Kauppakeskus Karuselli ulkoa.
Uutinen 5.12.2019

Keravan kaupungin vuoden 2019 ympäristöpalkinto Kauppakeskus Karusellille

Kauppakeskus Karuselli sai Keravan kaupungin vuoden 2019 ympäristöpalkinnon kunnianhimoisesta ympäristövaikutusten huomioimisesta. Ilmarisen omistamassa kiinteistössä ympäristövaikutukset arvioitiin jo suunnitteluvaiheessa.

Vuonna 2018 valmistuneen Karusellin rakentamista ohjasivat tiukat vaatimukset rakennuksen ympäristövaikutusten huomioinnille. Kiinteistölle laskettiin jo suunnitteluvaiheessa koko elinkaaren hiilijalanjälki. Lopputuloksena kiinteistölle myönnettiin rakennusvaiheessa kansainvälisen rakennusten ympäristövaikutuksia arvioivan LEED-sertifikaatin kultataso. Vaatimusmäärittelyssä käytettiin sertifioinnin tiukinta 4-tasoa.

– Kiinteistöjen käyttäjät antavat nykyään entistä suuremman arvon tilojen ympäristöystävällisyydelle ja ekotehokkuudelle. Rakennuttajana edellytämme kaikilta uusilta rakennuksiltamme Karusellin tavoin kultatasoa, kertoo Ilmarisen rakennuttajapäällikkö Niina Nurminen.

LEED-luokitus huomioi sijainnin lisäksi energiatehokkuuden, vedenkäytön, materiaalitehokkuuden, sisäympäristön laadun sekä käyttäjäviihtyvyysasiat. Sertifioinnissa on saatu työkalut rakennuksen kestävään ylläpitoon ja säästöihin energiankulutuksessa.

Kauppakeskus Karuselli sijaitsee Keravan keskustassa kävelykadulla. Liiketilojen kokonaislaajuus on noin 7000 neliömetriä. Kauppakeskuksessa on 26 liiketilaa, jotka kattavat yhteensä 5500 neliömetriä. Kellarikerroksessa sijaitsee pysäköintilaitos, jossa on 195 pysäköintipaikkaa kauppakeskuksen asiakkaille ja talon asukkaille. Karuselli yhdistää kaupan palvelut ja modernin kerrostaloasumisen.

Keravan kaupungin ympäristöpalkinnon Kasvun paikka -palkintopatsas luovutettiin Keravan kaupungin itsenäisyyspäivän vastaanoton yhteydessä 5.12.2019.

Kuuntele podcastistamme, miten ympäristösertifiointi auttaa vuokralaista valitsemaan itselleen sopivat toimitilat:

Kuuntele Ilmarisen podcast

Ajankohtaista

Uutinen 22.3.2024

Earth Hour – varaudumme hyvään huomiseen

Varaudumme hyvään huomiseen ja osallistumme jälleen Earth Hour -tapahtumaan. Sammutamme valot Helsingin Ruoholahdessa sijaitsevalla pääkonttorilla ilmaston puolesta lauantaina 23.3. kello 20.30–21.30.

Earth Hour – varaudumme hyvään huomiseen

Uutinen 11.3.2024

Ilmarinen sijoittaa tuottavasti ja turvaavasti – Vastuullisen sijoittamisen periaatteet päivittyivät

Ilmarisen lakisääteinen tehtävä on sijoittaa eläkevarat tuottavasti ja turvaavasti. Vastuullisena sijoittajana tarkastelemme jatkuvasti sijoittamisen käytäntöjämme. Muuttunut turvallisuusympäristö vaikuttaa myös vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin.

Ilmarinen sijoittaa tuottavasti ja turvaavasti – Vastuullisen sijoittamisen periaatteet päivittyivät
Lisää uutisia ja tiedotteita