
Ilmarisen lapsiparkki on Vuoden vastuullisuusteko numero kaksi
Ilmarisen lapsiparkki äänestettiin toiselle sijalle Oikotien Vuoden vastuullisuusteko -kampanjassa. Kirimme mitalikärkeen kymmenen finalistin joukosta.
Ilmarisen lapsiparkki valittiin yleisön ilmoittamista Työelämän vastuullisuusteko -ehdokkaista kymmenen finalistin joukkoon. Finalistien äänestyksen tulos julkistettiin 24.5.2023. Sijoituimme lopulta toiseksi Scandicin jälkeen. Kolmanneksi sijoittui Worker.
Lapsiparkki on lasten ja aikuisten mieleen
Tuemme Ilmarisessa henkilöstön työn ja muun elämän yhteensovittamista monin eri tavoin. Oiva esimerkki on kesäkuussa järjestettävä lapsiparkki Ilmarisen toimitalon tiloissa. Ilmarislaisten lapset voivat tulla isän tai äidin työpäivän ajaksi hoitoon, kun lapset ovat jo lomalla, mutta vanhemmat vielä töissä. Tämä arjen helpotus on auki taas tänäkin kesänä 5.–30.6.
Lapsiparkki tarjoaa tilapäistä apua kesän lastenhoitopulmiin. Etusijalla ovat esikoulu- ja alakouluikäiset lapset, joille hoitopaikan löytäminen voi olla hankalaa.
– Kesäkuussa voi olla vaikea löytää lapsille hoitopaikkaa tai seuraa työpäivän ajaksi, jos ei ole sopivia leirejä tai läheisten muodostamaa turvaverkkoa tarjolla. Vanhempien lomien jaksottaminen eri ajankohtiin rajoittaa myös koko perheen yhteistä loma-aikaa ja varsinkin perheissä, joissa on yksi vanhempi, voi kyseessä olla loma-ajan pelastava järjestely, toteaa Ilmarisen henkilöstöjohtaja Sami Ärilä.
Lastenhoitajien ohjaamina lapset tutustuvat uusiin kavereihin, askartelevat, leikkivät, retkeilevät ja pelaavat.
Oman vanhemman työpaikalle pääsy on iso asia monelle lapselle. On kiva nähdä, mihin aikuiset aina katoavat päivän ajaksi. Monelle lapselle kesäkuu Ilmarisessa on jo perinne, ja lapset tuntevat toisensa aiemmilta vuosilta.
– Lapsiparkkia ovat kiitelleet niin lapset kuin aikuiset. Ensimmäiset kyselyt lapsiparkista saadaan henkilöstöltä jo heti alkuvuodesta. Lapsistakin moni ilmoittaa haluavansa tulla lapsiparkkiin myös seuraavana vuonna ja eräänkin kerran yksi lapsista olisi halunnut lähteä lapsiparkkiin, vaikka äidillä oli vapaapäivä, Sami Ärilä kertoo.
Tarjoamme joka vuosi nuorille kesätöitä
Lapsiparkki on mahtava mahdollisuus paitsi ilmarislaisille myös kesätyötä etsiville nuorille. Ilmarinen työllistää vuosittain kymmeniä nuoria kesätöihin. Töitä on tarjolla monenlaisissa tehtävissä. Myös kolme lapsiparkin lastenhoitajaa kuuluvat Ilmarisen kesätyöntekijöiden porukkaan.
Lue lisää
Ajankohtaista

Vielä harva yritys tunnistaa vastuullisuuden merkityksen liiketoiminnalle
Kyselytutkimuksen mukaan Uudellamaalla toimivista yrityksistä kolmannes on määritellyt liiketoimintansa kannalta merkittävimmät teemat vastuullisuudelle. – Ensimmäinen askel on juuri tunnistaa yritykselle vastuullisuuden kannalta olennaiset asiat. Siinä pk-yrittäjä voi yllättyä myönteisesti, mitä kaikkea yrityksessä jo tehdään vastuullisesti. Rohkaisen kaikkia kartoittamaan oman yrityksensä vastuullisuuden! Ilmarisen yritysvastuupäällikkö Eveliina Leino sanoo.

Ilmarisen sijoituksilla on paljon vaikutusta luonnon monimuotoisuuteen
Ilmarisen suorassa listatussa osakesalkussa yli kolmannes yhtiöistä on voimakkaasti riippuvaisia luonnon monimuotoisuudesta ja luontopääomasta. Kolmella neljänneksellä on puolestaan voimakkaat vaikutukset biodiversiteettiin.

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän kasvu lähes pysähtyi
Työntekijämäärä nousi huhtikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä vain 0,3 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Toimialoista vahvimmin kehittyivät viestintä ja tietotekniikka, teollisuus sekä majoitus- ja ravitsemusala. Henkilöstövuokraus ja rakentaminen olivat laskussa. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä nousi ainoastaan Etelä-Suomessa.