Helsingin pörssi pärjäsi hyvin alkuvuonna, Ritakallio sanoo.

Ilmarisen pitkän aikavälin sijoitustuotto säilyi hyvällä tasolla. Reaalinen sijoitustuotto vuodesta 1997 oli 4,4 prosenttia. Työeläkemaksun tulevaa kehitystä arvioidessaan Eläketurvakeskus käyttää 3,5 prosentin reaalista tuotto-oletusta.

‒ Eläkesijoittaja tähtää parhaaseen mahdolliseen sijoitustuottoon pitkällä aikavälillä; siksi on järkevää tarkastella tuottoja mahdollisimman monen vuoden ajalta.  Ilmarisen hoitamille eläkevaroille saatu reilusti yli neljän prosentin reaalituotto vuodesta 1997 on mielestäni oikein hyvä, sillä kyseiselle ajanjaksolle mahtuu useampikin rahoitusmarkkinakriisi, Ritakallio taustoittaa.

Vakavaraisuuspääoma jo lähes 10 miljardia euroa

Ilmarisen vakavaraisuus vahvistui selvästi. Maaliskuun päättyessä vakavaraisuuspääoma oli 9,7 (7,2) miljardia euroa. Se oli 35,8 (28,2) prosenttia vastuuvelasta ja 2,6-kertainen (1,9) vakavaraisuusrajaan nähden.

‒ Vahva vakavaraisuutemme suojaa eläkevastuita markkinaheilahteluilta myös haastavampina aikoina, Ritakallio sanoo.

Osakekurssien hyvä kehitys ennakoi reaalitalouden nousua?

Vaikka alkuvuosi on ollut osakemarkkinoilla erinomainen, Ritakallion mukaan on vielä ennenaikaista sanoa, ennakoiko tämä yleisenkin taloustilanteen paranemista lähiaikoina.

‒ Jää nähtäväksi, kehittyykö yritysten tilanne aidosti paremmaksi tämän vuoden aikana. On kuitenkin niin, että myönteiset talousuutiset vaikuttavat tutkitusti positiivisesti kuluttajien ostokäyttäytymiseen ja yritysten investointihalukkuuteen, mikä olisi tietenkin eduksi taloudelle.

Ilmarisen huhtikuussa aloittanut sijoitusjohtaja Mikko Mursula luonnehtii loppuvuoden sijoitusnäkymiä ristiriitaisiksi.

‒ Voimakkaiden kurssiheilahtelujen riski on olemassa. Nollassa oleva korkotaso ohjaa sijoittajia edelleen osakemarkkinoille, vaikka takana on jo melko pitkä ja iso kurssinousu.

Varsinaisesta osakekuplasta on Mursulan mukaan nykykorkotasolla liian aikaista puhua.

– Tosin tällaisessa tilanteessa eläkesijoittaja joutuu miettimään tarkkaan, miten paljon ja mitä sijoitusriskiä haluaa pitää salkussa. Tilannetta tarkkaillaan luonnollisesti päivittäin, hän korostaa.

 Liite: Ilmarinen Q1 2015

Lisätietoja:

Timo Ritakallio, toimitusjohtaja, puh. 010 284 3838, 0500 536 346
Mikko Mursula, sijoitusjohtaja, puh. 010 284 3840, 050 380 3016
Jaakko Kiander, johtaja, talous ja eläkepolitiikka, puh. 010 284 2599, 050 583 8599
Päivi Sihvola, johtaja, viestintä ja henkilöstö, puh. 010 284 3590, 040 757 4992

Ajankohtaista

Uutinen 12.4.2024

Ilmarisen suhdanneindeksi laajenee kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista

Ilmarisen vuodesta 2013 asti julkaisema suhdanneindeksi tarjoaa ajantasaista tietoa kansantalouden kehityksestä. Indeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Nyt suhdanneindeksiin mukaan laskettavat toimialat laajentuvat kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista.

Ilmarisen suhdanneindeksi laajenee kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista
Lisää uutisia ja tiedotteita