Artikkelit

Mikko Nurkkala sai uuden mahdollisuuden ratin takaa

Vuosikymmeniä selkäkivuista kärsinyt LVI-asentaja Mikko Nurkkala oli jo valmis luopumaan toivostaan kuntoutua takaisin työelämään. Uusi ammatti löytyi logistiikan parista Ilmarisen ammatillisen kuntoutuksen avulla.

50-vuotias Mikko Nurkkala ajaa päivittäin kotoaan Kemistä Tornioon koulunpenkille. Matkaa kertyy yhteen suuntaan reilu parikymmentä kilometriä. Lappia Ammattiopiston logistiikkalinjan opinnot alkoivat viime keväänä.

Ala on Nurkkalalle uusi aluevaltaus, joka löytyi ammatillisen kuntoutuksen avulla. Mies on elämäntilanteeseensa varsin tyytyväinen.

– Opinnot ovat lähteneet mukavasti käyntiin, vaikka olen luokkani vanhin. Uskon löytäväni työpaikan valmistumisen jälkeen. Haluaisin ajaa pitkiä matkoja, sillä ne tuntuvat sopivan minulle parhaiten, Nurkkala sanoo.

Seitsemän lapsen isä on ensimmäiseltä ammatiltaan LVI-asentaja, ja hän on myöhemmin opiskellut myös kiinteistönhoitajaksi oppisopimuksella.

Taustalla ylitöitä ja väsymystä

Nurkkalan työhistoria alkaa vuosikymmenten takaa, kun hän 16-vuotiaana paiski hanttihommia eri yrityksille. LVI-asentajan opintojen päätyttyä parikymppinen Nurkkala aloitti ison työnantajan palveluksessa kiinteistönhoitoalalla.

Lähes 20 vuoden ura samalla työnantajalla päättyi omistajavaihdoksen myötä. Takana oli vuosi 12-tuntisia työpäiviä, ja ylityötunteja yli 400. Hän irtisanoutui tyhjän päälle.

– Ehdin olla kotona pari tuntia, kunnes puhelin soi ja minua pyydettiin töihin paikalliseen yritykseen. Sovimme, että pidän kuukauden lomaa ja menen heille töihin.

Työkyky heikkeni vähitellen

Nurkkalan uuteen työpaikkaan kuului muun muassa maalämpö- ja ilmalämpöpumppujen asennusta työparin kanssa. Alan kilpailun kovetessa urakkoja alettiin tehdä yksin. Fyysinen kuormitus työpäivän aikana oli kova.

– Ensin menivät kyynärpäät. Niitä hierottiin ja hoidettiin, mutta ei se auttanut. Sitten kuvioon tuli päänsärky, joka muuttui vuosien aikana kokopäiväiseksi. Yhden päivän urakat alkoivat venyä toiselle päivälle, ja siihen kiinnitti huomiota myös työnantaja.

Käänne tuli vasta, kun vaimo pakotti lääkäriin.

– Kotona vaimo otti lääkekaapista kuusi tyhjää särkylääkepakettia ja sanoi, että nyt riittää.

Lääkärin tuomio oli karu: selän alimmat välilevyt olivat luutuneet yhteen ja ylemmät olivat pullistuneet sisäänpäin. Pääkipu syntyi, koska nesteet eivät päässeet virtaamaan normaalisti kaularangan ja pään alueella.

Alkoi sairauslomien putki, ja työterveyslääkäri ohjeisti Nurkkalaa kääntymään Ilmarisen puoleen. Hän haki Ilmariselta kuntoutustukea lääkärin B-lausunnon kanssa.

Mikko_nurkkala.jpg

Kohti uutta ammattia

Kuntoutustukipäätöksen yhteydessä Ilmarinen lähetti hänelle ammatillisen kuntoutuksen ennakkopäätöksen. Mukana oli myös kirje, jossa tarjottiin mahdollisuutta ottaa yhteyttä Ilmarisen yhteistyökumppanina toimivaan oululaiseen kuntoutuksen palveluntuottajaan.

Palveluntuottaja Verven työvalmentaja avasi Nurkkalalle ammatillisen kuntoutuksen keinoja, ja tämän jälkeen he lähtivät yhdessä tekemään ammatillista suunnitelmaa.

Ammatillisen kuntoutuksen aikana usko itseen palasi pikkuhiljaa.

– Mietimme yhdessä työmahdollisuuksia Kemistä läheltä perhettäni, kuten valvomotyötä ja kalanjalostusta, Nurkkala kertaa.

– He kysyivät, mistä oikeasti tykkään. Vastasin, että autolla ajamisesta.

Pian tämän jälkeen Nurkkala huomasi Facebookista logistiikka-alan opintojen mainoksen ja kysyi Verveltä, millä tavalla opintoja tuettaisiin taloudellisesti. Selvisi, että opintojen ajan Ilmarinen maksaa Nurkkalalle kuntoutusrahaa.

Hän sai aloittaa koulun keskellä lukuvuotta, koska taskusta löytyi jo opintoihin kuuluva C-kortti. Valmistuminen häämöttää keväässä 2020.

Vahva usko tulevaan

– Eläkeikään on vielä pitkä matka. Ajattelen, että jos minusta ei tule työmiestä, palaan ainoastaan takaisin samaan pisteeseen, jossa jo olin.

Nyt perheenisä puhuu tulevaisuudesta valoisasti. Hän on jo saanut harjoittelupaikan ja suunnittelee uraa pitkän matkan kuljettajana. Kotona vaimo, lapset ja koiraharrastus pitävät vapaa-ajan kiireisenä.

– Elämäni on saanut uuden merkityksen onnistuneen kuntoutuksen ja koulutuspaikan myötä. Uskon, että tästä ammatista on minulle töitä eläkeikään saakka.

Fakta: Ammatillinen kuntoutus

Kuntoutusmahdollisuus arvioidaan aina myös työkyvyttömyyseläkehakemuksen ratkaisun yhteydessä. Oikeus ammatilliseen kuntoutukseen tarkoittaa, että hakijalla on työeläkelakien tarkoittama työkyvyttömyyden uhka, jota voidaan pienentää ammatillisella kuntoutuksella.

Ammatillisella kuntoutuksella tuetaan työelämässä pysymistä tai työelämään paluuta terveydentilan kannalta sopivaan työhön. Useimmiten kuntoutuksena tuetaan työkokeilua työpaikalla. Joidenkin kohdalla kuntoutuksena voidaan tukea esimerkiksi koulutusta uuteen ammattiin.

Ammatillinen kuntoutuksen kustannukset maksaa Ilmarinen. Ammatillisen kuntoutuksen ajalta maksetaan kuntoutusrahaa.

Lisää aiheesta

Artikkelit 8.4.2024

Sairauspoissaolot – mitä niistä tulee tietää?

Sairauspoissaoloja ei toivo kukaan – olivat ne sitten lyhyitä tai pitkiä. Milloin osa-aikainen sairauspoissaolo on vaihtoehto? Pitääkö sairauslomasta aina maksaa palkka? Entä mitä työpaikalla kannattaa tehdä, jos työntekijän sairausloma pitkittyy?

Sairauspoissaolot – mitä niistä tulee tietää?

Artikkelit 3.4.2024

Aika tarkastaa oma työeläkeotteesi!

Työeläkeote päivittyy kuukausittain. On omalla vastuullasi tarkastaa se säännöllisesti. Tuleva eläkkeesi nimittäin perustuu työeläkeotteen sisältämiin tietoihin.

Aika tarkastaa oma työeläkeotteesi!
Lisää ajankohtaisia artikkeleita