Tiedote 24.1.2022

Laaja viestintäkampanja yrittäjien YEL-turvasta alkaa 24.1.2022

Eläketurvakeskuksen ja työeläkevakuutusyhtiöiden yhteinen viestintäkampanja yrittäjille YEL-vakuutusturvasta alkaa 24.1. Kampanja näkyy ja kuuluu valtakunnallisesti eri medioissa alkukevään ajan. Kampanjan aikana kerrotaan eläkevakuuttamisen merkityksestä yrittäjän elämässä.

Työeläkevakuuttajien yhteisenä tehtävänä on huolehtia yrittäjien eläketurvasta. Eläkevakuuttamisesta on liikkeellä myös vääriä uskomuksia ja osa yrittäjistä onkin vakuuttanut oman eläketurvansa alakanttiin. Yhteisellä kampanjalla tärkeä tieto YEL-vakuutusturvasta tavoittaa yrittäjiä laajalti. On tärkeää, että oikea tieto tavoittaa yrittäjät, sillä YEL-vakuutus vaikuttaa yrittäjän eläketurvan lisäksi laajasti myös hänen sosiaaliturvaansa jo ennen eläkkeelle jäämistä.

Yrittäjä vastaa itse eläketurvansa järjestämisestä ottamalla itselleen yrittäjän eläkevakuutuksen eli YEL-vakuutuksen. Vakuutuksen ottaminen on lakisääteistä eli pakollista silloin, kun vakuuttamisen ehdot täyttyvät.

Lue lisää:

Ajankohtaista

Tiedote 15.4.2024

Ilmarisen uudistettu suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku voimistui

Työntekijämäärä laski maaliskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,9 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus sekä rakentaminen. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski joka puolella Suomea. Uudistettuun suhdanneindeksiin mukaan laskettavat toimialat kattavat nyt valtaosan yksityisestä sektorista.

Ilmarisen uudistettu suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku voimistui
Lisää uutisia ja tiedotteita