Ilmarisen toimitilarakennus ulkoa, kuvituskuva.
Uutinen 24.3.2022

Earth Hour - Valot sammuvat taas ilmaston puolesta

Ilmarinen osallistuu jälleen WWF:n järjestämään maailmanlaajuiseen ilmastotapahtumaan, Earth Houriin. Yhteinen valomerkki ilmaston puolesta annetaan lauantaina 26.3.2022 kello 20.30–21.30.

Earth Hour on kasvanut vuosien saatossa valojen sammutuksesta kansanliikkeeksi, jonka tavoite on yhdistää ihmiset ilmasto- ja ympäristökriisin ratkaisemiseksi. Valojen sammuttaminen on symbolinen ele, jolla osoitetaan huomio vakavalle asialle: ilmastonmuutoksen kiihtymiselle ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymiselle. Kyseessä ei ole sähkön- tai energiansäästötempaus.

Ilmarinen osallistuu Earth Hour -tapahtumaan Ruoholahdessa sijaitsevalla pääkonttorillamme, jonka katolle on myös asennettu Helsingin suurin kiinteistökohtainen aurinkovoimala.

Ilmastonmuutos täytyy huomioida 

Ilmastonmuutos on muuttanut ja muuttaa edelleen talouden ja monien yritysten toimintatapaa tulevina vuosina. Muutosten huomioiminen on erityisen tärkeää Ilmarisen kaltaiselle pitkäjänteiselle toimijalle ja sijoittajalle. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat monella tapaa myös ihmisoikeuskysymyksiä. Muutokset kasvattavat aina liiketoiminnan riskejä, mutta luovat samalla uusia mahdollisuuksia.

Asetimme vuoden 2020 alussa kunnianhimoisen tavoitteen sijoittaa hoitamamme eläkevarat hiilineutraalisti vuoden 2035 loppuun mennessä. Tavoitteen aikataulu on sama kuin esimerkiksi Suomen valtiolla. Tavoite ja sen toimeenpano ovat keskeinen osa sitä, miten varaudumme ilmastonmuutoksen ja sen torjumisen synnyttämiin riskeihin ja mahdolisuuksiin. Meillä on vastuu eläkevarojen tuottavasta, turvaavasta ja vastuullisesta sijoittamisesta. Ilmastonmuutoksen huomioon ottaminen on osa tätä kokonaisuutta.

Lue lisää uunituoreesta yritysvastuuraportistamme

Tänä vuonna sammutamme valot Ilmarisessa myös Ukrainan sodan pikaisen lopettamisen puolesta.

Lue lisää Earth Hourista.

Ajankohtaista

Uutinen 12.4.2024

Ilmarisen suhdanneindeksi laajenee kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista

Ilmarisen vuodesta 2013 asti julkaisema suhdanneindeksi tarjoaa ajantasaista tietoa kansantalouden kehityksestä. Indeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Nyt suhdanneindeksiin mukaan laskettavat toimialat laajentuvat kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista.

Ilmarisen suhdanneindeksi laajenee kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista
Lisää uutisia ja tiedotteita