Ilmarisen toimistorakennus ulkoa, kuvituskuva.
Uutinen 20.11.2018

Ilmariselle parhaan pääomasijoittajan palkinto

Ilmarinen palkittiin parhaana pääomasijoittajana 15.11. järjestetyssä Nordic Alternatives Summit -tapahtumassa Helsingissä kategoriassa Best Use of Private Equity. Voittajan äänestivät muut institutionaaliset sijoittajat, mikä tekee tunnustuksesta erityisen merkittävän.

Ilmarisen pääomasijoitusjohtaja Jukka Reijonen kertoo, että palkinto on jälleen hieno tunnustus Ilmarisen pitkäjänteisestä ja tuloksellisesta pääomasijoitustoiminnasta.

– Oikeat strategiset painotukset ja rahastovalinnat ovat tuloksellisen sijoitustoiminnan perusta, ja tässä olemme mielestäni onnistuneet erityisen hyvin. Olemme suhteellisen pienellä tiimillä onnistuneet tekemään hyvää tulosta pitkäjänteisen ja vastuullisen työn ansiosta. Kiitos kuuluu koko tiimille sekä taustaorganisaation tuelle, sanoo Jukka Reijonen.

Ilmarisen sijoitusomaisuuden arvo vuoden 2017 lopussa oli 39,3 miljardia ja sijoitussalkun tuotto viime vuonna oli 7,2 prosenttia. Pääomasijoitusten osuus Ilmarisen sijoituksista oli 6,6 prosenttia, ja niiden tuotto 14,7 prosenttia. 

Ilmarisen pääomasijoitustiimiin kuuluvat senior salkunhoitajat Mikko Räsänen ja Katja Salovaara, salkunhoitajat Pekka Ahlajärvi ja Ilja Ripatti sekä analyytikko Eero Vesa.

Nordic Alternatives Summit -tapahtuman järjestää Institutional Investor.

Eri sarjoissa palkitut:

  • Alternatives Investments Team of the Year – PensionDanmark   
  • Best Use of Hedge Funds – The State Pension Fund of Finland
  • Best Use of Real Estate – Danica Pension
  • Best Use of Private Equity –Ilmarinen
  • Best Use of Private Debt –PensionDanmark
  • Best Use of Infrastructure –Skandia

Lisätietoja:
Jukka Reijonen, pääomasijoitusjohtaja, Ilmarinen, puh. 040 356 0999.

Ajankohtaista

Uutinen 11.3.2024

Ilmarinen sijoittaa tuottavasti ja turvaavasti – Vastuullisen sijoittamisen periaatteet päivittyivät

Ilmarisen lakisääteinen tehtävä on sijoittaa eläkevarat tuottavasti ja turvaavasti. Vastuullisena sijoittajana tarkastelemme jatkuvasti sijoittamisen käytäntöjämme. Muuttunut turvallisuusympäristö vaikuttaa myös vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin.

Ilmarinen sijoittaa tuottavasti ja turvaavasti – Vastuullisen sijoittamisen periaatteet päivittyivät
Lisää uutisia ja tiedotteita