Pasilan Postipuiston uudet asuintalot, havainnekuva.
Tiedote 27.1.2020

Pasilan Postipuiston rakentaminen alkoi – Ilmariselta uusia vuokrakoteja

Helsingin entisen maaliikennekeskuksen paikalle rakennetaan tiivis ja urbaani asuinalue. Sen pohjoisosassa on aloitettu lähes 300 vuokra-, omistus- ja asumisoikeusasunnon korttelin rakentaminen. Ilmarinen on mukana 113 uudella vuokra-asunnolla.

Ilmarisen, Y-Säätiön, Rakennusliike Evälahti Oy:n, TA-Rakennuttaja Oy:n ja Suomen Asuntokehitys Oy:n muodostama hakijaryhmä oli yksi kaupungin tontinluovutuskilpailun voittajista. Kohteiden urakoitsijoina toimivat Evälahti Konserni ja Eke-Rakennus Oy.

”Ilmarinen rakennuttaa Postipuistoon viihtyisiä ja laadukkaita, maalämmöllä ja -viilennyksellä varustettuja koteja. On hienoa päästä tekemään yhteistyötä asuinkerrostalomme rakentamisen osalta Rakennusliike Evälahden kanssa”, toteaa Ilmarisen rakennuttajapäällikkö Niina Nurminen.

Pohjois-Pasilan asukasluku kasvaa yli 12 000 asukkaaseen 2030-luvulla. Asuntojen lisäksi alueelle syntyy noin 2 000 uutta työpaikkaa.

Postipuistoon rakennetaan tulevina vuosina myös päivittäistavarakauppa, kaksi päiväkotia ja koulu. Raitiotielle alueella on alustava varaus.

Luonteeltaan urbaanilla alueella otetaan erityisesti huomioon energia- ja ekotehokkuus ja asumisen yhteisöllisyys. Oman leimansa luovat erilaiset asuntokorttelit ja yhtenäiset sisäpihat, puistovyöhyke sekä asuintalojen yhteistiloista muodostuva yhteinen monikäyttöinen asukastila. Asuinkorttelien sijainti Keskuspuiston kupeessa tarjoaa hyvät mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnossa liikkumiseen. Alueelle rakennetaan etenkin perheasuntoja.

Lisätiedot:

Niina Nurminen, rakennuttajapäällikkö, p. 050 574 7491, niina.nurminen@ilmarinen.fi

Lue myös

Etsitkö asuntoa? Katso vapaat vuokrakohteemme

Ajankohtaista

Uutinen 11.3.2024

Ilmarinen sijoittaa tuottavasti ja turvaavasti – Vastuullisen sijoittamisen periaatteet päivittyivät

Ilmarisen lakisääteinen tehtävä on sijoittaa eläkevarat tuottavasti ja turvaavasti. Vastuullisena sijoittajana tarkastelemme jatkuvasti sijoittamisen käytäntöjämme. Muuttunut turvallisuusympäristö vaikuttaa myös vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin.

Ilmarinen sijoittaa tuottavasti ja turvaavasti – Vastuullisen sijoittamisen periaatteet päivittyivät
Lisää uutisia ja tiedotteita