Artikkelit

Samuji tuo huippumuotia Kämp Gallerian Gardeniin

Samuji avaa useiden muiden suomalaisten huippumerkkien joukossa liikkeen Gardeniin, Kämp Galleriassa sijaitsevaan uuteen muodin keskukseen.

Samu-Jussi Koski on uuden äärellä. Hänen yrityksensä, suomalaisen huippumuodin ykkösnimiin kuuluva Samuji, avaa uuden liikkeen muutaman vuoden tauon jälkeen uudistuneeseen Kämp Galleriaan. Koski kertoo, että kyseessä on yrityksen suurin ponnistus Suomessa tällä hetkellä.

Suomalaiselle muodille omistettu Garden kattaa Kämp Gallerian koko toisen kerroksen ja tarjoaa kuluttajalle suomalaista huippumuotia. Omat liikkeensä Gardenissa avaavat Samujin ohessa Arela, Terhi Pölkki, éNHats, R-Collection, Hálo sekä Nomen Nescio. Gardenista löytyvät myös luonnonkosmetiikkaan keskittynyt Jolie sekä TRE <3 Nide, joka tuo tilaan shop-in-shoppeja, ensimmäisenä Klaus Haapaniemi & Co:n. Lisäksi asiakkaita hemmotellaan kahviloilla ja ravintoloilla.

Kosken mukaan Garden on hieno osoitus luottamuksesta kotimaiseen tekemiseen.

– Garden on upea kädenojennus suomalaisille monitoimijoille. On hienoa päästä lähelle muita erinomaisia suomalaismerkkejä. Uskon että ponnistus on kannattanut ja ihmiset löytävät kotimaisen muodin entistä helpommin tyylikkäistä uusista tiloista, Koski sanoo.

Laatu, tyyli ja kestävyys edellä

Vuonna 2009 Koski kyllästyi muotialan toimintatapoihin ja kertakäyttöisiin mallistoihin. Siihen aikaan suomalainen muotimaailma näytti hyvin erilaiselta kuin nykyään.

– Halusin kehittää malliston, joka ei kuluisi seuraavassa sesongissa vanhanaikaiseksi vaan kestäisi käyttöä niin ulkonäkönsä kuin laatunsakin puolesta, Koski kertoo.

Syntyi Samuji-merkki, jonka suosio on yltänyt ulkomaille asti ja jonka kestävät ja ajattoman kauniit vaatteet valmistetaan laadusta huolehtivissa tehtaissa Euroopassa.

Koski haluaa yrityksensä arvomaailman kautta tukea kestävää kehitystä ja luoda vaatteita, joista tulee käyttäjälleen niin rakkaita, ettei niitä halua heittää pois. Muutama vuosi sitten yritys aloitti vaatteiden kierrätysprojekti Samuji Circularin, joka pyrkii lisäämään kiertotaloutta muotialalla.

– Vaatteiden arvo säilyy myös oston jälkeen. Kun asiakas tuo käytetyn Samuji-tuotteen takaisin liikkeeseemme, annamme palkkioksi seuraavasta ostoksesta 20 prosentin alennuksen. Vanhan tuotteen myymme eteenpäin, ja siitä saatava voitto ohjataan hyväntekeväisyyteen. Näin kaikki osapuolet hyötyvät.

Pieni yritys mahdollistaa ketterän tekemisen

 Lähes kymmenen vuotta Samujin perustamisen jälkeen Koskelle on kertynyt paljon kokemusta yrittäjyydestä.

– Yrittäjä saa luoda oman tulevaisuutensa uudestaan joka päivä, Koski kuvailee. 

Pienessä yrityksessä etuna on se, että päätökset syntyvät nopealla ja joustavalla aikataululla. Uusia asioita ja toimintatapoja pääsee kokeilemaan nopeasti, minkä jälkeen niistä voi poimia parhaat käytäntöön.

Yrittäjänä haastavaa on ollut muun muassa kasvun rahoittaminen.

– Päätöksiä tehdessä on kuitenkin täytynyt miettiä, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää ja keskittyä siihen, Koski sanoo.

"Päätöksiä tehdessä on kuitenkin täytynyt miettiä, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää ja keskittyä siihen,"

Kämp Galleriasta Manhattanille

Asiat ovat Kosken mukaan muuttuneet kotimaisen muodin kentällä kymmenessä vuodessa. Uusia, pieniä muotimerkkejä syntyy tuon tuosta. Tekemisen taso on noussut, mikä näkyy uusien yritysten entistä nopeampana kansainvälistymisenä.

Näiden vuosien aikana Samuji on saavuttanut kansainvälistä menestystä: brändin liikkeen voi löytää jopa New Yorkin Manhattanilta. Lisäksi mallistoa myydään ympäri maailmaa erilaisissa multibrand-myymälöissä.

– Myös Aasian markkinat ovat vetäneet hyvin, Koski kertoo.

Uuden Samuji-liikkeen avaaminen Kämp Gallerian Gardeniin on yritykselle iso asia. Pian avaamisen jälkeen kutsuvat kuitenkin taas ulkomaat.

– Keväällä julkistetaan kollaboraatio ison yhdysvaltalaisen sisustusalan toimijan kanssa, Koski paljastaa.

SAMUJI

  • Samu-Jussi Kosken vuonna 2009 perustama yritys, joka on tunnettu sekä Suomessa että maailmalla laadukkaista ja kestävistä vaatteista.
  • Työllistää tällä hetkellä noin 25 henkeä, mukaan lukien New Yorkin liikkeen henkilökunnan
  • Avaa liikkeen Kämp Gallerian Gardeniin 15.11. monien muiden kotimaisten merkkien kanssa

GARDEN

  • Suomalaisen muodin keskus Garden avautuu Helsingin Kämp Galleriassa 15.11.2018.
  • Gardeniin on valittu suomalaisen muodin keskeisiä nimiä ja nousevia tähtiä
  • Garden kattaa Kämp Gallerian koko toisen kerroksen.
  • Kämp Galleria on Ilmarisen omistama luksusostoskeskus Helsingin keskustassa.

Lisää aiheesta

Artikkelit 18.4.2024

Via Tribunalin ”yhden hengen HR-osaston” tukena ovat Ilmarisen työkykypalvelut

Napolilaisista pizzoistaan tunnetussa Via Tribunalissa työntekijöiden työkyvystä huolehtiminen on tärkeää. Nuoressa ja pienessä yrityksessä Ilmarisen kyselyt ja oppimisympäristö ovat HR-päällikkö Hanna Rauhalan tukena työvireen seuraamisessa ja esihenkilötyön kehittämisessä. Henkilöstöhallinnon tiimin paikkaa on täyttänyt Rauhalalle Oma asiantuntija -palvelu, jossa hän on voinut puhua yhteistä ”HR-kieltä” toisen ammattilaisen kanssa.

Via Tribunalin ”yhden hengen HR-osaston” tukena ovat Ilmarisen työkykypalvelut

Artikkelit 8.4.2024

Sairauspoissaolot – mitä niistä tulee tietää?

Sairauspoissaoloja ei toivo kukaan – olivat ne sitten lyhyitä tai pitkiä. Milloin osa-aikainen sairauspoissaolo on vaihtoehto? Pitääkö sairauslomasta aina maksaa palkka? Entä mitä työpaikalla kannattaa tehdä, jos työntekijän sairausloma pitkittyy?

Sairauspoissaolot – mitä niistä tulee tietää?
Lisää ajankohtaisia artikkeleita