Kaksi iäkästä ihmistä aamupalapöydässä ulkona, kuvituskuva.
Uutinen 21.10.2019

Suomen eläkejärjestelmä maailman luotettavin ja läpinäkyvin

Suomen eläkejärjestelmä sijoittui neljänneksi tänään julkistetussa kansainvälisessä Mercer Global Pension Index -vertailussa. Suomi valittiin jo kuudetta kertaa maailman luotettavimmaksi ja läpinäkyvimmäksi järjestelmäksi. Suomen sijoitus laski viime vuodesta yhden sijan Australian noustessa kolmanneksi.

Melbourne Mercer Global Pension Index on vuosittain koottava kansainvälinen eläkejärjestelmien vertailu, joka toteutettiin tänä vuonna yhdettätoista kertaa. Vertailu on laajentunut vuosi vuodelta, tänä vuonna mukana oli jo 37 maata.

Maailman parhaaksi eläkejärjestelmäksi valittiin toistamiseen Hollanti. Toiseksi sijoittui Tanska ja kolmanneksi Australia, joka kiilasi niukasti Suomen edelle. Ruotsi sijoittui viime vuoden tapaan viidenneksi.
Suomen sijoitusta heikensi laskentatapaan liittyvä tekninen muutos, joka suosi Australiaa.

Suomessa luotettavin ja läpinäkyvin eläketurva

Mercer-indeksissä eri maiden eläkejärjestelmiä arvioidaan eläkkeiden riittävyyden, järjestelmän kestävyyden ja hallinnon luotettavuuden näkökulmasta.

Suomi sai koko vertailun parhaimmat pisteet eläkejärjestelmien hallinnon luotettavuudesta ja läpinäkyvyydestä jo kuudetta kertaa peräkkäin.

Kehityskohteiksi listattiin muun muassa minimieläketurvan tason korottaminen, työeläkkeiden rahastoinnin lisääminen ja ikääntyneiden työllisyysasteen nostaminen. Myös puolisoiden eläkeoikeuden jakaminen parantaisi pisteitä.

Lue lisää

Lue Eläketurvakeskuksen tiedote

Katso tiivistelmä vertailun tuloksista (PDF)

Lataa ja lue koko raportti (PDF)

Ajankohtaista

Tiedote 15.4.2024

Ilmarisen uudistettu suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku voimistui

Työntekijämäärä laski maaliskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,9 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus sekä rakentaminen. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski joka puolella Suomea. Uudistettuun suhdanneindeksiin mukaan laskettavat toimialat kattavat nyt valtaosan yksityisestä sektorista.

Ilmarisen uudistettu suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku voimistui
Lisää uutisia ja tiedotteita