RITAKALLIO: SUOMI NOUSUUN PK-YRITYSTEN AVULLA

14.4.2015
|
Tiedote
image

Ilmarisen toimitusjohtajan Timo Ritakallion mukaan Suomessa tarvitaan lisää konkreettisia kannusteita yrittämiselle. Hänen mukaansa myös yrittämisen arvostuksen on kasvettava.

‒ Suomi on eittämättä vaikeassa taloustilanteessa, mutta uskon, että taloutemme voi nousta uuteen lentoon yrittäjyydestä. Tällä hetkellähän pienet ja keskisuuret yritykset ovat niitä, jotka työllistävät ja kasvavat. Tämä kehitys on jo vuosien ajan näkynyt Ilmarisenkin asiakaskannassa, Timo Ritakallio sanoi Huittisissa järjestetyssä talousseminaarissa.

Ritakallio kuitenkin korosti, että yrittämiselle on Suomessa pakko luoda lisää kannusteita, jotta kasvuun saadaan lisää vauhtia.

‒ Yritysten toimintaympäristöstä on poistettava kaikenlaiset kasvun esteet: on vähennettävä turhaa byrokratiaa, on löydettävä yritystoimintaa tukevia veroratkaisuja, helpotettava työllistämistä sekä rakennettava toimivia rahoitusvaihtoehtoja hyville liikeideoille, hän listasi.

Ritakallio toivoi myös asennemuutosta suomalaiseen ilmapiiriin, sillä yrittäjyyttä ei toistaiseksi arvosteta Suomessa tarpeeksi.

‒ Uskon kuitenkin, että arvostus tulee kasvamaan sitä myöten kun yrittäjyydenkin määrä kasvaa. Suomalainen työelämä on muutoksessa; esimerkiksi moni valitsee mieluummin yrittäjyyden kuin pätkätyöläisyyden.

Yrittäjien jaksamiseen tarvitaan panostusta

Ritakallio esitti myös huolensa yrittäjien jaksamisesta. Etenkin aloittavat yrittäjät sekä yksinyrittäjät ovat riskiryhmässä.

‒ Yrittäjän olisi muistettava huolehtia hyvinvoinnistaan ja terveydestään kiireenkin keskellä. Lisäksi yhteiskunnan taholta olisi mietittävä konkreettisia keinoja, joiden avulla esimerkiksi yksinyrittäjän bisnes voisi jatkua, vaikka yrittäjä itse sairastuisikin.

Ritakallio myös muistutti, että esimerkiksi työeläkeyhtiöt tarjoavat työhyvinvointia tukevia palveluita kaiken kokoisille yrityksille.

‒ Ilmarisen erilaisia työhyvinvointipalveluita ja -työkaluja hyödyntävät vuosittain tuhannet yrittäjät ja yritykset, hän sanoi.

Lisätietoja:

Timo Ritakallio, toimitusjohtaja, p. 0500 536 346