Uutinen 10.4.2019

Mikonkatu 9:lle LEED-ympäristöluokitus

Helsingin ydinkeskustassa Mikonkatu 9:ssä sijaitseva toimistokiinteistö on saanut LEED-ympäristöluokituksen. Ilmarisen omistamassa kiinteistössä toimii innovaatiotalo Epicenter.

LEED kultatason ympäristöluokitus tehtiin kiinteistön peruskorjauksen yhteydessä. Sen saavuttamiseen vaikuttivat mm. erinomainen sijainti joukkoliikenneyhteyksien ja palvelujen äärellä, energiatehokkuus, tehokkuus vesikalusteet, hyvä sisäilman laatu ja kierrätysmahdollisuudet. Liikkumisessa suositaan joukkoliikenteen lisäksi pyöräilyä: kiinteistöllä on polkupyörähotelli ja hyvät sosiaalitilat. Peruskorjausvaiheessa rakennusmateriaalit hyödynnettiin uudelleen.

– Ilmarinen on pitkäjänteinen ja vastuullinen kiinteistösijoittaja, ja haluamme olla edelläkävijä myös ympäristöluokittelun käyttöönotossa. Uusilta toimitilakiinteistöiltä olemme jo vuosia edellyttäneet vähintään LEED-kultatason ympäristöluokitusta ja viime vuonna laajensimme luokittelua koskemaan myös olemassa olevia kiinteistöjä, kertoo Ilmarisen rakennuttajapäällikkö Niina Rajakoski.

Mikonkatu 9:ssa on viime joulukuusta asti toiminut innovaatiotalo ja kasvuyritysten yhteisö Epicenter, joka tarjoaa työtiloja yritysten erilaisiin tarpeisiin.

­– Ympäristöystävällisyys ja ekotehokkuus ovat Epicenterille tärkeitä tekijöitä, joille myös meidän asiakkaamme antavat paljon arvoa. Olemme erittäin tyytyväisiä tiloihin ja iloisia sen saamasta sertifikaatista, sanoo Epicenterin kaupallinen johtaja Eric von Walzel.

LEED on maailman eniten käytetty työkalu rakennusten ekologisen jalanjäljen arviointiin ja vertailuun sekä rakennusten suunnittelun, rakentamisen ja käytön vastuullisuuden kehittämiseen. LEED-luokitus huomioi sijainnin, energiatehokkuuden, vedenkäytön, materiaalitehokkuuden, sisäympäristön laadun sekä käyttäjäviihtyvyysasiat.

LUE LISÄÄ:

LISÄTIETOJA:

  • Niina Rajakoski, rakennuttajapäällikkö, Ilmarinen, p. 050 574 7491
  • Eric von Walzel, kaupallinen johtaja, Epicenter, p. 050 381 40 59

Ajankohtaista

Uutinen 9.11.2023

Varaudutaan säästämällä sähköä

Vuosi sitten energian säästäminen, Astetta alemmas -kampanja ja Sähköjärjestelmän tuki -menettely olivat todella akuutteja, kun Euroopassa valmistauduttiin vakavaan sähköpulaan. Yhä edelleen energian säästäminen on tärkeää.

Varaudutaan säästämällä sähköä

Uutinen 13.9.2023

Postitalon remontti alkaa

Ilmarinen aloittaa remontin omistamassaan Helsingin Postitalossa. – Nyt on aika uudistaa ikonista rakennusta. Tuomme Postitalon uudelle aikakaudelle sen monipuolista historiaa ja sielunelämää kunnioittaen, projektipäällikkö Minna Kuutti Ilmarisesta sanoo.

Postitalon remontti alkaa

Uutinen 8.6.2023

Alankomaiden ympäristöministeri tutustui Ilmarisen Aleksanterinkatu 13:n kiertotalousratkaisuihin

– Mielestäni on upeaa, että rakennus saa uuden elämän. Olisi ehkä helpompaa purkaa rakennus ja rakentaa tilalle uusi, joka näyttää samalta kuin sadat muut rakennukset ympäri maailmaa. Tässä rakennuksessa on luonnetta, ja siellä töitä tekevät ihmiset pääsevät osaksi rakennuksen historiaa, Alankomaiden ympäristöministeri Vivianne Heijnen sanoi.

Alankomaiden ympäristöministeri tutustui Ilmarisen Aleksanterinkatu 13:n kiertotalousratkaisuihin
Lisää uutisia ja tiedotteita