Green Building Partnersin toimitila.
Uutinen 7.5.2018

Pohjoismaiden terveellisin toimisto löytyy Suomesta

Green Building Partnersille on myönnetty ensimmäisenä Pohjoismaissa ihmisten terveyttä ja hyvinvointia edistävien toimistojen WELL-sertifikaatti. GBP:n toimitilat sijaitsevat Ilmarisen omistamassa Kutomo Business Parkin kiinteistössä Helsingin Pitäjänmäessä.

Rakennusala on viime vuodet keskittynyt tekemään rakennuksista niin ympäristö- kuin energiaystävällisiä. Nyt rakennuksista halutaan myös ihmisystävällisiä. Ihmiset viettävät keskimäärin 90 prosenttia päivästä sisätiloissa, rakennetussa ympäristössä, joten rakennuksilla on suuri vaikutus ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. 

– Rakennukset kuormittavat tänä päivänä ympäristöä aiempaa vähemmän. Kestävän kehityksen ajattelu, lainsäädäntö ja vapaaehtoiset ympäristösertifioinnit ovat edistäneet tätä muutosta. Kiinteistöjen käyttäjät, me ihmiset, olemme kuitenkin jääneet hieman lapsipuolen asemaan. Tämä näkyy myös tämänhetkisessä mediakeskustelussa sisäilmaongelmista. Me Green Building Partnersilla haluamme tarjota työntekijöillemme parhaan mahdollisen työympäristön, minkä takia haimme WELL-sertifiointia toimistollemme, sanoo GBP:n toimitusjohtaja Keijo Leppävuori.

– Ilmariselle vastuullisena kiinteistönomistajana on ensisijaisen tärkeää tarjota käyttäjälle terveellisiä, turvallisia ja viihtyisiä tiloja, ja uskomme, että toimitiloilla on iso merkitys työntekijöiden hyvinvoinnin ja työkyvyn kannalta. Toimitiloissamme on jo laajasti käytössä ympäristöluokitukset, ja teemme mielellään yhteistyötä vuokralaisten kanssa tilojen kehittämiseksi. Green Buildingin Partnersin saama sertifikaatti on hyvä osoitus siitä, että vahempikin talo voi tarjota erinomaisen ja terveellisen työympäristön, sanoo Ilmarisen vuokrauspäällikkö Ville Laurila.

Ihmisen hyvinvointi keskiöön

International Well Building Instituten hallinnoima WELL-standardi on USA:ssa vuonna 2014 kehitetty kiinteistöalan luokitus, joka perustuu alan johtavaan tutkimukseen. Sen tavoitteena on tuottaa tiloja, jotka tutkitusti edistävät ihmisten terveyttä ja hyvinvointia.WELL-standardi ei korvaa tuttuja ympäristöluokituksia, kuten LEED tai BREEAM, vaan lisää inhimillisen näkökulman. Luokitus perustuu seitsemään kategoriaan: ilma, vesi, valo, mieli, ravitsemus, kunto ja viihtyisyys.

Standardin idea on tuoda sisätiloihin elementtejä, joista kaikki pääsevät hyötymään.

– WELL-standardin vahvuus on sen holistisuus. Kyse ei ole vain siitä, että työtyytyväisyyttä parannetaan tuomalla toimistoon yksittäinen biljardipöytä, jota käyttää vain muutama. Standardin seitsemän kategoriaa auttoivat meitä suunnittelemaan toimiston ja laatimaan toimintamallit, jotka kattavasti edistävät meidän työntekijöidemme tehokkuutta ja hyvinvointia, sanoo GBP:n johtava asiantuntija Konsta Tuokko.

Isoimmat muutokset Green Building Partnersin toimistolla tehtiin liittyen sisäilmaan, luontoon ja valoon. Sisäilmaa parannettiin monin eri tavoin mm. ilmanvaihtoa parantamalla, vähäpäästöisiä ja käytettyjä huonekaluja valitsemalla, siivouskemikaaleja vähentämällä ja erityisesti sisäilmaa puhdistavilla ja ilmankosteutta optimoivilla Naava-älyviherseinillä. Sisäilman parantamisen lisäksi Naavat lisäsivät vihreän luonnon määrää toimistolla, mikä on yksi olennainen osa WELL-standardia. Lisäksi valon määrää ja muokattavuutta lisättiin toimistolla. Työntekijöiden liikkumista ja aktivoitumista työpäivän aikana helpotettiin.

– Saavutimme nyt WELL-standardin Silver-tason sertifioinnin ja tavoitteena on parantaa Gold-tasoon kolmen vuoden päästä sertifioinnin uusimisen yhteydessä. Siitäkin huolimatta, että jo nyt työntekijöiden tyytyväisyys tiloihin parani 100 prosenttiin, Tuokko jatkaa. 

 

Tutustu Ilmarisen toimitiloihin ja katso vapaat tilat tästä

 

Lisätietoja:

 

 

 

 

 

 

Ajankohtaista

Ilmarisen toimitilarakennus ulkoa, kuvituskuva.

Tiedote 15.2.2021

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä laskussa – alueelliset erot kasvoivat

Työntekijämäärä laski Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä tammikuussa lähes kuusi prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Suurin pudotus oli majoitus- ja ravitsemusalalla, missä vähennystä tuli noin -28 prosenttia. Pohjois-Suomessa matkatoimistojen ja -järjestäjien työntekijämäärä laski jopa noin -70 prosenttia.

Lue uutinen

Uutinen 10.2.2021

Ilmariselle Yhdenvertaista palvelua kaikille -merkki

Ilmarinen on ottanut käyttöön Yhdenvertaista palvelua kaikille -merkin. Merkki on osoitus halusta kehittää toimitilojen, palvelun ja tuotteiden esteettömyyttä ja saavutettavuutta. Esteetön asiointi ja saavutettavat palvelut kuuluvat kaikille.

Lue uutinen
Kämp Galleria rakennus ulkoa, kuvituskuva.

Uutinen 4.2.2021

Ilmariselle Helsingin Matkailusäätiön Travel Award -palkinto

Ilmarinen on saanut Helsingin Matkailusäätiön Helsinki Travel Award 2020 -palkinnon yhdessä Kämp Gallerian kanssa. Palkinto myönnettiin pitkäjänteisestä työstä Helsingin keskustan elävöittämiseksi ja yritysten tuomiseksi yhteen. Ilmarinen omistaa Kämp Galleria -kiinteistön.

Lue uutinen
Lisää uutisia ja tiedotteita