Uutinen 25.2.2021

Suomen Aktiivisin Työpaikka -sertifikaatti Ilmariselle

Olympiakomitea on myöntänyt Ilmariselle Suomen aktiivisin työpaikka -sertifikaatin. Suomen Aktiivisin Työpaikka -sertifikaatti on tunnustus hyvin hoidetusta henkilöstöliikunnasta. Kartoituksen tuloksia hyödynnetään henkilöstön liikkumisen ja hyvinvoinnin kehittämisessä.

Suomen Aktiivisin Työpaikka -kilpailu on Olympiakomitean koordinoima kartoitustyökalu yrityksen työhyvinvointi- ja liikuntatoiminnan arviointiin ja kehittämiseen. Kartoituksen tulosraportti ja kehitysideat käydään läpi yhdessä Olympiakomitean asiantuntijan kanssa. Yli 50 prosentin kokonaispisteillä organisaatio ansaitsee Suomen Aktiviisin Työpaikka -sertifikaatin. Ilmarisen sai tuloskartoituksessa yli 70 prosenttia kokonaispisteistä. 

– Sertifikaatin taustalla olevassa kartoituksessa Ilmarisessa hyvin hoidetuiksi osa-alueiksi nousivat etenkin liikunnan olosuhteet, liikuntapalvelut ja -viestintä, liikkumiseen aktivointi ja liikunnan tuen määrä henkilöstölle. Kehitettävää puolestaan löytyy vielä eritoten suunnittelun ja arvioinnin saralta, kertoo Ilmarisen liikuttaja Elsi Luomi.

Korona ei estä liikuntaa

Koronapandemia on vaikuttanut liikuntamahdollisuuksiin myös Ilmarisessa, ja monia käytäntöjä on jouduttu muuttamaan. Liikuntatilojen sulkeminen ja ryhmäliikuntatoiminnan keskeytys ovat vaikuttaneet monen ilmarislaisen liikkumiseen.

– Olemme onneksi pystyneet tarjoamaan koko henkilöstölle mahdollisuuden osallistua ryhmäliikunnan digitunneille. Digitunnit ovat saaneet todella hyvän vastaanoton. Myös käytössämme olevan taukoliikuntasovelluksen pariin on löytänyt yhä useampi, Elsi Luomi iloitsee

Ilmarisen liikuttajan hyvinvointiohjauksia on hyödynnetty myös etäyhteyksin.

– Vaikka rajoitukset estävätkin konkreettisen kuntosaliohjauksen, on monen kanssa saatu hyviä oivalluksia ja suunnitelmia on laadittua myös Teamsin välityksellä.

Ilmarisen liikkumiseen aktivoinnin periaatteina on innostaa ja tukea liikkumista mahdollisimman matalalla kynnyksellä.

– Jokaiselle kyllä löytyy se oma, juuri itselle sopiva tapa liikkua Toivottavasti pystymme taas pian järjestämään ryhmätreenejä, pelaamaan salibandya ja pitämään hölkkäkouluja. Ainakin Kilometrikisaan osallistumme taas, Elsi Luomi lupaa.

Ajankohtaista

Tiedote 13.1.2022

Poikkeuksellinen aika vähensi työkyvyttömyyseläkkeitä kahdeksan prosenttia – yleisimmin työkyvyttömyyseläkkeelle vie masennus

Työkyvyttömyyseläkkeelle hakeuduttiin vuonna 2021 edellisvuotta vähemmän. Ilmariseen tulleiden työkyvyttömyyseläke- ja kuntoutushakemusten määrät vähenivät jo toista vuotta peräkkäin. Useimmiten työkyvyttömyyseläkkeelle vievät edelleen mielenterveyden häiriöt, ja yksittäisistä sairauksista yleisin on masennus. Pitkittyneen koronataudin vuoksi myönnettiin neljä työkyvyttömyyseläkettä.

Poikkeuksellinen aika vähensi työkyvyttömyyseläkkeitä kahdeksan prosenttia – yleisimmin työkyvyttömyyseläkkeelle vie masennus

Uutinen 7.1.2022

Mielellään töissä -projektissa nuorten kiinnittymistä työelämään tuettiin monin tavoin

Ilmarinen juhlisti 60-vuotista taivaltaan suomalaisten eläkkeiden turvaajana ja työelämän kumppanina koko viime vuoden ajan. Juhlavuoden teemana oli nuorten tukeminen työelämään kiinnittymisessä ja sitä kautta työurien pidentäminen. Mielellään töissä -projektin työpajoissa, kouluvierailuilla ja pelipäivissä tavoitettiin kaikkiaan yli 2 000 nuorta.

Mielellään töissä -projektissa nuorten kiinnittymistä työelämään tuettiin monin tavoin
Lisää uutisia ja tiedotteita