Kauppakeskus IsoKristiina nousi harjakorkeuteen

4.11.2014
|
Uutinen

Lappeenrannan ydinkeskustassa sijaitsevan kauppakeskus IsoKristiinan uudistus- ja laajennushanke on edennyt harjannostajaisvaiheeseen. Ilmarisen osaomistaman kauppakeskuksen ensimmäinen vaihe valmistuu toukokuussa 2015.

Kauppakeskuksen toinen avaus on lokakuussa 2015 ja Lappeenrannan kaupunginteatteri aloittaa toiminnan uusissa tiloissaan vuoden 2016 alussa.

‒ Ilmarinen on pitkäjänteinen sijoittaja, joka valikoi rakennuttamisen kohteensa siten, että ne täyttävät tuottavan ja turvaavan sijoittamisen kriteerit pitkälle tulevaisuuteen − yli nousu- ja laskusuhdanteiden. IsoKristiina on tällainen hanke, sanoo Ilmarisen johtaja Esko Torsti.

Hankkeessa rakennetaan kaupungin ydinkeskustassa samanaikaisesti uutta ja vanhaa, vierekkäin ja päällekkäin.

‒ Rakennetun ympäristön uudelleen muokkaaminen on usein haastavampaa kuin kokonaan uuden rakentaminen. Yleensä tämä haaste kannattaa kuitenkin ottaa vastaan, sillä vakiintuneiden keskusten parantaminen takaa elinvoimaisen, ekologisen ja miellyttävän ympäristön vapaa-aikaan ja liiketoimintaan, Torsti sanoo.

Kauppakeskus IsoKristiinan toinen omistaja on Citycon. Citycon-konsernin kaupallisen johtajan Harri Holmströmin mukaan tilojen vuokraus on edistynyt hyvin. Tällä hetkellä tiloista on vuokrattu pinta-alasta lähes 80 prosenttia.