Tiedote 15.2.2022

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä nousi 3,5 prosenttia

Työntekijämäärä nousi tammikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä 3,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Tammikuu oli jo yhdeksäs kuukausi peräkkäin, jolloin työntekijämäärä jatkoi kasvuaan. Alueellisessa vertailussa kaikki seudut lisäsivät työntekijämääriään Pohjois- ja Etelä-Suomen johtaessa kehitystä.

Ilmarisen suhdanneindeksi antaa ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 60 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa.

Työntekijämäärä kasvoi tammikuussa 3,5 prosenttia (joulukuu 2,7 %) verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan.

–Tammikuussa Ilmarisen suhdanneindeksissä seuraamista toimialoista yksikään ei ollut laskusuunnassa. Onkin hienoa todeta tilastoistamme, että positiivinen kehitys työntekijämäärissä on nyt jatkunut jo yhdeksän kuukautta peräkkäin, sanoo Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.

Hyvä kehitys näkyi voimakkaimmin henkilöstövuokrauksessa (+12 %), majoitus- ja ravitsemusalalla (+7,5 %) sekä viestinnässä ja tietotekniikassa (+7,5 %).

– Pandemian nykyinen aalto hellittää otettaan ja voimassa olevat rajoitukset lieventyvät. On oletettavaa, että palvelusektori saa vauhtia kevättä kohti mentäessä. Tämä näkyy Ilmarisen suhdanneindeksissä erityisesti majoitus- ja ravitsemusalalla sekä henkilöstövuokrauksessa.

Taloudessa riittää kuitenkin Vatasen mukaan jatkossakin epävarmuustekijöitä, kuten esimerkiksi Ukrainan tilanteen kehittymisen ja inflaation kiihtymisen vaikutukset.

Alueilla menee vahvasti

Myös alueellisesti tarkasteltuna Ilmarisen suhdanneindeksi on kehittynyt suotuisasti viimeiset yhdeksän kuukautta. Tammikuussa majoitus- ja ravitsemus, viestintä- ja tietotekniikka sekä teollisuus olivat jälleen plussalla kaikilla alueilla. Voimakkainta kasvu oli Pohjois-Suomessa (+4,9 %) ja pienintä Itä-Suomessa (+2,8).

Tammikuun työntekijämäärien kehitys alueittain:

Etelä-Suomi (+4,3 %): Seuratuista toimialoista kasvua oli henkilöstövuokrauksessa (+11,6 %), viestintä- ja tietotekniikassa (+7,8 %), majoitus- ja ravitsemusalalla (+6,0 %), teollisuudessa (+2,6 %), kuljetuksessa (+2,3 %) ja kaupassa (+2,0 %). Toimialoista laskussa oli rakentaminen (-2,0 %).

Länsi-Suomi (+3,9 %): Kasvua oli henkilöstövuokrauksessa (+11,2 %), viestintä- ja tietotekniikassa (+8,9 %), majoitus- ja ravitsemusalalla (+8,5 %), teollisuudessa (+4,1 %), rakentamisessa (+3,0 %), kuljetuksessa (+0,6 %) ja myös kaupan alalla (+0,5 %).

Itä-Suomi (+2,8 %): Erityisen hyvin kasvoivat henkilöstövuokraus (+44,3 % - huom. suuri luku, koska pienehköt työntekijämäärät), teollisuus (+6,3 %), viestintä- ja tietotekniikka (+3,9 %), rakentaminen (+3,4 %), kauppa (+3,4 %), majoitus- ja ravitsemusala (+2,2 %) ja kuljetus (+0,7 %).

Pohjois-Suomi (+4,9 %): Seuratuista toimialoista kasvua oli majoitus- ja ravitsemusalalla (+16,3 %), rakentamisessa (+6,9 %), teollisuudessa (+5,6 %), kaupan alalla (+4,8 %) ja viestintä- ja tietotekniikassa (+2,6 %). Laskua oli vain henkilöstövuokrauksessa (-10,7 % - huom. toimialan pieni työntekijämäärä alueella vaikuttaa lukuun).

Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 60 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.

Tutustu tarkemmin

Lisätietoja

Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 5712 309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
Liina Aulin, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, p. 040 7709 400, liina.aulin@ilmarinen.fi

Ajankohtaista

Uutinen 25.5.2023

Vielä harva yritys tunnistaa vastuullisuuden merkityksen liiketoiminnalle

Kyselytutkimuksen mukaan Uudellamaalla toimivista yrityksistä kolmannes on määritellyt liiketoimintansa kannalta merkittävimmät teemat vastuullisuudelle. – Ensimmäinen askel on juuri tunnistaa yritykselle vastuullisuuden kannalta olennaiset asiat. Siinä pk-yrittäjä voi yllättyä myönteisesti, mitä kaikkea yrityksessä jo tehdään vastuullisesti. Rohkaisen kaikkia kartoittamaan oman yrityksensä vastuullisuuden! Ilmarisen yritysvastuupäällikkö Eveliina Leino sanoo.

Vielä harva yritys tunnistaa vastuullisuuden merkityksen liiketoiminnalle

Tiedote 15.5.2023

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän kasvu lähes pysähtyi

Työntekijämäärä nousi huhtikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä vain 0,3 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Toimialoista vahvimmin kehittyivät viestintä ja tietotekniikka, teollisuus sekä majoitus- ja ravitsemusala. Henkilöstövuokraus ja rakentaminen olivat laskussa. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä nousi ainoastaan Etelä-Suomessa.

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän kasvu lähes pysähtyi
Lisää uutisia ja tiedotteita