
Ilmarinen täyttää 60 vuotta – juhlavuoden teemana nuoret ja työelämä
Suomen vanhin työeläkeyhtiö Ilmarinen juhlistaa 60-vuotista taivaltaan suomalaisten eläkkeiden turvaajana ja työelämän kumppanina. Juhlavuoden Mielellään töissä -projektissa teemana on nuorten tukeminen työelämään kiinnittymisessä ja sitä kautta työurien pidentäminen.
Nuorten työkyvyttömyyseläkkeet ovat olleet viime vuosina huolestuttavassa kasvussa ja keskeisenä tekijänä on mielenterveysongelmien lisääntyminen. Kehityssuunta on kestämätön niin eläkejärjestelmän kuin koko yhteiskunnan kannalta.
Ilmarisen kumppanit juhlavuoden Mielellään töissä -projektissa ovat Nuorten Akatemia, Nuorten mielenterveysseura – Yeesi ry ja MIELI Suomen Mielenterveys ry. Tavoitteena on osallistua keskusteluun nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisystä ja työelämään kiinnittymisestä sekä etsiä keinoja, joilla sekä nuoret itse että yritykset voivat tukea työelämään siirtymistä. Yhteistyössä kumppaneiden kanssa Ilmarinen järjestää mm. työpajoja nuorille sekä oppilaitosyhteistyötä. Samalla tehdään tunnetuksi Suomen eläkejärjestelmää.
– Teemme Ilmarisessa joka päivä vastuullista ja merkityksellistä työtä suomalaisten eläkkeiden turvaajana ja työelämän kumppanina. Juhlavuosi on hyvä hetki nostaa tätä esille. Samalla haluamme osallistua keskusteluun eläkejärjestelmälle ja koko yhteiskunnalle tärkeistä teemoista, Ilmarisen viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Liina Aulin sanoo.
Keinoja nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn
Väestön ikääntyessä on entistä tärkeämpää kiinnittää huomiota työurien pituuteen sekä työkykyyn, jotta työikäinen väestö jaksaa töissä. Mielellään töissä -hanke nostaa esiin työurien pidentämisen alkupäästä.
– Nuorten työkyvyttömyyteen johtava kehitys alkaa usein jo ennen työelämään siirtymistä. Korona-aika on lisännyt entisestään nuorten kuormittumista ja huolta jaksamisesta, mikä on näkynyt esimerkiksi kasvavina yhteydenottomäärinä kriisipuhelimissa ja -chateissa. Siksi haluamme nostaa esiin keinoja, joilla myös yritykset voivat osallistua nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn ja tukea heidän kiinnittymistään työelämään ja näin edesauttaa pitempiä työuria. On hienoa päästä edistämään tätä kumppaneidemme Nuorten Akatemian, Yeesi ry:n ja MIELI ry:n kanssa, Aulin sanoo.
Vapaaehtoistyötä koko henkilöstön voimin
Juhlavuoden aikana kaikki ilmarislaiset voivat osallistua työajallaan päiväksi vapaaehtoistyöhön.
– Kannustamme henkilöstöämme osallistumaan vapaaehtoistyöhön. Toivomme, että mahdollisimman moni voisi tehdä vapaaehtoistyötä nuorten parissa, mutta kaikki vapaaehtoistyön muodot ovat mahdollisia. Idea vapaaehtoistyöstä on tullut henkilöstöltämme, ja nyt pääsemme toteuttamaan sen osana Ilmarisen juhlavuotta, Ilmarisen henkilöstöjohtaja Sami Ärilä sanoo.
Lisätiedot:
- Liina Aulin, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, p. 040 770 9400, liina.aulin@ilmarinen.fi
- Sami Ärilä, henkilöstöjohtaja, p. 0400 271 066, sami.arila@ilmarinen.fi
Ajankohtaista

Vielä harva yritys tunnistaa vastuullisuuden merkityksen liiketoiminnalle
Kyselytutkimuksen mukaan Uudellamaalla toimivista yrityksistä kolmannes on määritellyt liiketoimintansa kannalta merkittävimmät teemat vastuullisuudelle. – Ensimmäinen askel on juuri tunnistaa yritykselle vastuullisuuden kannalta olennaiset asiat. Siinä pk-yrittäjä voi yllättyä myönteisesti, mitä kaikkea yrityksessä jo tehdään vastuullisesti. Rohkaisen kaikkia kartoittamaan oman yrityksensä vastuullisuuden! Ilmarisen yritysvastuupäällikkö Eveliina Leino sanoo.

Ilmarisen lapsiparkki on Vuoden vastuullisuusteko numero kaksi
Ilmarisen lapsiparkki äänestettiin toiselle sijalle Oikotien Vuoden vastuullisuusteko -kampanjassa. Kirimme mitalikärkeen kymmenen finalistin joukosta.

Ilmarinen toimi kumppanina Harvardin opiskelijoiden kenttätutkimuksessa
Ryhmä Harvardin yliopiston opiskelijoita vieraili Ilmarisessa esittelemässä tuloksia kenttätutkimuksesta, jota Ilmarinen oli kumppanina mahdollistamassa. Projektissa opiskelijat pyrkivät kartoittamaan erityisesti nuorten tietämystä eläkejärjestelmästä.