
Vertailuindeksin vaihto on Ilmarisen positiivisin ilmastotoimi vuonna 2023
Ilmarisen positiivisin ilmastotoimi vuonna 2023 on vertailuindeksin vaihto yleisestä vastuullisuusindeksistä ilmastonmuutoksen vahvasti huomioivaan ilmastoindeksiin. Ilmarinen oli mukana kehittämässä indeksiä.
Syyskuun 21. päivä vietetään Nollapäästöpäivää (clc.fi), jossa Ilmarinen on mukana. Ryhmä opiskelijoita Espoosta, Lempäälästä ja Tampereelta haastaa yritykset kertomaan vuoden positiivisimmista ilmastotoimistaan Nollapäästöpäivänä 21. syyskuuta 2023.
Ilmarinen on lähes 60 miljardin euron sijoitusvarallisuudellaan yksi Suomen suurimmista sijoittajista. Siksi Ilmarisen sijoituspäätöksillä on Suomen mittakaavassa suuri merkitys myös ilmastonmuutoksen hidastamisessa. Eläkeyhtiön tavoitteena on hiilineutraali sijoitussalkku vuoden 2035 loppuun mennessä.
Ilmarisen salkunhoitajat olivat jo pitkään käyttäneet sisäisesti hoidetuissa listatuissa osakkeissa vertailuindekseinä useita laajoja vastuullisuusindeksejä, joissa otetaan huomioon useita vastuullisuusnäkökulmiat: ympäristö, sosiaaliset näkökulmat ja hyvä hallintotapa. Ne eivät kuitenkaan riitä ohjaamaan salkkua hiilineutraaliksi. Siksi Ilmarinen tarvitsi uuden ratkaisun.
Tarvittiin uusi indeksimetodologia
Vuoden 2023 alussa Ilmarinen vaihtoi vertailuindeksin ESG-indeksistä MSCI Climate Action -indeksiin, joka huomioi erityisesti ilmastonmuutoksen. Indeksi on kehitetty koostumaan yrityksistä, jotka toteuttavat mitattavissa olevia toimia päästöjensä vähentämiseksi.
Kunkin toimialan yhtiöt asetetaan paremmuusjärjestykseen ilmastokriteerien perusteella (yritysten päästöt, hiilineutraaliustavoitteet, ilmastoriskien hallinta ja vihreän liiketoiminnan osuus). Tämän perusteella indeksi valitsee kunkin sektorin yritysten paremman puoliskon.
– Näin pyritään pienentämään ilmastomuutoksesta sijoitusten arvolle aiheutuvia riskejä ja hyödyntämään ilmastonmuutoksen torjunnan tarjoamia mahdollisuuksia, vastuullisen sijoittamisen johtaja Karoliina Lindroos Ilmarisesta kertoo.
Ilmarinen oli mukana kehittämässä indeksiä, koska markkinoilla ei ollut valmiina sopivaa indeksiä. Uuden indeksin avulla Ilmarinen nopeuttaa ilmastotavoiteisiin pääsemistä.
Ilmarisen listattujen osakkeiden salkunhoitajat (18 miljardia euroa) vertaavat osakesalkkujaan ilmastopainotteista vertailuindeksiä vastaan. Osana tätä kokonaisuutta on passiiviset rahastomuotoiset sijoitukset, joissa Ilmarinen on ollut ankkurisijoittaja neljässä ilmastoon keskittyvässä ETF-indeksirahastossa USA:ssa, Japanissa ja Euroopassa (5 miljardia euroa). Tällä hetkellä yli 95 prosenttia Ilmarisen passiivisista listatuista osakesijoituksista seuraa uusia ilmastovertailuindeksejä.
Miksi muutos sijoitusstrategiassa?
Toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi kiihtyvät sään ääri-ilmiöiden yleistyessä. Kiristyvä sääntely, kulutuskäyttäytymisen muutokset, investoinnit vähähiiliseen talouteen siirtymiseksi ja sään ääri-ilmiöistä aiheutuvat riskit vaikuttavat yritysten tuloksentekokykyyn.
– Uskomme, että yritykset, jotka pystyvät ennakoimaan liiketoimintaympäristön riskejä ja muutoksen antamia mahdollisuuksia, ovat kilpailijoitaan tuottavampia sijoituskohteita pitkällä aikavälillä, Senior salkunhoitaja Juha Venäläinen sanoo.
Nollapäästöpäivä rohkaisee ilmastoystävällisempiin valintoihin
Nollapäästöpäivä eli Zero Emissions Day keksittiin Kanadassa vuonna 2008. Päivän ideana on antaa maailmalle vapaapäivä fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja lisätä tietoa hiilidioksidipäästöjen aiheuttamista haitoista. Tavoite on auttaa ihmisiä tekemään ilmastoystävällisempiä valintoja.
Climate Leadership Coalitionin tarkoitus on auttaa jäseniään kehittämään ilmastoystävällisempiä palveluita ja tuotteita ja näin parantamaan hiilikädenjälkeään. CLC alkoi järjestää Nollapäästöpäivää Suomessa vuonna 2017. Ilmarinen on CLC:n jäsen.
Kuva: Tiina Reunanen
Lue lisää
- Ilmarinen sijoittaa uusiin ilmastoon keskittyviin indeksiosuusrahastoihin
- Ilmarinen sijoittajana Yhdysvaltain kaikkien aikojen suurimmassa ETF-listautumisessa
- Ilmarisen ilmastotiekartta
- Ilmarisen vuosi- ja yritysvastuuraportti
Ajankohtaista

Varaudutaan säästämällä sähköä
Vuosi sitten energian säästäminen, Astetta alemmas -kampanja ja Sähköjärjestelmän tuki -menettely olivat todella akuutteja, kun Euroopassa valmistauduttiin vakavaan sähköpulaan. Yhä edelleen energian säästäminen on tärkeää.

Ilmarisen omistus Qt Group Oyj:ssä nousi
Ilmarisen omistusosuus Qt Group Oyj:n osake- ja äänimäärästä ylitti 1.11.2023 viiden prosentin rajan ja aiheutti liputusilmoitusvelvollisuuden.

Ilmarinen mukana Nature Action 100 -aloitteessa
Nature Action 100 -aloitteella sijoittajat vaativat yrityksiltä kiireellisiä luontotoimia. Ilmarinen on yksi aloitteeseen osallistuvasta 190 sijoittajasta eri puolilta maailmaa.