Sopimustyönantaja vai tilapäinen työnantaja

Työnantajana huolehdit työntekijöittesi eläketurvasta. Voit tehdä sen kahdella eri tavalla, sopimustyönantajana tai tilapäisenä työnantaja tilanteestasi riippuen. Eläkeasioissa olet aina jompikumpi.

Tarvitsenko TyEL-vakuutuksen?

Sopimustyönantajana tarvitset työntekijöiden eläkevakuutuksen eli TyEL-vakuutuksen.

Tilapäisenä työnantajana et tarvitse TyEL-vakuutusta. Riittää, että hoidat eläkevakuuttamisen maksamalla TyEL-maksut.

Sopimustyönantaja – palkat yli 8 790 euroa puolessa vuodessa

Sopimustyönantajana järjestät työntekijöittesi eläketurvan ja tarvitset TyEL-vakuutuksen, kun

  • sinulla on jatkuvassa työsuhtessa vähintään yksi työntekijä, tai
  • kuuden kuukauden aikana työntekijöillesi maksamasi palkat ylittävät 8 790 euroa vuonna 2021 (8 676 euroa vuonna 2020).

Työntekijällesi kertyy eläkettä kaikesta työstä, jota hän tekee 17–67-vuotiaana. Työeläkettä karttuu, kun työntekijäsi on vähintään 17-vuotias eikä ole vielä täyttänyt 68 vuotta. On sinun velvollisuutesi järjestää työntekijäsi eläketurva. Teet sen ottamalla TyEL-vakuutuksen ja maksamalla työntekijäsi palkkaan perustuvan TyEL-vakuutusmaksun.

Jos sinulla on jo TyEL-vakuutus, vakuuta tilapäinen työntekijäsi samassa vakuutuksessa.

TyEL-vakuutusturvan lisäksi sinulla on myös muita työnantajan vakuuttamisvelvollisuuksia

Lue lisää muista työnantajan vakuuttamisvelvollisuuksista >

Sopimustyönantajana TyEL-maksusi erääntyy maksettavaksi palkanmaksua seuraavan kuukauden viimeisenä päivänä. Voit myös siirtää maksun erääntymään tästä kuukaudella eteenpäin, mutta silloin maksu on hieman suurempi.

Työnantajana sinä ja työntekijäsi maksatte vakuutusmaksun yhdessä. Sinä perit työntekijän maksuosuuden hänen palkastaan ja tilität lopuksi koko maksun meille Ilmariseen. Voit myös antaa tilitoimiston hoitaa asian puolestasi. Tulorekisteriin tehtyjen palkkailmoitusten perusteella laskemme maksun palkanmaksupäivää seuraavan kuukauden alussa.

Työntekijän maksuosuus, % palkasta 2021 ja 2020

  • 17-52-vuotias työntekijä 7,15 %
  • 53-62-vuotias työntekijä 8,65 %
  • 63 vuotta täyttänyt työntekijä 7,15 %

2021 sopimustyönantajan maksu on 24,8 %, kun kun työnantajan palkkasumma on alle 2 125 500 euroa vuonna 2019. Vuonna 2020 sopimustyönantajan maksu on 25,3 % (1.1.-30.4.) ja 22,7 % (1.5.-31.12.), kun työnantajan palkkasumma on alle 2 086 500 euroa vuonna 2018.

Lue lisää TyEL-maksun määräytymisestä >

Tilapäinen työnantaja - palkat alle
8 790 euroa puolessa vuodessa

Tilapäisenä työnantajana järjestät työntekijöittesi eläketurvan, mutta et tarvitse siihen TyEL-vakuutusta. Riittää, että vain maksat TyEL-maksun.

Työntekijälle kertyy eläkettä:

  • jos hän on 17-vuotias eikä ole vielä täyttänyt 68 vuotta ja
  • hänen kuukausipalkkansa on yli 61,37 euroa vuonna 2021 (60,57 euroa vuonna 2020).

Olet tilapäinen työnantaja, kun seuraavat kolme ehtoa täyttyvät:

  1. maksat palkkaa työsuhteessa olevalle työntekijälle
  2. palveluksessasi ei ole jatkuvasti yhtä tai useampaa työntekijää
  3. olet maksanut työsuhteissa oleville työntekijöille kuuden kuukauden ajalta palkkoja yhteensä alle 8 790 euroa vuonna 2021 (8 676 euroa vuonna 2020).

Jos tuo palkkasumma ylittyy tai sinulla on työsuhteessa työntekijöitä jatkuvasti, olet sopimustyönantaja. Ota siinä tapauksessa TyEL-vakuutus.

Vuonna 2021 tilapäisen työnantajan TyEL-maksuprosentti on 24,8 prosenttia palkoista.

Vuonna 2020 tilapäisen työnantajan TyEL-maksuprosentti on 25,3 prosenttia (1.1. - 30.4.2020) ja  22,7 prosenttia palkoista (1.5. - 31.12. 2020).

Tilapäisenä työnantajana TyEL-maksusi erääntyy maksettavaksi palkanmaksua seuraavan kuukauden viimeisenä päivänä. Maksu perustuu palkkatietoihin, jotka ilmoitat tulorekisteriin palkkailmoituksella. Ilmoituskanavastasi riippuen saat laskun meiltä yleensä muutaman päivän kuluttua siitä, kun olet tehnyt palkkailmoituksen tulorekisteriin.

Työnantajana sinä ja työntekijäsi maksatte vakuutusmaksun yhdessä. Sinä perit työntekijän maksuosuuden hänen palkastaan ja tilität lopuksi koko maksun meille Ilmariseen. Voit myös antaa tilitoimiston hoitaa asian puolestasi.

Työntekijän maksuosuus, % palkasta 2021 ja 2020

  • 17–52-vuotias työntekijä 7,15 %
  • 53–62-vuotias työntekijä 8,65 %
  • 63 vuotta täyttänyt työntekijä 7,15 %

Tilapäisenä työnantajana et saa asiakashyvitystä kuten sopimustyönantaja.

Lue lisää asiakashyvityksistä >

Kotitalous työnantajana

Jos palkkaat kotiisi, mökillesi, pihaasi tai metsääsi siivoojan, maalarin, lastenhoitajan tai muun apurin, olet kotitaloustyönantaja. Huolehdi työntekijäsi eläketurvasta samalla tavalla kuin muutkin työnantajat.

Lue lisää kotitaloudesta työnantajana

Ilmoita palkkatiedot tulorekisteriin

Olitpa sitten sopimustyönantaja tai tilapäinen työnantaja, sinun tulee ilmoittaa kaikki maksamasi palkat tulorekisteriin. Ilmoitus tulee tehdä pääsääntöisesti viiden päivän kuluessa palkanmaksupäivästä.

Sopimustyönantajana tarvitset ilmoittamista varten TyEL-vakuutusnumeron eli eläkejärjestelynumeron. Ota TyEL-vakuutus siis hyvissä ajoin ennen palkkatietojen ilmoittamista, viimeistään kuitenkin ilmoittamista edeltävänä päivänä.

Tilapäisenä työnantajana sinulla ei ole TyEL-vakuutusnumeroa eli eläkejärjestelynumeroa. Palkkailmoituksen maksajan tiedoissa kerro olevasi tilapäinen työnantaja ja valitse eläkeyhtiöksi Ilmarinen. Eläkeyhtiötunnuksemme on 46.

Esimerkiksi tilitoimisto voi ilmoittaa tilapäisen työnantajan palkkatietoja tulorekisteriin teknisen rajapinnan kautta. Tällöin palkkailmoituksessa pitää ilmoittaa eläkejärjestelynumero, jonka saa soittamalla asiakaspalveluumme.

Lue lisää palkkatietojen ilmoittamisesta >

Työnantajan palkanmaksupalvelu

Tilapäisenä työnantajana voit laskea palkat ja järjestää työntekijöittesi eläketurvan näppärästi esimerkiksi PikaPalkka®-, Palkka.fi- tai Oima-palvelussa. Palvelut lähettävät palkkailmoitukset tulorekisteriin.

Jos palkkaamasi henkilö on yrittäjä, hän huolehtii työeläke- ja muista lakisääteisistä maksuista itse. Jos henkilö työskentelee yrityksen palveluksessa, yritys huolehtii maksuista. Tarkista asia ennen työntekijän palkkaamista esimerkiksi yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä (ytj). Jos yrittäjä tai yritys ei kuulu ennakkoperintärekisteriin, sinä joudut huolehtimaan ennakonpidätyksestä.

PikaPalkka® on valmis palvelu, joka helpottaa käyttäjää työnantajavelvoitteiden hoitamisessa. Palvelu lähettää kaikki tarvittavat ilmoitukset suoraan tulorekisteriin ja laskee automaattisesti työntekijän palkasta ennakkopidätyksen, TyEL-maksun Ilmariseen ja työttömyysvakuutusmaksun. Ilmarisen asiakkaille palvelun käyttö on maksutonta. Palvelun tuottaa Oima.

Tutustu PikaPalkka -palveluun Oiman sivuilla (oima.fi) >

Palkka.fi on maksuton palvelu palkanlaskentaan. Palvelu lähettää kaikki tarvittavat ilmoitukset suoraan tulorekisteriin ja laskee automaattisesti työntekijän palkasta ennakkopidätyksen, TyEL-maksun Ilmariseen ja työttömyysvakuutusmaksun.

Palkka.fi:n käyttö edellyttää, että tallennat ennen palkanlaskennan aloittamista tarvittavat tiedot työntekijöistäsi sekä itsestäsi työnantajana. TyEL- ja muut maksut muodostuvat Palkka.fi-palveluun, josta sinun on maksettava ne edelleen esimerkiksi Ilmariseen, työntekijälle ja verottajalle. Palvelun tuottaa Verohallinto.

Tutustu Palkka.fi-palveluun (palkka.fi) >

Oima (entinen SuoraTyö.fi) on maksullinen palvelu työnantajavelvoitteiden hoitamiseen ja palkanmaksun työvaiheiden automatisointiin. Työsuhteisiin ja palkanmaksuun liittyvät lakisääteiset velvoitteet hoituvat vaivattomasti. Palvelu lähettää tarvittavat ilmoitukset suoraan tulorekisteriin ja laskee automaattisesti työntekijän palkasta esimerkiksi ennakkopidätyksen, TyEL-maksun ja työttömyysvakuutusmaksun. Palvelun tuottaa Oima.

Tutustu Oima -palveluun (oima.fi) >

Harkitsetko TyEL-vakuutuksen ottamista? Tule asiakkaaksemme ja ota vakuutus Ilmarisesta.

Tule Ilmarisen asiakkaaksi