KESÄTÖISSÄ ELÄKKEELLÄ

26.6.2015
|
Artikkeli
image

Maritta Laaksosen aika kävi pitkäksi eläkkeellä. Niinpä hän lähti takaisin töihin hoitamaan vanhuksia.

– Sitä kuvitteli eläkkeelle jäädessään, että tekee suursiivon ja järjestää valokuvat albumiin. Kuka sen tekee, en tiedä. Minä se en ainakaan ole. Minulle tuli eläkkeellä tekemisen puute, joten lähdin töihin.

Näin kertoo Maritta Laaksonen. Hän on yksi Helsingin Seniorisäätiön eläkkeellä työtä tekevistä keikkatyöntekijöistä. Marita hoitaa vanhuksia myös kesällä, kun vakituiset työntekijät viettävät lomaansa.

Maritta Laaksosen mielestä työn tekeminen eläkkeellä on motivoivaa ja hauskaa.

– Työ tuo mielihyvää ja tunnen itseni tarpeelliseksi. Minut on myös otettu oikein hyvin vastaan täällä. Olen osa porukkaa, hän kuvailee.

Hän myöntää olevansa työntekijänä etuoikeutettu, sillä hän saa valita, kuinka paljon ja milloin tekee työtä.

– Minulle sopiva määrä työtä on 3–4 päivää viikossa. Ehkä se kolme päivää on sopivin. Hoitotyö on kuitenkin raskasta työtä.

Raskasta työ varmasti on, sillä Seniorisäätiön hoitokotien asukkaiden keski-ikä on 86 vuotta ja suuri osa asukkaista on vaikeasti muistisairaita.

Maritta tekee vain iltavuoroja. Päiväaikaan hän käy kaupassa, hoitaa perheen burmankissoja ja sauvakävelee. Töihin hän tulee aina sään salliessa pyörällä.

– Työmatka on 6,8 kilometriä ja se on juuri sopiva matka pyöräillä. Näin kesällä on mahtavaa ajaa pyörällä ja kuunnella lintujen laulua. Luontoäänet ovat kyllä niitä maailman kauneimpia, Maritta miettii.

Elämänkokemuksesta hyötyä hoitotyössä

Maritta Laaksosen mielestä työn tekeminen sopii niille eläkeläisille, jotka ovat terveitä ja energisiä.

– Toki tähän täytyy olla halu ja mielenkiinto. Olen itse ulospäin suuntautunut ja minulle hoitotyö sopii.

Marittan mielestä työssäkäyvä eläkeläinen on varmasti motivoitunut työstään, työ ei ole pakkopullaa eikä työntekijä ole työhönsä leipääntynyt. Lisäksi iän mukanaan tuoma elämänkokemus tuo myös uudenlaista otetta työhön.

– Hoitotyössä on tärkeää huomioida hoidettava ihminen ihmisenä eikä tehdä töitä rutiinilla. Lähden jokaisena työpäivänä siitä, että keksin jotakin hauskaa asukkaille. Sen ei tarvitse olla mitään suurta, mutta jotakin mukavaa pitää aina päivään mahtua. Voimme kävellä pienen promenadin tässä hoitokodin kauniissa ympäristössä tai ihmetellä vanhan televisio-ohjelma "Mikättimen" tapaan, mikä jokin outo esine on, hän kertoo esimerkkinä.

Maritta myös muistuttaa, ettei eläkkeellä oleminen tarkoita, että työntekijä olisi työssään jämähtänyt.

– Minullakin on työkokemusta 36 vuodelta. Kävin ahkerasti koulutuksissa ihan eläkkeelle jäämiseeni asti. Uusista asioista pitää olla kiinnostunut, vaikka olisikin ollut työelämässä jo pitkään.

Täyttä elämää

Kuinka pitkään Maritta tekee eläkkeellä työtä, sen määrää terveys.

– Kaikki riippuu siitä, kuinka jaksan. Omaa hyvinvointia pitää kuunnella. Tosin keikkatyössä eläkeläisenä on se hyvä puoli, että aina voi lähteä matkoille tai pitää töistä taukoa, jos siltä tuntuu.

Matkoja Marittalla onkin suunnitteilla. Sveitsi ja Berliini ovat seuraavat kohteet.

– Täyttä elämää tämä työssäkäyvänkin elämä on, hän muistuttaa.

– Kun tekee työnsä hyvin, voi olla ylpeä siitä ja palkita itseään. Ostin esimerkiksi uuden auton näillä keikkatöillä ansaitsemillani rahoilla. Se on mukava kiitos itselleni hyvästä työstä, hän sanoo.

Osaamiselle on käyttöä

Helsingin Seniorisäätiön toiminnanjohtajan Taina Mäensivun mielestä työssäkäyvät eläkeläiset ovat loistavia työntekijöitä.

– Kun he ovat ensin eläkkeellä levänneet jonkin aikaa, he tulevat pirteinä ja innostuneina uudestaan töihin. Uskon, että työtä tehdessään ihminen tuntee olevansa hyödyksi. Ja kyllä osaamiselle onkin tarvetta, ei se osaaminen eläkeiän myötä mihinkään katoa, Mäensivu sanoo.

Mäensivun mukaan eläkeläiset tulevat töihin tavallisesti hyvin pian eläkkeelle jäämisensä jälkeen. Moni sopii siitä, että jatkaa keikkailua eläkkeellä jo ennen kuin on edes jäänyt eläkkeelle.

Seniorisäätiö palkkaa keikkatyöhön eläkeläisiä, jotka ovat olleet säätiöllä töissä työuransa aikana.

– Näin saamme työvoimaa, joka tuntee meidän toimintatapamme. Heitä ei tarvitse perehdyttää, vaan he hyppäävät puikkoihin aina, kun on tarvis.

Taina Mäensivun mukaan eläkeläisiä tarvitaan esimerkiksi juuri kesälomien ja flunssa-aaltojen aikaan.

– Ja kyllä me tiedämme ne ajat, kun eläkeläiset eivät ennätä tänne töihin. Esimerkiksi toukokuussa moni ahertaa toukotöissä omalla viljelypalstallaan ja elokuussa marja-aikaan on päästävä marjametsään, hän nauraa.

Työnteko eläkkeellä: kuinka paljon voi töitä tehdä ja mitä pitää ottaa huomioon? Lue lisää!

Kuinka moni tekee eläkkeellä töitä?

  • 63–67-vuotiaista töitä tekee 34 500 eläkeläistä.
  • Kaikkiaan töitä eläkkeellä tekee 84 500 henkilöä. Tässä luvussa on mukana 18–67-vuotiaat eli myös työkyvyttömyyseläkeläiset. 
  • Lähde: ETK

 

Teksti: Terhi Paavola
Kuvat: Olli Urpela