Uutinen 25.1.2018

Pasilaan rakentuva kauppakeskus Tripla harjakorkeudessa

Suomen suurimmalla työmaalla Pasilan Triplassa vietettiin tänään kauppakeskus Mall of Triplan harjannostajaisia. Kauppakeskus avataan syksyllä 2019 samaan aikaan pysäköintilaitoksen ja uuden Pasilan aseman kanssa.

Mall of Triplan rakennuttajana toimivan projektiyhtiön omistavat YIT, Ilmarinen, Onvest ja Fennia. 

Tripla on hankkeena suurempi kuin tavanomainen rakennusprojekti. Tripla liittää yhteen Länsi- ja Itä-Pasilan ja muodostaa metropolimme toisen keskustan. Tähän me osaltamme mielellämme eläkesijoittajana sijoitamme, Ilmarisen varatoimitusjohtaja Stefan Björkman sanoi harjannostajaisissa.

Pormestari Jan Vapaavuori toi tilaisuuteen kaupungin tervehdyksen ja muistutti Triplan olevan lähtölaukaus uuden Pasilan rakentumiselle. Sujuva yhteistyö ja ratkaisuhakuisuus YIT:n ja Triplan suunnittelijoiden ja rakentajien sekä kaupungin ja muiden osapuolten kesken sai kiitosta.

Mall of Triplassa on 85 000 neliötä vuokrattavaa tilaa noin 250 toimijalle. Kiinnostus Pasilan uutta kaupunkikeskusta kohtaan on ollut suurta: liiketiloista on vuokrattu jo lähes 70 prosenttia.

Laajojen myymälä- ja ravintolapalveluiden lisäksi kaupunkikeskus tarjoaa paljon uudenlaista kulttuuritoimintaa. Yksi kaupunkikeskuksen tuoreimmista, elämystarjontaa vahvistavista toimijoista on baltialainen elokuvateatteriketju Cinamon. Pasilan alueen palvelutarjontaa lisää myös Mall of Triplaan avattava seurakuntakeskus.

Tripla on kolmen korttelin kokonaisuus, johon kuuluu kauppakeskus, pysäköintilaitos, joukkoliikenneasema, asuntoja, hotelli ja toimistoja. Triplan rakentaminen on jokaisen kolmen korttelin osalta edennyt runkotöihin ja saavuttanut jo Pasilansillan tason. Mall of Triplassa tehdään sisävalmistustöitä kolmessa kerroksessa. Työmaa muuttuu kaupunkikuvassa näkyvämmäksi päivä päivältä, kun kortteleiden rungot nousevat silmissä.

Ilmarinen on mukana sijoittajana myös Kalasatamaan rakentuvassa kauppakeskuksessa REDIssä. SRV:n rakentaman kauppakeskuksen on määrä valmistua syksyllä 2018.

Lue lisää:

Ajankohtaista

Uutinen 9.11.2023

Varaudutaan säästämällä sähköä

Vuosi sitten energian säästäminen, Astetta alemmas -kampanja ja Sähköjärjestelmän tuki -menettely olivat todella akuutteja, kun Euroopassa valmistauduttiin vakavaan sähköpulaan. Yhä edelleen energian säästäminen on tärkeää.

Varaudutaan säästämällä sähköä

Uutinen 13.9.2023

Postitalon remontti alkaa

Ilmarinen aloittaa remontin omistamassaan Helsingin Postitalossa. – Nyt on aika uudistaa ikonista rakennusta. Tuomme Postitalon uudelle aikakaudelle sen monipuolista historiaa ja sielunelämää kunnioittaen, projektipäällikkö Minna Kuutti Ilmarisesta sanoo.

Postitalon remontti alkaa

Uutinen 8.6.2023

Alankomaiden ympäristöministeri tutustui Ilmarisen Aleksanterinkatu 13:n kiertotalousratkaisuihin

– Mielestäni on upeaa, että rakennus saa uuden elämän. Olisi ehkä helpompaa purkaa rakennus ja rakentaa tilalle uusi, joka näyttää samalta kuin sadat muut rakennukset ympäri maailmaa. Tässä rakennuksessa on luonnetta, ja siellä töitä tekevät ihmiset pääsevät osaksi rakennuksen historiaa, Alankomaiden ympäristöministeri Vivianne Heijnen sanoi.

Alankomaiden ympäristöministeri tutustui Ilmarisen Aleksanterinkatu 13:n kiertotalousratkaisuihin
Lisää uutisia ja tiedotteita