Artikkeli 11.12.2018

Onnistu ihmisten johtamisessa – kuuntele, ole läsnä ja huolehdi luottamuksesta

Ihmisten johtamisessa eivät korostu luvut ja faktat, vaan keskustelu, kuuntelu ja aito läsnäolo. Ihmiset kaipaavat kuulluksi tulemista sekä oikeudenmukaista ja läpinäkyvää kohtelua johtamisessa läpi yrityksen, muistuttaa Ilmarisen työkykypäällikkö Jaana Pakka.

Mitä ihmisten johtaminen on? 

Ihmisten johtamisessa pyritään siihen, että työntekijät ovat sitoutuneita ja motivoituneita tekemään työnsä tavoitteiden mukaisesti ja kokevat itsensä ja työnsä merkityksellisinä ja tärkeinä. Tällöin työ on myös sujuvaa ja tuottavaa.

Ihmisten johtamiseen kuuluu vahvasti kannustava ote, tukeminen, välittäminen, osallistaminen sekä palautteen ja kiitoksen antaminen. On tärkeää, että johtaminen perustuu luottamukseen, on oikeudenmukaista ja vuorovaikutukseltaan avointa.

Mistä ihmisten johtamisessa kannattaa lähteä liikkeelle?

Ensin on tärkeää kartoittaa nykytila: miten työntekijät kokevat johtamisen ja millaista johtamista he odottavat ja tarvitsevat. Tämä onnistuu monella tapaa, esimerkiksi henkilöstötutkimuksen avulla tai ihan vain keskustelemalla.

Kun nykytila on selvillä, tehdään kehittymissuunnitelma, jossa huomioidaan saatu palaute. Johtajien ja esimiesten on tässä vaiheessa tärkeä miettiä, miten vahvistaa vahvuuksia ja toisaalta, miten oppia uutta.

Miten esimiehiä voidaan opastaa ihmisten johtajina?

Esimiesvalmennukset ovat hyviä paikkoja aloittaa. Esimerkiksi Ilmarinen tarjoaa asiakasyrityksilleen valmennuksia, koulutuksia ja webinaareja. Myös yrityksen sisällä on tärkeää järjestää uusille esimiehille koulutusta. Yksi hyvä keino tähän on se, että kokenut esimies toimii uuden esimiehen mentorina eli ohjaajana.

On myös tärkeää, että esimiehet keskustelevat työhön ja johtamiseen liittyvistä asioista, toimintatavoista, haasteista, ongelmista ja hyvistä käytännöistä keskenään. Näin esimiehet oppivat toinen toisiltaan, haasteisiin löydetään yhdessä parhaat mahdolliset ratkaisukeinot ja yritykseen hioutuvat yhtenäiset johtamiskäytännöt.

Meillä ihmisillä on sisäänrakennettuna tutka oikeudenmukaisuuden tunnistamiseen. Tarkkailemme ympäristöämme ja ihmisten käyttäytymistä ja arvioimme, kohdellaanko meitä samoin kuin muita. Jos johtamiskäytännöistä ei ole yhteistä linjaa, tulee helposti kokemuksia siitä, että yrityksessä kohdellaan ihmisiä eri tavoin, mikä voi puolestaan johtaa epäoikeudenmukaisuuden tunteeseen.

Millaista hyötyä ihmisten johtamisesta on yritykselle? 

Kun yrityksen strategia, tavoitteet ja arvot on viestitty niin, että jokaisella on selkeä käsitys siitä mitä ne tarkoittavat kunkin omassa työssä, on luotu hyvät lähtökohdat onnistuneelle työn tekemiselle. Kun ihmisiä johdetaan tavoitteita kohti johdonmukaisesti, oikeudenmukaisesti ja työn kehittämiseen osallistaen, he ovat todennäköisesti motivoituneempia ja sitoutuneempia työhönsä. Samalla työstä tulee usein myös sujuvampaa ja tuottavampaa.

Lisäksi tutkimukset osoittavat, että yrityksissä joissa koetaan oikeudenmukaista johtamista, sairauspoissaolot ovat matalammat kuin yrityksissä joissa koetaan epäoikeudenmukaista johtamista.

Mikä on tärkein asia ihmisten johtamisessa onnistumisessa?

Yhteinen keskustelu, palautteenanto, sen vastaanottaminen ja ihmisten kuunteleminen. Me suomalaiset annamme palautetta aivan liian vähän. Tämä nousee jatkuvasti esiin henkilöstökyselyissä. Varsinkin nuoremmat kaipaavat palautetta usein lähes päivittäin.

On hyvä luoda yritykseen sellainen palautteenantokulttuuri, että siitä tulee luonnollinen osa päivittäistä työtä. Palautteen antamiseen liittyy tietysti periaatteita, jotka kannattaa pitää mielessä. Esimerkiksi onnistumisista tulee antaa positiivista palautetta ja kiittää aina kaikkia, jotka ovat olleet työssä tai projektissa mukana.

Rakentava palaute puolestaan annetaan aina kahden kesken tai niiden kesken joita se koskee. Koska palautteen tarkoitus on ohjata toimintaa ja käyttäytymistä, sen tulee olla konkreettista, yksiselitteistä ja vuorovaikutteista.

Viisi vinkkiä ihmisten johtamiseen

  1. Ole saatavilla ja läsnä. On tärkeää, että sinut saa kiinni tarpeen tullen. Läsnäolo taas on sitä, että olet oikeasti läsnä, kuulet ja kuuntelet, etkä tee muuta samaan aikaan.
  2. Ota asiat puheeksi riittävän aikaisessa vaiheessa. Jos työntekijän käytöksessä tai työssä suoriutumisessa tapahtuu muutos, kysy mahdollisimmin pian, onko kaikki ok.
  3. Huolehdi luottamuksesta. Johtaminen on paljon helpompaa, kun luottamus on kunnossa. Silloin vaikeistakin asioista selviää kivuttomammin.
  4. Aseta esimiehenä selkeät tavoitteet työntekijälle ja johda niiden mukaisesti. On tärkeää, että työntekijä tietää tehtävänsä ja sen, mitä häneltä odotetaan.
  5. Johtajana kasvaminen on matka ja edellyttää tahtoa kasvaa: ole tietoinen vahvuuksistasi ja kehittymiskohteistasi, tee itsellesi kehittymissuunnitelma ja toteuta sitä yksi asia kerrallaan.

Lue lisää  

Tutustu myös juttusarjan aiemmin julkaistuihin artikkeleihin:

Teksti: Sebastian Koskinen

Ajankohtaista

Uutinen 12.4.2024

Ilmarisen suhdanneindeksi laajenee kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista

Ilmarisen vuodesta 2013 asti julkaisema suhdanneindeksi tarjoaa ajantasaista tietoa kansantalouden kehityksestä. Indeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Nyt suhdanneindeksiin mukaan laskettavat toimialat laajentuvat kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista.

Ilmarisen suhdanneindeksi laajenee kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista
Ihminen katsoo kädessään olevaa puhelinta, kuvituskuva.

Tiedote 15.3.2024

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä laski edelleen ympäri Suomen

Työntekijämäärä laski helmikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus sekä rakentaminen. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski joka puolella Suomea.

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä laski edelleen ympäri Suomen
Lisää uutisia ja tiedotteita