Ilmarisen yhtiökokous päätti yhdistymisestä Eteran kanssa

14.9.2017
|
Tiedote

Ilmarisen ylimääräinen yhtiökokous päätti 14.9.2017 hyväksyä Eteran sulautumisen Ilmariseen. Yhtiöt muodostavat yhdistyessään 1.1.2018 alkaen vakavaraisen ja kustannustehokkaan työeläkeyhtiön, jolla on alan kilpailukykyisimmät asiakasedut sekä entistäkin laadukkaammat ja monipuolisemmat palvelut.

– Yhtiökokous yhtyi hallituksen näkemykseen siitä, että yhdistyminen on molempien yhtiöiden asiakkaiden etu. Yhdistymisen avulla saavutettavat synergiaedut näkyvät paranevana kustannustehokkuutena ja sitä kautta parempina asiakashyvityksinä. Lisäksi vakuutusasiakkaiden ja eläkkeensaajien palvelua on mahdollisuus monipuolistaa ja parantaa entisestään. Järjestelyn myötä koko työeläkejärjestelmän kustannustehokkuus paranee ja alan vakavaraisuus kokonaisuutena vahvistuu, sanoo Ilmarisen hallituksen puheenjohtaja Mikko Helander.

Eteran ylimääräinen yhtiökokous hyväksyi sulautumissuunnitelman aiemmin tällä viikolla. Kilpailu- ja kuluttajavirasto on lausunnossaan 31.8.2017 todennut, ettei se näe kilpailuoikeudellista estettä sulautumiselle. Järjestelyn toteutuminen edellyttää vielä Finanssivalvonnan hyväksyntää.

Yhdistymisen tavoitteena on molempien yhtiöiden vahvuudet yhdistämällä rakentaa tässä ajassa elävä innovatiivinen ja ketterä palveluyritys, joka hyödyntää tehokkaasti digitalisaation luomia mahdollisuuksia. 

– Tämä on tärkeä askel yhdistymisessä. Tavoitteenamme on olla yhdessä Suomen kustannustehokkain ja vetovoimaisin työeläkeyhtiö, ja olemme nyt saaneet tälle molemmilta yhtiökokouksilta vahvan tuen. Voimme yhdessä ottaa entistäkin vahvemman roolin työkyvyn ja tuottavuuden tukemisessa suomalaisissa yrityksissä. Tulemme uudistamaan ja kehittämään palveluita molempien yhtiöiden parhaiden käytäntöjen ja osaamisen pohjalta, sanoo Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio.

Yhdistymisen myötä arvioidaan olevan mahdollisuus saavuttaa 20 miljoonan euron vuosittaiset säästöt hoitokustannuksissa päällekkäisyyksiä karsimalla ja toimintaa tehostamalla. Lisäksi sijoitustoiminnassa olisi mahdollista saavuttaa sekä välittömiä että välillisiä kustannussäästöjä yhteensä vähintään 20 miljoonaa euroa vuodessa.

Yhdistymisen jälkeen Ilmarinen huolehtisi yhteensä yli 1,1 miljoonan suomalaisen eläketurvasta – vakuutettujen yhteismäärä olisi yli 675 000 ja eläkkeensaajien 460 000. Yhtiön markkinaosuus vakuutusmaksutulosta olisi 37 prosenttia. Yhdistyneestä yhtiöstä tulisi siten asiakasmäärällä ja vakuutusmaksutulolla mitattuna Suomen suurin yksityisten alojen työeläkevakuuttaja.

Yhdistyminen ei edellytä asiakkailta mitään toimenpiteitä. Eteran nykyiset asiakkaat siirtyvät yhdistymisen jälkeen Ilmarisen asiakkaiksi, ja vakuutukset ja eläkkeenmaksu jatkuvat normaalisti.

Uusia jäseniä hallintoneuvostoon

Ylimääräinen yhtiökokous päätti myös Ilmarisen hallintoelimiä koskevista yhtiöjärjestysmuutoksista, joiden mukaan hallintoneuvostoa täydennetään neljällä jäsenellä ja hallitukseen tulee nykyisen 12:n sijasta 14 varsinaista jäsentä. Muutosten tarkoituksena on varmistaa, että yhdistyneen yhtiön asiakaskuntaa koskeva asiantuntemus huomioidaan hallinnossa mahdollisimman monipuolisesti.

Uusiksi jäseniksi Ilmarisen hallintoneuvostoon 1.1.2018 alkaen nimitettiin henkilöstöpäällikkö Markus Ainasoja, Rakennusliitto ry; toimitusjohtaja Heimo Hakkarainen, Varamiespalvelu-Group Oy; toimitusjohtaja Harri Kailasalo, Lemminkäinen Infra Oy sekä toimitusjohtaja Matti Peltola, Koneyrittäjien liitto ry.

Tehdyt päätökset ovat ehdollisia ja tulevat voimaan, kun yhdistyminen on rekisteröity.

Ilmarisen nykyisen hallituksen toimikausi päättyy vuoden 2017 lopussa, ja uusi hallitus valitaan loppusyksyn aikana.

 

Lue lisää Ilmarisen ja Eteran yhdistymisestä

 

Lisätietoja:

  • hallituksen puheenjohtaja Mikko Helander p. 010 532 2301
  • toimitusjohtaja Timo Ritakallio p. 0500 536 346
  • Ilmarisen viestintä p. 010 284 2570

 

Aihepiiri
Ilmarinen Hallinto