Bulevardin hotellihanke harjannostajaisvaiheessa

4.9.2014
|
Tiedote

Ilmarisen ja Restel Oy:n hotellihanke Helsingin ydinkeskustassa on edennyt harjannostajaisvaiheeseen. Osoitteessa Bulevardi 26 avataan ensi keväänä korkeatasoinen lifestyle-hotelli. Hotelli on muokattu vuonna 1970 valmistuneeseen toimistorakennukseen. Kiinteistön laajat uudistustyöt alkoivat keväällä 2013.

− Alkuperäisestä rakennuksesta on uusittu kaikki runkoa lukuun ottamatta. Uusi julkisivu on tehty käsityönä sinkkipellistä, ja olemme todella tyytyväisiä työn jälkeen, sanoo Ilmarisen rakennuttajapäällikkö Niina Rajakoski.

Rajakosken mukaan haasteita kiinteistön uudistustyöhön on tuonut rakentaminen tiiviissä ja asutussa kaupunkiympäristössä sekä työmaalogistiikan järjestäminen ahtaalla ja vilkkaalla katualueella.

Uuteen hotelliin tulee 120 huonetta. Kiinteistöstä tulee erittäin energiatehokas ja sille haetaan kansainvälistä LEED®-ympäristöluokitusta. Energiatehokkuuteen päästään mm. julkisivun, vesikattojen ja kaikkien taloteknisten järjestelmien uusimisella. Lisäksi kiinteistö on liitetty kaukokylmäverkkoon.

Rajakosken mukaan hanke on Ilmariselle erinomainen sijoituskohde.

− Tämä kiinteistö pitää varmasti arvonsa pitkällä aikajänteellä ja on tuotot turvaava sijoitus, hän summaa.

Lisätietoja:

Niina Rajakoski, rakennuttajapäällikkö, puh. 050 574 7491 Tomi Aimonen, kiinteistöjohtaja, puh. 050 366 7501