Ilmarisen toimitilarakennus ulkoa, kuvituskuva.
Uutinen 18.12.2020

Mikko Mursula nimitetty toimitusjohtajan sijaiseksi Ilmarisessa

Ilmarisen hallitus on nimittänyt sijoituksista vastaavan varatoimitusjohtajan Mikko Mursulan toimitusjohtajan sijaiseksi 1.1.2021 alkaen.

Mursula on työskennellyt Ilmarisen sijoitusjohtajana vuodesta 2015 ja toisena varatoimitusjohtajana vuodesta 2018. Mursula on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja hän on aiemmin työurallaan toiminut mm. FIM Oyj:n toimitusjohtajana sekä Ilmarisen sijoitusosastolla eri tehtävissä. 

– Mikko Mursula on menestyksekkäästi hoitanut Ilmarisen yli 50 miljardin euron sijoitusvarallisuutta. Eläkevarojen sijoittaminen tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti on eläkeyhtiön tärkeimpiä tehtäviä ja olen iloinen, että Mikko jatkaa tässä keskeisessä roolissa ja ottaa samalla toimitusjohtajan sijaisen tehtävät hoitaakseen, sanoo Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen.  

Toimitusjohtajan sijaisen tehtävässä Mursula seuraa Sini Kivihuhtaa, joka jää aiemman ilmoituksensa mukaisesti pois Ilmarisen palveluksesta helmikuussa 2021. Kivihuhdan seuraajaksi vakuutus- ja eläkepalvelujen johtajana on jo aiemmin nimitetty FM, SHV, eMBA Tiina Nurmi

Lisätietoja: 

Jouko Pölönen, toimitusjohtaja, p. 050 1282 
Mikko Mursula, varatoimitusjohtaja, sijoitukset p. 050 380 3016 

Ajankohtaista

Uutinen 25.2.2021

Suomen Aktiivisin Työpaikka -sertifikaatti Ilmariselle

Olympiakomitea on myöntänyt Ilmariselle Suomen aktiivisin työpaikka -sertifikaatin. Suomen Aktiivisin Työpaikka -sertifikaatti on tunnustus hyvin hoidetusta henkilöstöliikunnasta. Kartoituksen tuloksia hyödynnetään henkilöstön liikkumisen ja hyvinvoinnin kehittämisessä.

Lue uutinen

Tiedote 11.2.2021

Ilmarisen tilinpäätös 2020: Vakavaraisuus vahvistui entisestään koronakriisistä huolimatta, tehokkuus parani merkittävästi

Ilmarisen sijoitukset tuottivat 7,1 prosenttia koronakriisin heiluttaessa markkinoita. Sijoitusvarallisuuden arvo nousi ennätystasolle yli 53 miljardiin euroon ja vakavaraisuus vahvistui. Hoitokulut laskivat 9 prosenttia.

Lue uutinen

Tiedote 11.2.2021

Ilmarinens bokslut 2020: Solvensen stärktes ytterligare trots coronakrisen, effektiviteten förbättrades avsevärt

Ilmarinens placeringar avkastade 7,1 procent då coronakrisen orsakade fluktuationer på marknaden. Placeringstillgångarnas värde steg till rekordhög nivå över 53 miljarder euro och solvensen stärktes. Omkostnaderna sjönk med 9 procent.

Lue uutinen
Lisää uutisia ja tiedotteita