Ilmarisen toimistorakennus ulkoa, kuvituskuva.
Tiedote 5.5.2017

Osakekurssien nousu vauhditti hyvään sijoitustulokseen

Ilmarisen sijoitussalkku tuotti tammi-maaliskuussa 2,2 prosenttia (-1,4 prosenttia 1.1.-31.3.2016). Sijoitusten markkina-arvo oli maaliskuun lopussa 38,3 miljardia euroa (35,8 miljardia euroa 31.3.2016). Sijoitusten pitkän aikavälin keskimääräinen reaalituotto pysyi hyvällä tasolla 4,2 prosentissa.

Vakavaraisuus vahvistui hieman vuoden vaihteeseen verrattuna. Vakavaraisuuspääoma oli maaliskuun lopussa 8 752 (7 475) miljoonaa euroa ja vakavaraisuusaste oli 129,7 (126,6) prosenttia.

Ilmarisen asiakashankinta oli alkuvuonna vahvassa kasvussa. Maksutulolla mitattuna nettoasiakashankinta oli alkuvuoden aikana noin 39 miljoonaa euroa. Eläkekäsittely nopeutui ja uusia eläkepäätöksiä tehtiin enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana.

Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio:

”Vuosi 2017 käynnistyi Ilmarisen sijoitustuottojen kannalta hyvin. Sijoitusten markkina-arvo kasvoi vuosineljänneksen aikana yli miljardilla ja oli maaliskuun lopussa 38,3 miljardia euroa. Hyvä sijoitustulos johtui erityisesti osakekurssien noususta. Parhaiten tuottivat listatut osakesijoitukset. 

Ilmarisen sijoitusten keskimääräinen reaalinen vuosituotto vuodesta 1997 lähtien on hyvällä tasolla 4,2 prosentissa. Tämä ylittää selvästi Eläketurvakeskuksen laskelmissaan käyttämän tuotto-oletuksen, joka on 3,0 prosenttia. Myös vakavaraisuus säilyi vahvana, ja vakavaraisuusaste eli eläkevarojen suhde vastuuvelkaan nousi 129,7 prosenttiin.

Ilmarisen asiakashankinta oli alkuvuonna vahvassa kasvussa, ja vakuutusmaksutulolla mitattuna nettoasiakashankinta oli noin 39 miljoonaa euroa. Uusia eläkepäätöksiä teimme tammi-maaliskuussa yli 8 300, mikä oli selvästi enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Olemme saaneet purettua eläkekäsittelyjärjestelmän uusimisesta aiheutuneet hakemusruuhkat, ja eläkepäätösten käsittelyajat ovat nopeutuneet merkittävästi.

Eläkeuudistuksen myötä vuoden alusta voimaan tullut uusi eläkelaji, osittainen varhennettu vanhuuseläke kiinnosti Ilmarisen asiakkaita. Alkuvuoden aikana vastaanotimme 1 300 hakemusta ja teimme 1 140 päätöstä osittaisesta vanhuuseläkkeestä.

Kauden lopulla lanseerasimme uuden version Parempi vire -mobiilisovelluksesta. Työkyvyn ja hyvinvoinnin lisäämiseen kannustava sovellus on herättänyt paljon kiinnostusta ja on nyt kaikkien asiakkaidemme käytössä. Alkuvuonna käynnistimme uuden vaiheen Wauhdittamo-innovointiohjelmassamme, jossa kehitämme uusia palveluita yhdessä asiakkaidemme kanssa. Osallistumme myös Suomen 100-vuotisjuhlintaan keräämällä sata tekoa paremman työelämän puolesta.”

Lue lisää:
 
Lisätietoja:

Timo Ritakallio, toimitusjohtaja, p. 010 284 3838, 0500 536 346
Mikko Mursula, sijoitusjohtaja, p. 010 284 3840, 050 380 3016
Jaakko Kiander, johtaja, talous ja hallinto p. 010 284 2599, 050 583 8599
Päivi Sihvola, johtaja, viestintä, markkinointi ja HR, p. 010 284 3590, 040 757 4992

Ajankohtaista

Uutinen 12.4.2024

Ilmarisen suhdanneindeksi laajenee kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista

Ilmarisen vuodesta 2013 asti julkaisema suhdanneindeksi tarjoaa ajantasaista tietoa kansantalouden kehityksestä. Indeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Nyt suhdanneindeksiin mukaan laskettavat toimialat laajentuvat kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista.

Ilmarisen suhdanneindeksi laajenee kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista
Lisää uutisia ja tiedotteita