Kaksi iäkkäämpää ihmistä seisovat vierekkäin ja hymyilevät kameralle. Kuvituskuva.
Uutinen 4.1.2018

Ilmarinen maksaa eläkettä lähes 500 000 suomalaiselle

Ilmarinen ja Etera yhdistyivät 1.1.2018 muodostaen Suomen suurimman yksityisen alojen työeläkevakuuttajan. Eläkettä Ilmarisesta saa nykyisin 460 000 suomalaista.

Vielä suurempi joukko niistä suomalaisista, joiden eläketurvasta Ilmarinen huolehtii, on edelleen työelämässä työntekijöinä tai yrittäjinä. Heitä on kaikkiaan 675 000. Yhteensä Ilmarinen vastaa siten 1,1 miljoonan suomalaisen eläketurvasta.

– Yhdistyminen ei edellytä Ilmarisen eläkkeensaajilta tai asiakkailta mitään toimenpiteitä. Sillä ei ole myöskään vaikutusta eläkkeisiin. Entisen Eteran eläkkeensaajille eläkkeen maksajana näkyy jatkossa Ilmarinen,sanoo Ilmarisen eläkevakuuttamisesta vastaava varatoimitusjohtaja Sini Kivihuhta.

Eläkeasioista saa tietoa verkkopalvelusta osoitteessa ilmarinen.fi. Siellä voi tarkistaa omat eläketietonsa, hakea eläkettä sekä tehdä laskelmia oman eläkkeensä suuruudesta. Eläkeasioissa palvelee myös Ilmarisen asiakaspalvelu numerossa 010 195 000.

Ajankohtaista

Uutinen 12.4.2024

Ilmarisen suhdanneindeksi laajenee kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista

Ilmarisen vuodesta 2013 asti julkaisema suhdanneindeksi tarjoaa ajantasaista tietoa kansantalouden kehityksestä. Indeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Nyt suhdanneindeksiin mukaan laskettavat toimialat laajentuvat kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista.

Ilmarisen suhdanneindeksi laajenee kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista
Lisää uutisia ja tiedotteita