
Ilmarisen talousennuste: Suhdannehuippu saavutetaan, kasvu hidastuu ensi vuonna
Ilmarinen ennustaa kuluvalle vuodelle vahvaa 2,5 prosentin talouskasvua. Ensi vuonna kasvu kuitenkin jo hiipuu 1,5 prosenttiin viennin, investointien ja rakentamisen kasvun hidastumisen myötä.
Ilmarisen ennusteen mukaan vuonna 2016 käynnistynyt talouskasvu jatkuu, ja bruttokansantuotteen odotetaan saavuttavan tänä vuonna tason, jolla se oli viimeksi ennen finanssikriisiä 2008. Kasvun moottoreina on viennin ja investointien voimakas kasvu.
Vientiä tukevat vahvistuneen kysynnän lisäksi myös kilpailukykyä parantaneet palkkaratkaisut, joiden vaikutus ulottuu vuoteen 2019 asti. Niiden ansiosta suomalaisyritysten työvoimakustannusten ennakoidaan alenevan suhteessa läntisiin kilpailijamaihin. Viennin hyvän kehityksen ansiosta usean vuoden negatiivisena pysynyt vaihtotase kääntyy kuluvana vuonna ylijäämäiseksi.
Suhdannehuippu on kuitenkin jo näkyvissä, ja nopeimman kasvun vaihe menee pian ohitse.
– Ennakoimme viennin kasvuvauhdin hidastuvan noin 2 prosenttiin vuonna 2019. Samaan aikaan asuntorakentamisen voimakkain kasvuvaihe on päättymässä, ja investointien kasvu hidastuu. Myös odotukset korkotason noususta ja euron vahva ulkoinen arvo hidastavat kasvua, arvioi Ilmarisen yhteiskuntasuhdejohtaja Jaakko Kiander.
– Muutos ei ole dramaattinen, mutta talouskasvu hidastuu lähemmäs pitkän ajan potentiaalista kasvuvauhtia eli noin 1,5 prosenttiin, Kiander jatkaa.
Työllisyys paranee edelleen
Talouskasvun vauhdittuminen näkyy paranevana työllisyyskehityksenä. Ilmarinen ennustaa työllisyyden kohoavan 71 prosenttiin kuluvana vuonna ja 71,5 prosenttiin vuonna 2019.
Vahvaa työllisyyskehitystä osoittaa myös Ilmarisen kuukausittain julkaisema suhdanneindeksi, joka seuraa reaaliaikaisesti työntekijämäärien kehittymistä yhteensä 15 000 suomalaisyrityksessä.
Helmikuussa työntekijämäärät kasvoivat 6,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.
– Työntekijämäärän kasvu on alkuvuonna ollut jopa hieman vauhdikkaampaa kuin 2017, joka oli edellinen huippuvuosi kymmeneen vuoteen. Kasvu on ollut erityisen voimakasta henkilöstövuokrausalalla, jossa työntekijöitä oli nyt 16,8 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten, Kiander sanoo.
Julkisen talouden alijäämä supistuu
Suomen julkinen talous on ollut alijäämäinen vuodesta 2009 lähtien. Vahvistuva talouskasvu on kasvattanut verotuloja ja supistanut alijäämää, mikä näkyy julkisen talouden tasapainottumisena. Valtiontalous säilyy silti lievästi alijäämäisenä. Velkaantumisen hidastuminen ja bkt:n kasvu kääntävät velkasuhteen laskuun. Velkasuhteen, eli valtion ja kuntien yhteenlasketun bruttovelan suhteen kokonaistuotannon arvoon, odotetaan ensi vuonna alittavan 60 prosentin tason.
– Julkisen talouden nettovarallisuuteen lasketaan mukaan yhteensä yli 200 miljardin euron suuruiset työeläkerahastot, joiden ansiosta Suomi on varautunut monia muita maita paremmin väestön ikärakenteen muutokseen. Pitkällä aikavälillä eläkejärjestelmän kestävyyteen vaikuttaa myös syntyvyys, joka on viime vuosina ollut poikkeuksellisen alhainen, Kiander toteaa.
Tutustu tarkemmin Ilmarisen talousennusteeseen ja suhdanneindeksiin
Voit myös tilata uutiskirjeen sähköpostiisi
Lisätietoja:
Jaakko Kiander, yhteiskuntasuhdejohtaja, p. 050 583 8599
Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 571 2309
Liitteet:
Ilmarisen talousennuste kevät 2018 (pdf)
Talousennusteen kuvaliite (pdf)
Ajankohtaista

Työnantaja, palkkatiedot tulorekisteriin viimeistään 5.1.2024
On tärkeää, että kaikki joulukuussa työntekijöillesi maksamasi palkat ovat tiedossamme määräaikaan mennessä, jotta voimme laskea asiakashyvitykset oikein. Ilmoitathan siis joulukuun palkkatiedot tulorekisteriin 5.1.2024 mennessä. Laskemme lopullisen asiakashyvityksen heti vuoden alussa.

YEL vuonna 2024 – mikä muuttuu?
YEL-vakuutus on yrittäjänä sinulle vakuutuksistasi tärkein, sillä se on eläke- ja sosiaaliturvasi perusta. Lue alta, mitä kaikkea sinun on hyvä tietää YEL-vakuutuksestasi, kun vuosi vaihtuu.

Yrittäjä – pidetään yhdessä huolta työttömyysturvastasi
Vuonna 2024 yrittäjän työttömyysturvan YEL-työtulon alaraja nousee 14 803 euroon vuodessa. Jos työtulosi on tänä vuonna ollut minimissä tai sen lähellä, pohdi työtulon nostamista yli työttömyysturvarajan. Työtulo on hyvä pyöristää hieman turvan alarajaa suuremmaksi, vähintään 14 804 euroon. Alaraja nousee vuosittain. Näin varmistat, ettet vahingossa tipahda turvan piiristä. Muutos tulee tehdä 1.1.2024 mennessä.