Earth Hour - Ilmarinen on mukana

26.3.2020
|
Uutinen
image

Ilmarinen osallistuu jälleen WWF:n järjestämään maailman suurimpaan ilmastotapahtumaan, Earth Houriin. Earth Houria vietetään lauantaina 28. maaliskuuta kello 20.30–21.30

Kaikille avoimessa Earth Hour -tapahtumassa näytetään, kuinka huoli ilmastonmuutoksesta koskettaa ihmisiä ympäri maailmaa. Tänä vuonna Earth Hour nostaa esiin monimuotoisen luonnon merkityksen ilmastonmuutoksen torjunnassa. 

Ilmarinen osallistuu Earth Hour -tapahtumaan Ruoholahdessa sijaitsevalla pääkonttorillamme. Ilmarisen pääkonttorin katolle on myös asennettu Helsingin suurin kiinteistökohtainen aurinkovoimala.

Ilmastonmuutos on muuttanut ja muuttaa edelleen talouden ja monien yritysten toimintatapaa tulevina vuosina. Muutosten huomioiminen on erityisen tärkeää Ilmarisen kaltaiselle pitkäjänteiselle toimijalle ja sijoittajalle. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat monella tapaa myös ihmisoikeuskysymyksiä. Muutokset kasvattavat aina liiketoiminnan riskejä, mutta luovat samalla uusia mahdollisuuksia.

Kehitämme jatkuvasti sijoitustoimintaamme saavuttaaksemme kehittyneen ja systemaattisen lähestymistavan ilmastonmuutoksen vaikutusten huomioimiseksi. Ilmastoperiaatteet auttavat meitä osaltaan pääsemään sijoitustoiminnan tavoitteisiin ja huomioimaan ilmaston asettamat rajat taloudelle. Vuonna 2019 asetimme ilmastoperiaatteissamme uuden tavoitteen sijoittaa hoitamamme eläkevarat hiilineutraalisti 2035 mennessä.

Lue lisää uunituoreesta yritysvastuuraportistamme

Tänä vuonna sammutamme valot Ilmarisessa myös yhteisen koronaviruksen vastaisen taistelun vuoksi. Sammuta siis lauantaina valot ja ota vaikka puhelu eristyksessä olevalle sukulaiselle tai kaverille. Annetaan yhdessä hengähdystauko sekä itsellemme että maapallolle.

Lue lisää Earth Hourista.

Kuva: WWF Suomi

Aihepiiri
Vastuullisuus