Tiedote 17.10.2022

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän kasvu jatkui – Talouden näkymät haastavat tulevaa kehitystä

Työntekijämäärä nousi syyskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä melkein kolme prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Työntekijämäärä on jatkanut kasvuaan nyt jo yli puolentoista vuoden ajan. Toimialoista vahvimmin kehittyivät henkilöstövuokraus sekä majoitus- ja ravitsemusala. Ainoastaan rakentaminen oli laskussa. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä oli laskusuunnassa vain Itä-Suomessa.

Ilmarisen suhdanneindeksi kertoo ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 60 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa.

Työntekijämäärä kasvoi syyskuussa +2,7 prosenttia (elokuu +2,7 %) verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Työntekijämäärät ovat nyt nousseet yli puolentoista vuoden ajan yhtäjaksoisesti. Hyvä kehitys näkyi syyskuussa eniten henkilöstövuokrauksessa (+14,2 %), majoitus- ja ravitsemusalalla (+9,4 %) sekä viestinnässä ja tietotekniikassa (+5,9 %).

– Korkean inflaation myötä reaalipalkat ovat laskeneet noin vuoden 2014 tasolle. Kun samalla korkotaso on noussut, niin asuntovelallisilta jää aiempaa vähemmän rahaa käyttöön pakollisten menojen jälkeen. Onneksi taloustilannetta on tukenut vahva työllisyys, kuten myös Ilmarisen suhdanneindeksi osoittaa, sanoo Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.

Ilmarisen seuraamista toimialoista ainoastaan rakentamisen työntekijämäärä oli syyskuussa edeltävän kuukauden lailla laskussa (-0,8 %).

– Rakentamisen osalta laskua lienee luvassa myös jatkossa. Rakennuskustannusten nousu hidastaa ja hankaloittaa hankkeiden suunnittelua ja käynnistämistä. Rakennusteollisuuden tuoreen suhdannekatsauksen mukaan rakentaminen kasvaa vielä tänä vuonna noin kaksi prosenttia vanhan työkannan ja asuntorakentamisen tukemana. Kiihtyvä inflaatio ja nollakorkojen päättyminen nakertavat kuitenkin kuluttajien ja samalla rakennuttajien luottamusta ja hankaloittavat rakennushankkeita, Vatanen arvioi.

Jouni Vatasen arvion mukaan Suomessa riittää haasteita lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä taloudessa ja työllisyyskehityksessä. Osakemarkkinat ovat luisuneet, inflaatio lähtenyt pahasti laukalle ja samalla syntyvyys on matalalla tasolla työikäisten määrän pienetessä ja vanhetessa.

Vain Itä-Suomessa laskua työntekijämäärissä

Syykuussa alueellinen kehitys oli voimakkainta Etelä-Suomessa (+4,1 %) ja Länsi-Suomessa (+3,1). Heikointa työntekijämäärän kehitys oli Itä-Suomessa (-0,2 %). Itä-Suomen osalta kehitys oli vielä elokuussa positiivista, josta nyt palattiin negatiivisen puolelle.

Syyskuun työntekijämäärien kehitys alueittain:

- Etelä-Suomi (+4,1 %): Seuratuista toimialoista kasvua oli majoitus- ja ravitsemusalalla (+17,6 %), henkilöstövuokrauksessa (+13,0 %), viestintä- ja tietotekniikassa (+5,8 %), kuljetuksessa (+3,5 %), teollisuudessa (+2,8 %) ja kaupan alalla (+1,3 %). Laskussa oli rakentaminen (-2,1 %).

- Länsi-Suomi (+3,1 %): Kasvua oli henkilöstövuokrauksessa (+30,2 %), viestintä- ja tietotekniikassa (+8,9 %), teollisuudessa (+4,5 %) ja rakentamisessa (+2,0 %). Laskussa olivat kauppa (-2,1 %), majoitus- ja ravitsemusala (-0,9 %) sekä kuljetus (-0,5 %).

- Itä-Suomi (-0,2 %): Kasvussa olivat viestintä- ja tietotekniikka (+5,4 %), kaupan ala (+2,0 %) ja teollisuus (+1,8 %). Laskussa olivat henkilöstövuokraus (-11,8 %), majoitus- ja ravitsemusala (-1,8 %), rakentaminen (-1,4 %) ja kuljetus (-1,3 %).

Pohjois-Suomi (+2,0 %): Seuratuista toimialoista kasvua oli majoitus- ja ravitsemusalalla (+6,4 %), teollisuudessa (+5,0 %), kaupan alalla (+0,3 %), kuljetuksessa (+0,3 %) ja rakentamisessa (+0,3 %). Laskussa olivat viestintä- ja tietotekniikka (-1,2 %) sekä henkilöstövuokraus (-1,2 %).

Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 60 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.

Tutustu tarkemmin

Ajankohtaista

Tiedote 15.4.2024

Ilmarisen uudistettu suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku voimistui

Työntekijämäärä laski maaliskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,9 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus sekä rakentaminen. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski joka puolella Suomea. Uudistettuun suhdanneindeksiin mukaan laskettavat toimialat kattavat nyt valtaosan yksityisestä sektorista.

Ilmarisen uudistettu suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku voimistui

Uutinen 12.4.2024

Ilmarisen suhdanneindeksi laajenee kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista

Ilmarisen vuodesta 2013 asti julkaisema suhdanneindeksi tarjoaa ajantasaista tietoa kansantalouden kehityksestä. Indeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Nyt suhdanneindeksiin mukaan laskettavat toimialat laajentuvat kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista.

Ilmarisen suhdanneindeksi laajenee kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista
Ihminen katsoo kädessään olevaa puhelinta, kuvituskuva.

Tiedote 15.3.2024

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä laski edelleen ympäri Suomen

Työntekijämäärä laski helmikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus sekä rakentaminen. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski joka puolella Suomea.

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä laski edelleen ympäri Suomen
Lisää uutisia ja tiedotteita