Ilmarisen sijoituskohde, toimistokiintestö Rotterdamissa.
Tiedote 16.8.2018

Ilmarinen laajentaa kiinteistösijoituksiaan Alankomaissa

Ilmarinen on sijoittanut toimistokiinteistöön Alankomaiden Rotterdamissa, Euroopan vilkkaimmassa satamakaupungissa.

Kiinteistökaupan jälkeen Ilmarinen omistaa puolet Central Post -nimisestä toimistorakennuksesta. Toinen omistajista on saksalainen instituutiosijoittaja. Kiinteistöä hallinnoi Hannover Leasing, jonka kanssa Ilmarisella on ennestään laajaa yhteistyötä Benelux-maissa.

- Sijoitus sopii hyvin Ilmarisen strategiaan, jonka mukaan haemme kiinteistösalkulle kansainvälistä hajautusta tuottavasti ja turvaavasti. Pitkät vuokrasopimukset ja hajautettu vuokralaisprofiili yhdistettynä Rotterdamin toimistomarkkinan kilpailukykyiseen tuottotasoon suhteessa Euroopan päämarkkinoihin, tekevät sijoitukset kiinnostavan, sanoo Ilmarisen kansainvälisten kiinteistösijoitusten päällikkö Mikko Antila.

Central Post rakennettiin postinjakelukeskukseksi 1950-luvulla. Monipuoliseksi toimistokiinteistöksi se kunnostettiin vuosina 2009-2010. Remontin yhteydessä talon energiatehokkuutta parannettiin muun muassa kaksinkertaistamalla lasinen julkisivu ja asentamalla energiatehokkaat hissi- ja valaistusjärjestelmät.

Kaupunkikuvalle ikoninen rakennus sijaitsee Rotterdamin ydinkeskustassa päärautatieaseman vieressä. Kiinteistön kokonaispinta-ala on 38 000 m2. Nykyinen vuokrausaste on 100 prosenttia ja suurimpia vuokralaisia ovat kemikaaliyhtiö Lyondell Basell, mediayhtiö De Persgroep sekä Hollannin rautatieverkon ylläpidosta vastaava valtionyhtiö ProRail.

Lisätietoja

Mikko Antila, kansainvälisten kiinteistösijoitusten päällikkö, p. 050 5779066

Kuva: M. Hofmans

Ajankohtaista

Uutinen 11.3.2024

Ilmarinen sijoittaa tuottavasti ja turvaavasti – Vastuullisen sijoittamisen periaatteet päivittyivät

Ilmarisen lakisääteinen tehtävä on sijoittaa eläkevarat tuottavasti ja turvaavasti. Vastuullisena sijoittajana tarkastelemme jatkuvasti sijoittamisen käytäntöjämme. Muuttunut turvallisuusympäristö vaikuttaa myös vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin.

Ilmarinen sijoittaa tuottavasti ja turvaavasti – Vastuullisen sijoittamisen periaatteet päivittyivät
Lisää uutisia ja tiedotteita