Laaja tutkimus suomalaisesta hallitustyöstä on julkaistu

18.9.2019
|
Uutinen
image

Hallitustyötutkimus 2019 on ensimmäinen riippumaton ja vastaavassa laajuudessa toteutettu tutkimus suomalaisten suuryritysten hallitusten ajankäytöstä ja osallistumisesta strategiseen päätöksentekoon.

Directors’ Institute Finlandin (DIF) sekä eri instituutiosijoittajien, mukaan lukien Ilmarisen, tukema Hallitustyötutkimus 2019 on julkaistu. Tutkimusta varten haastateltiin yhteensä 18 suomalaisten suuryritysten hallitusammattilaista ja toimitusjohtajaa. Lisäksi kerättiin laaja kyselyaineisto. Tutkimuksen on toteuttanut Nordic Institute of Business & Society.

– Ilmarinen on Suomen suurin yksityinen sijoittaja. Sijoitamme tulevia eläkkeitä varten rahastoituja varoja tuottavasti, turvaavasi ja vastuullisesti. Lähes 30 prosenttia sijoitusvarallisuudestamme on sijoitettu Suomeen. Olemme merkittävä omistaja kotimaisissa pörssiyhtiöissä, joten meille on olennaisen tärkeää, miten sijoituksiemme kohteina olevia yhtiöitä hoidetaan yritysten toimivan johdon ja hallituksen yhteistyönä, sanoo Ilmarisen sijoituksista vastaava varatoimitusjohtaja Mikko Mursula.

Hallituksella on Mikko Mursulan mukaan tärkeä rooli yrityksen toiminnassa.

– Hallitus valvoo yrityksen toimintaa ja vastaa yrityksen strategisista linjauksista. Pidämmekin tärkeänä hallitusten jäsenten valinnassa ammattitaitoa, kokemusta, monimuotoisuutta ja jäsenten toisiaan täydentävää osaamista.

– Olemme olleet mukana mahdollistamassa tätä uraauurtavaa tarkastelua suomalaisesta hallitustyöskentelystä, koska uskomme sen tuloksien herättävän kiinnostusta hallitusten työhön ja vahvistavan hallitustyöskentelyn laadullista kehittymistä Suomessa, Mursula sanoo.

Tutustu Hallitustyötutkimus 2019 -raporttiin