Kuvituskuva.
Tiedote 9.5.2018

Osittaisen vanhuuseläkkeen suosio kääntyi laskuun

Osittaista varhennettua vanhuuseläkettä haettiin ahkerasti alkuvuodesta 2017, kun se astui voimaan. Tänä vuonna hakemuksia on tullut 40 prosenttia viime alkuvuotta vähemmän.

Osittainen vanhuuseläke astui voimaan eläkeuudistuksen myötä 2017, ja sitä haettiin alkuvuodesta jopa odotettua enemmän.

– Osittaisen vanhuuseläkkeen saama julkisuus varmasti vaikutti eläkelajin suosioon alkuvaiheessa. Tänä vuonna hakemuksia on tullut 40 prosenttia viime alkuvuotta vähemmän. Käytännössä hakemusmäärä tasaantui nykylukemiin jo viime syksynä, kertoo Ilmarisen eläkejohtaja Nina Bruun.

Ilmariseen tulee nykyisin viikoittain noin 50 osittaisen vanhuuseläkkeen hakemusta. Kaiken kaikkiaan Ilmariseen saapui tammi-huhtikuussa 2018 vajaat 900 osittaisen vanhuuseläkkeen hakemusta, kun viime vuonna samaan aikaan hakemuksia tuli lähes 1500.

Suurin osa eläkkeenhakijoista, lähes 90 prosenttia, valitsi osittaisen vanhuuseläkkeen määräksi 50 prosenttia eläkkeestä.

– Se on osittaisen eläkkeen maksimimäärä. Toisena vaihtoehtona on nostaa eläkkeestä 25 prosenttia, Bruun kertoo.

Osittainen vanhuuseläke lisää joustoa työuran loppuun. Osittaisella vanhuuseläkkeellä voi itse päättää, tekeekö töitä eläkkeen rinnalla vai ei, ja kuinka paljon töitä tekee. Osittaisen vanhuuseläkkeen voi saada 61 vuotta täyttänyt.

–Vaihtoehtoja harkitessa on tärkeä muistaa, että osittainen vanhuuseläke pienentää lopullista eläkettä pysyvästi. Ilmarisen verkkosivuilla ilmarinen.fi voi kirjautuneena laskea oman osittaisen vanhuuseläkkeensä määrän sekä sen, kuinka suureksi varsinainen vanhuuseläke muodostuu. Verkossa voi myös hakea eläkettä, Bruun muistuttaa.

Lisätiedot:

Tutustu osittaiseen vanhuuseläkkeeseen

Eläkettä koskeviin kysymyksiin vastaa Ilmarisen asiakaspalvelu numerossa 010 195 000

Median kysymyksiin vastaa Nina Bruun, eläkejohtaja, Ilmarinen, etunimi.sukunimi(a)ilmarinen.fi, p. 050 577 9143

Ajankohtaista

Uutinen 12.4.2024

Ilmarisen suhdanneindeksi laajenee kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista

Ilmarisen vuodesta 2013 asti julkaisema suhdanneindeksi tarjoaa ajantasaista tietoa kansantalouden kehityksestä. Indeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Nyt suhdanneindeksiin mukaan laskettavat toimialat laajentuvat kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista.

Ilmarisen suhdanneindeksi laajenee kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista
Lisää uutisia ja tiedotteita