Kaksi ihmistä vierekkäin työmaavaatteet ja -kypärät päällä, kuvituskuva.
Tiedote 27.2.2019

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä kasvoi 5,6 prosenttia vuonna 2018

Työntekijämäärät Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä kasvoivat viime vuonna 5,6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Rakennusalalla ja henkilöstövuokrauksessa kasvu oli selvästi edellisvuotta hitaampaa, kun taas teollisuudessa työntekijämäärien kasvu vahvistui. Joulukuussa kasvua oli 4,7 prosenttia.

Ilmarisen suhdanneindeksi antaa ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä noin 15 000 yrityksen työntekijämäärissä kuukausi- ja vuositasolla.

– Työntekijämäärät yrityksissä kasvoivat viime vuonna vakaasti, mutta vuoden 2017 huippulukuihin ei aivan päästy. Suhdanneherkällä rakennusalalla kasvu jäi koko vuoden ajan edellisvuotta hitaammaksi. Rakennusalan yrityksissä työntekijämäärät kasvoivat 4,4 prosenttia, kun edellisvuonna kasvua oli yli 6 prosenttia, Ilmarisen yhteiskuntasuhdejohtaja Jaakko Kiander sanoo.

Henkilöstövuokrausyrityksissä nähtiin alkuvuonna jopa yli 15 prosentin kasvua työntekijämäärissä, mutta loppuvuonna kasvu hiipui ja oli joulukuussa enää 2,9 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Koko vuoden kasvuksi muodostui 8,3 prosenttia. Edellisvuonna työntekijämäärä kasvoi yli 10 prosenttia.

Kaupan ja kuljetuksen aloilla työntekijämäärien kasvu oli vuositasolla laskettuna suunnilleen edellisvuoden tasolla, mutta myös näillä aloilla kasvuvauhti hieman hidastui loppuvuotta kohti.

Vahvaa kasvua teollisuudessa

Teollisuudessa työntekijämäärien kasvu vahvistui vuonna 2018 ja nousi 5,1 prosenttiin. Alan kasvuvauhti oli siten kovempaa kuin kertaakaan kymmenen vuoden seurantahistorian aikana.

– Näyttää siltä, että talouskasvun myötä myös teollisuusyrityksissä päästiin viime vuonna kunnolla kasvun vauhtiin, kun samaan aikaan enemmän suhdanneherkillä aloilla alkoi jo näkyä kasvun hidastumisen merkkejä, Kiander arvioi.

Alueellisesti työntekijämäärät kasvoivat vauhdikkaimmin Pohjois-Suomessa, jossa kasvua oli viime vuonna 7,2 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Pohjois-Suomi oli myös ainoa alue, jossa kasvuvauhti loppuvuotta kohti voimistui, mikä selittynee matkailualan kasvulla. Hitainta kasvu oli Itä-Suomessa, jossa työtenkijämäärät kasvoivat 3,5 prosenttia.  Etelä-Suomessa kasvua oli 5,9 prosenttia ja Länsi-Suomessa 5,3 prosenttia.

Suhdanneindeksiä on julkaistu kuukausittain vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu noin 15 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa kuukausittain. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.

LUE LISÄÄ: 
LISÄTIETOJA:

Jaakko Kiander, yhteiskuntasuhdejohtaja, p. 050 583 8599, jaakko.kiander@ilmarinen.fi

Ajankohtaista

Uutinen 12.4.2024

Ilmarisen suhdanneindeksi laajenee kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista

Ilmarisen vuodesta 2013 asti julkaisema suhdanneindeksi tarjoaa ajantasaista tietoa kansantalouden kehityksestä. Indeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Nyt suhdanneindeksiin mukaan laskettavat toimialat laajentuvat kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista.

Ilmarisen suhdanneindeksi laajenee kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista
Ihminen katsoo kädessään olevaa puhelinta, kuvituskuva.

Tiedote 15.3.2024

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä laski edelleen ympäri Suomen

Työntekijämäärä laski helmikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus sekä rakentaminen. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski joka puolella Suomea.

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä laski edelleen ympäri Suomen
Lisää uutisia ja tiedotteita