Uutinen 8.2.2022

iAreena-webinaarissa pureuduttiin eläkeläisten talouteen ja vireyteen 2020-luvulla

Ilmarisen ja Vanhustyön keskusliiton järjestämä iAreena-webinaari ajankohtaisista, ikääntyvien asioihin liittyvistä teemoista järjestettiin 4.2.2022. Tämän vuoden teemana oli Eläkeläisenä Euroopassa – eläkeläisten vireys ja talous 2020-luvulla.

Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen esitteli tuoreen kyselytutkimuksen tuloksia, jossa selvitettiin eläkeläisten varautumista eläkepäiviin, työnteon jatkamista eläkevuosina ja verotuksen vaikutusta toimeentuloon. Tuloksista selvisi myös, miten eläkeläiset kokevat rahojensa riittävän, miten aktiivisia eläkeläiset ovat ja mitä eläkeläisten mielestä Suomessa voitaisiin oppia muilta mailta.

Työeläkevakuuttajat Tela ry:n toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes valotti puheenvuorossaan, millaisia ovat eläkejärjestelmät Euroopassa ja miltä Suomen eläkejärjestelmän tulevaisuus näyttää.

Toimittaja, kolumnisti ja tietokirjailija Helena Petäistö kertoi oman värikkään tarinansa innostumisesta onnistumiseen.

Helenan haastattelussa Ilmarisen eläkejohtaja Outi Pekkarinen ja Verohallinon ylitarkastaja Heikki Koskela kertoivat, mitä työssä käyvän eläkeläisen tulee huomioida verotuksen ja eläkkeen osalta.

Videotervehdyksen webinaariin tuovat lisäksi Espanjassa asuva Riitta Pulkki, eläkkeellä harrastuksestaan työn tehnyt Esko Heikkinen sekä pitkän linjan vaikuttaja Tuulikki Petäjäniemi.

Lue lisää

Ajankohtaista

Tiedote 15.4.2024

Ilmarisen uudistettu suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku voimistui

Työntekijämäärä laski maaliskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,9 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus sekä rakentaminen. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski joka puolella Suomea. Uudistettuun suhdanneindeksiin mukaan laskettavat toimialat kattavat nyt valtaosan yksityisestä sektorista.

Ilmarisen uudistettu suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku voimistui

Uutinen 12.4.2024

Ilmarisen suhdanneindeksi laajenee kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista

Ilmarisen vuodesta 2013 asti julkaisema suhdanneindeksi tarjoaa ajantasaista tietoa kansantalouden kehityksestä. Indeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Nyt suhdanneindeksiin mukaan laskettavat toimialat laajentuvat kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista.

Ilmarisen suhdanneindeksi laajenee kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista
Lisää uutisia ja tiedotteita