Tiedote 5.4.2023

Ilmarinen sijoittajana Yhdysvaltain kaikkien aikojen suurimmassa ETF-listautumisessa

Ilmastoon keskittynyt ETF-rahasto Xtrackers MSCI USA Climate Action Equity ETF listautui NYSE Arca -pörssiin New Yorkissa 4. huhtikuuta. Ilmarinen on rahaston suurin sijoittaja. Ilmarinen sijoitti siihen noin 1,86 miljardia euroa ensimmäisenä kaupankäyntipäivänä. Tämä tekee rahastosta historian suurimman ETF-listautumisen Yhdysvalloissa.

– Tämän rahaston kautta saamme kustannustehokkaasti laajan hajautuksen ilmaston kannalta parhaisiin yhdysvaltalaisiin pörssilistattuihin yrityksiin. Lisäksi rahasto tukee meitä tavoitteessamme kohti hiilineutraalia sijoitussalkkua vuoteen 2035 loppuun mennessä, Ilmarisen sijoituksista vastaava varatoimitusjohtaja Mikko Mursula sanoo.

Ilmarinen mukana kehittämässä rahaston seuraamaa indeksiä

Rahasto seuraa uutta MSCI USA Climate Action -indeksiä. Indeksiin valitaan ilmastomittareiden perusteella kultakin toimialalta mukaan parempi puolisko Yhdysvalloissa listatuista suurista ja keskisuurista yrityksistä.

Ilmarinen oli mukana kehittämässä indeksiä, koska Ilmariselle sopivia laajasti hajauttavia ilmastoindeksejä ei markkinalla ollut saatavilla.

– Tämä on ensimmäinen markkinoilla oleva ETF rahasto, joka seuraa uutta indeksiä. Sijoituksen avulla pystymme hallitsemaan ilmastonmuutokseen liittyviä riskejä. Voimme myös hyödyntää muutoksen torjunnasta syntyviä mahdollisuuksia. Tämä myös auttaa meitä saavuttamaan ilmastotavoitteemme, Mikko Mursula sanoo.

Kestävyys tärkeää eläkevarojen kehittymiselle pitkällä aikavälillä

Lainsäätäjät, kuluttajat ja muut markkatoimijat huomioivat ilmastonmuutoksen päätöksenteossaan yhä useammin. Yritykset, jotka kykenevät vastaamaan kasvaviin vaatimuksiin ja huomioimaan ilmastonmuutoksen sekä muut kestävyysnäkökulmat toiminnassaan voivat saavuttaa kilpailuetua.

– Me Ilmarisessa haluamme sijoittajana tukea yritysten ilmastonmuutoksen hillintää ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä tukevaa kehitystä. Kestävyydellä on merkitystä pitkäaikaiseläkesijoittajalle, jotta voimme turvata eläkevarat tulevina vuosikymmeninä, senior salkunhoitaja Juha Venäläinen sanoo.

Mikä on ETF-rahasto?

Rahastojen nimessä käytetty lyhenne ETF tulee englannin kielen sanoista Exchange Traded Fund. Se tarkoittaa sijoitusrahastoa, jonka osuuksilla voi käydä kauppaa pörssissä samaan tapaan kuin osakkeilla.

Lisätiedot:

  • Karoliina Lindroos, vastuullisen sijoittamisen johtaja, 040 577 2203, karoliina.lindroos@ilmarinen.fi
  • Juha Venäläinen, senior salkunhoitaja, 050 575 8618, juha.venalainen@ilmarinen.fi

Lue lisää:

 

Ajankohtaista

Uutinen 22.3.2024

Earth Hour – varaudumme hyvään huomiseen

Varaudumme hyvään huomiseen ja osallistumme jälleen Earth Hour -tapahtumaan. Sammutamme valot Helsingin Ruoholahdessa sijaitsevalla pääkonttorilla ilmaston puolesta lauantaina 23.3. kello 20.30–21.30.

Earth Hour – varaudumme hyvään huomiseen

Uutinen 11.3.2024

Ilmarinen sijoittaa tuottavasti ja turvaavasti – Vastuullisen sijoittamisen periaatteet päivittyivät

Ilmarisen lakisääteinen tehtävä on sijoittaa eläkevarat tuottavasti ja turvaavasti. Vastuullisena sijoittajana tarkastelemme jatkuvasti sijoittamisen käytäntöjämme. Muuttunut turvallisuusympäristö vaikuttaa myös vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin.

Ilmarinen sijoittaa tuottavasti ja turvaavasti – Vastuullisen sijoittamisen periaatteet päivittyivät
Lisää uutisia ja tiedotteita