Tiedote 29.12.2017

Ilmarinen vastaa ensi vuonna 1,1 miljoonan suomalaisen eläketurvasta

Ilmarinen ja Etera yhdistyvät 1.1.2018 alkaen muodostaen kustannustehokkaan ja vakavaraisen työeläkeyhtiön. Suomen suurin yksityisten alojen työeläkevakuuttaja haluaa myös ottaa entistä vahvemman roolin paremman työelämän rakentamisessa.

Vuoden alusta Ilmarinen huolehtii yhteensä yli 1,1 miljoonaan suomalaisen eläketurvasta – vakuutettujen yhteismäärä on yli 675 000 ja eläkkeensaajien 460 000. Ilmarisen ydintehtävä on jatkossakin varmistaa, että asiakasyritysten henkilöstö saa työstään ansaitsemansa eläkkeen ja toisaalta tukea asiakasyrityksiä siinä, että henkilöstö jaksaa työssään mahdollisimman pitkään ja hyväkuntoisena. 

Alan suurimpana toimijana Ilmarinen haluaa ottaa entistäkin vahvemman roolin työkyvyn, tuottavuuden ja menestyksen tukemisessa suomalaisissa yrityksissä.

– Vietämme työssä keskimäärin yli puolet aikuiselämästä, siksi työelämän laatuun kannattaa panostaa. Sillä on myös suora yhteys tuottavuuteen ja siten yrityksen menestykseen. Lupaamme olla yhdessä asiakkaiden kanssa rakentamassa parempaa työelämää. Yhdistyvällä yhtiöllä on tähän entistäkin paremmat mahdollisuudet ja monipuolisemmat palvelut, sanoo Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio.

Ilmarinen on myös haastanut joukon yritysjohtajia lupaamaan yhden asian, jolla työelämästä tehdään parempaa. Lupauskampanja käynnistyy vuodenvaihteen jälkeen.

Yhdistyminen ei edellytä toimenpiteitä asiakkailta tai eläkkeensaajilta

Eteran nykyiset asiakkaat siirtyvät vuodenvaihteessa Ilmarisen asiakkaiksi, ja vakuutukset ja eläkkeenmaksu jatkuvat normaalisti. Yhdistyminen ei edellytä kummankaan yhtiön asiakkailta tai eläkkeensaajilta mitään toimenpiteitä.

Yhdistymissopimus yhtiöiden hallitusten välillä allekirjoitettiin kesäkuussa, molempien yhtiöiden yhtiökokoukset hyväksyivät päätöksen syyskuussa ja Finanssivalvonta antoi suostumuksen sulautumiselle lokakuussa.

– Yhdistymisen valmistelut ovat edenneet suunnitellusti. Vuodenvaihteessa aloitamme toiminnan yhtenä eläkeyhtiönä ja niin Ilmarisen uudet kuin vanhat asiakkaat saavat sujuvaa palvelua alusta alkaen, Ritakallio sanoo.

Molempien yhtiöiden vahvuudet yhdistämällä tavoitteena on rakentaa tässä ajassa elävä innovatiivinen ja ketterä palveluyritys, joka hyödyntää tehokkaasti digitalisaation luomia mahdollisuuksia ja kirittää samalla koko työeläkealaa. Yhdistymisen avulla saavutettavat synergiaedut näkyvät myös paranevana kustannustehokkuutena ja sitä kautta parempina asiakashyvityksinä.

Lue lisää yhdistymisestä

Ajankohtaista

Uutinen 12.4.2024

Ilmarisen suhdanneindeksi laajenee kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista

Ilmarisen vuodesta 2013 asti julkaisema suhdanneindeksi tarjoaa ajantasaista tietoa kansantalouden kehityksestä. Indeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Nyt suhdanneindeksiin mukaan laskettavat toimialat laajentuvat kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista.

Ilmarisen suhdanneindeksi laajenee kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista
Lisää uutisia ja tiedotteita