Uutinen 16.9.2019

Ilmarisen vastuullisen sijoittamisen toimia arvioitiin kansainvälisesti erinomaisiksi – katso, miten hoidamme eläkevarojasi suhteessa muihin kansainvälisiin sijoittajiin

Kansainvälisen sijoittajayhteistyöorganisaatio PRI:n vertailussa Ilmarisen saamat arvosanat vaihtelivat pääosin erinomaisesta keskitasoon.

Parhaimmat tulokset (A+) Ilmarinen sai vastuullisen sijoittamisen strategiasta ja hallinnosta sekä suorien osakesijoitusten vastuullisuudesta. Heikoiten Ilmarinen pärjäsi ulkoisten varainhoitajien osalta vastuullisuusvaatimusten kirjaamisessa sopimuksiin (B).

Ilmarinen raportoi vuosittain sijoitustoiminnastaan kansainvälisen Principles of Responsible Investment (PRI) -yhteistyön periaatteiden mukaan. Ilmarinen allekirjoitti YK:n tukemat PRI-periaatteet vuonna 2006 ensimmäisenä suomalaisena sijoittajana. Löydät Ilmarisen PRI-raportit verkkosivuiltamme.

Varsinaisen raportin lisäksi Ilmarinen julkaisee tänä vuonna verkkosivuillaan PRI:n antaman arvion Ilmarisen sijoitustoiminnasta.

– PRI on arvioinut meidän olevan erinomaisella tasolla useammassakin kategoriassa. Olemme mediaanissa tai sen yläpuolella yhtä lukuun ottamatta kaikissa kohdissa. Voimme siis olla tyytyväisiä kokonaisuuteen, kertoo Ilmarisen vastuullisen sijoittamisen analyytikko Niina Arkko.

PRI:n arviointiraportti vertaa Ilmarisen vastauksia muiden sijoittajien vastauksiin kansainvälisesti. Sijoittajan näkökulmasta arviot antavat tärkeää palautetta myös kehityskohteista.

– Erityisen tyytyväisiä olemme vaikuttamistyömme arvosanoihin. Osa-alueen arvosana oli korkein mahdollinen A+ ja pisteytys täydet 60 pistettä. Tämä kertoo vaikuttamistyömme ja siihen liittyvien prosessien olevan kansainvälisestikin korkealla tasolla, Arkko sanoo.

Vaikuttamistyöllä tarkoitetaan vaikuttamista sijoituskohteisiin ympäristöön, sosiaalisiin vaikutuksiin ja hyvään hallintotapaan liittyvissä kysymyksissä. Ilmarinen tekee vaikuttamista sekä suoraan tapaamalla yritysten johtoa että muun muassa pohjoismaisten eläkesijoittajien Nordic Engagement Cooperation (NEC) -yhteistyön kautta.

Vaikuttamisen työkalut ja toimintatavat on määritelty Ilmarisen vastuullisen sijoittamisen periaatteissa. Vaikuttamistyön käytännöistä ja tuloksista kerrotaan esimerkiksi Ilmarisen vuosittaisessa yritysvastuuraportissa ja NEC:n vuosikertomuksessa.

– Tämän vuoden raportista tunnistimme, että meidän on jatkossa kiinnitettävä entistä enemmän huomiota varainhoitajien valintaprosessin teknisiin yksityiskohtiin ja siihen, että raportoimme niistä paremmin, toteaa Ilmarisen vastuullisen sijoittamisen päällikkö Anna Hyrske.

Lue lisää

Ajankohtaista

Uutinen 22.3.2024

Earth Hour – varaudumme hyvään huomiseen

Varaudumme hyvään huomiseen ja osallistumme jälleen Earth Hour -tapahtumaan. Sammutamme valot Helsingin Ruoholahdessa sijaitsevalla pääkonttorilla ilmaston puolesta lauantaina 23.3. kello 20.30–21.30.

Earth Hour – varaudumme hyvään huomiseen

Uutinen 11.3.2024

Ilmarinen sijoittaa tuottavasti ja turvaavasti – Vastuullisen sijoittamisen periaatteet päivittyivät

Ilmarisen lakisääteinen tehtävä on sijoittaa eläkevarat tuottavasti ja turvaavasti. Vastuullisena sijoittajana tarkastelemme jatkuvasti sijoittamisen käytäntöjämme. Muuttunut turvallisuusympäristö vaikuttaa myös vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin.

Ilmarinen sijoittaa tuottavasti ja turvaavasti – Vastuullisen sijoittamisen periaatteet päivittyivät
Lisää uutisia ja tiedotteita