Tiedote 15.11.2022

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän kasvu hidastui hieman

Työntekijämäärä nousi lokakuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä lähes kaksi prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Toimialoista vahvimmin kehittyivät henkilöstövuokraus sekä majoitus- ja ravitsemusala. Rakentaminen, kauppa ja kuljetus olivat laskussa. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä oli laskusuunnassa Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Ilmarisen suhdanneindeksi kertoo ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 60 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa.

Työntekijämäärä kasvoi lokakuussa +1,8 prosenttia (syyskuu +2,7 %) verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Työntekijämäärät ovat nousseet yli puolentoista vuoden ajan yhtäjaksoisesti. Hyvä kehitys näkyi lokakuussa eniten henkilöstövuokrauksessa (+10,9 %), majoitus- ja ravitsemusalalla (+7,5 %) sekä viestinnässä ja tietotekniikassa (+5,8 %).

– Majoitus- ja ravitsemusalalla ja siihen vahvasti kytkeytyvällä henkilöstövuokrauksen toimialalla on ollut vahvaa kehitystä. Koronarajoitusten purkamisen jälkeen kulutus ravintoloissa on palautunut nopeasti hyvälle tasolle. Aloja vaivannut työvoimapula on myös hieman hellittänyt, sanoo Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.

Ilmarisen seuraamista toimialoista laskussa olivat rakentaminen (-2,4 %), kauppa (-0,4 %) ja kuljetus (-0,4 %).

– Rakentamisen osalta laskua lienee luvassa myös tulevien kuukausien aikana. Pessimistiset tuotanto-odotukset heijastuvat myös alan työllisyyteen. Kustannusten noustessa alan yritysten kannattavuus on koetuksella, ja joitakin konkursseja alalla onkin jo nähty, Vatanen arvioi.

Maailmalla ja Suomessa riittää haasteita taloudessa ja työllisyyskehityksessä. Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset tuntuvat globaalisti, maailmantalous sakkaa, osakemarkkinat ovat laskeneet ja inflaatio jyllää.

– Onneksi meillä taloustilannetta on vielä tukenut vahva työllisyys, kuten myös suhdanneindeksi osoittaa, Vatanen muistuttaa.

Itä- ja Pohjois-Suomessa laskua työntekijämäärissä

Lokakuussa alueellinen kehitys oli voimakkainta Etelä-Suomessa (+3,5 %) ja Länsi-Suomessa (+1,8). Työntekijämäärä oli laskusuunnassa Itä-Suomessa (-1,9 %) ja Pohjois-Suomessa (-0,1 %).

Lokakuun työntekijämäärien kehitys alueittain:

Etelä-Suomi (+3,5 %): Seuratuista toimialoista kasvua oli majoitus- ja ravitsemusalalla (+13,6 %), henkilöstövuokrauksessa (+11,5 %), viestintä- ja tietotekniikassa (+5,8 %), teollisuudessa (+2,9 %), kuljetuksessa (+0,8 %) ja kaupan alalla (+0,7 %). Laskussa oli rakentaminen (-2,8 %).

Länsi-Suomi (+1,8 %): Kasvua oli henkilöstövuokrauksessa (+13,1 %), viestintä- ja tietotekniikassa (+9,2 %) ja teollisuudessa (+3,6 %). Laskussa olivat kauppa (-2,6 %), kuljetus (-1,8 %), majoitus- ja ravitsemusala (-0,5 %) sekä rakentaminen (-0,1 %).

Itä-Suomi (-1,9 %): Kasvussa olivat majoitus- ja ravitsemusala (+1,7 %) ja teollisuus (+1,4 %). Laskussa olivat kauppa (-5,7 %), rakentaminen (-4,3 %), henkilöstövuokraus (-3,5 %), kuljetus (-2,6 %) sekä viestintä- ja tietotekniikka (-0,2 %).

Pohjois-Suomi (-0,1 %): Seuratuista toimialoista kasvua oli majoitus- ja ravitsemusalalla (+1,3 %), kuljetuksessa (+0,6 %) ja teollisuudessa (+0,2 %). Laskussa olivat henkilöstövuokraus (-4,3 %), rakentaminen (-3,0 %), viestintä- ja tietotekniikka (-1,0 %) ja kauppa (-0,2 %).

Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 60 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.

Tutustu tarkemmin

Lisätietoja

Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 5712 309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
Sami Kelhä, viestintäpäällikkö, p. 050 587 8464, sami.kelha@ilmarinen.fi

Ajankohtaista

Uutinen 23.11.2022

Ilmarisen asiakkaana maksat TyEL-maksut automaattisesti Palkka.fi-palvelussa – ”Äärimmäisen helppo perusyrittäjälle”

Palkka.fi uudistuu, mutta asiakkaillamme sen toiminnot säilyvät ennallaan. Suomen Metsätili oy:ssä palvelu on ollut käytössä sen perustamisesta asti. Yrityksessä ollaan tyytyväisiä etenkin palvelun helppokäyttöisyyteen.

Ilmarisen asiakkaana maksat TyEL-maksut automaattisesti Palkka.fi-palvelussa – ”Äärimmäisen helppo perusyrittäjälle”

Uutinen 10.11.2022

Työeläkevakuutusmaksut vuodelle 2023 on vahvistettu

Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut vuoden 2023 työeläkevakuutusmaksut. Työnantajan eläkevakuutuksen (TyEL) keskimääräinen perittävä maksu on 24,84 prosenttia palkkasummasta vuonna 2023.

Työeläkevakuutusmaksut vuodelle 2023 on vahvistettu
Lisää uutisia ja tiedotteita