ILMARINEN EUROOPPALAISTEN PÄÄOMASIJOITTAJIEN KÄRKIJOUKOSSA

5.11.2015
|
Uutinen

Ilmarinen on valittu jälleen 25 parhaimman pääomasijoittajan joukkoon Dow Jonesin vuosittain tekemässä Top European Investors in Private Equity -listauksessa. Listauksessa on arvioitu Euroopan arvostetuimpia ja vaikutusvaltaisimpia pääomasijoittajia.

Ilmarinen on listaukseen päässyt ainoa suomalainen toimija.

‒ Ottaen huomioon suhteellisesti pienen kokomme verrattuna muihin listalla oleviin sijoittajiin, voi 16. sijaamme pitää merkittävänä saavutuksena, sanoo Ilmarisen pääomasijoitusjohtaja Mikko Räsänen.

Räsäsen mukaan pääsy eurooppalaisten huippusijoittajien joukkoon johtuu muun muassa hyvästä verkostoitumisesta.

‒ Tapaamme jatkuvasti alan kotimaisia ja kansainvälisiä ammattilaisia. Yhtiöömme kertyy paljon tietoa, minkä seurauksena meillä on mahdollisuus tehdä parempia sijoituspäätöksiä. Vuosien varrella Ilmariselle on myös kertynyt pääomasijoitustoimialalla arvostettu maine, minkä ansiosta meille tarjotaan enemmän hyviä sijoitusmahdollisuuksia ja pääsemme vaikuttamaan sijoitusehtoihin, Räsänen kertoo.

Ilmarisen pääomasijoitusten arvo oli syyskuun 2015 lopussa noin kaksi miljardia euroa.

Lisätietoja:

Mikko Räsänen, pääomasijoitusjohtaja, p. 050 301 7724