Ilmarisen toimistorakennus ulkoa, kuvituskuva.
Tiedote 12.2.2020

Ilmarinen myi lähes 900 asunnon kokonaisuuden

Myydyt kiinteistöt sijaitsevat Suomen kasvukeskuksissa. Ilmarinen keskittyy jatkossa asuntosijoituksiin erityisesti pääkaupunkiseudulla ja Tampereella.

Pohjoismaiselle kiinteistösijoittaja Areimille myydyt 17 asuinkohdetta koostuivat lähes 900 asunnosta. Kiinteistöjen kokonaispinta-ala on noin 54 000 neliömetriä.

Suurin osa asunnoista sijaitsee pääkaupunkiseudulla. Loput asunnoista sijaitsevat muissa kasvukeskuksissa kuten Tampereella, Turussa, Oulussa ja Lappeenrannassa. Lähes kaikki asunnot myydään vuokrattuina.

– Asunnoilla on tärkeä rooli Ilmarisen kiinteistösijoituksissa. Olemme kuitenkin tehneet strategisen päätöksen keskittyä asuntoihin pääkaupunkiseudulla ja Tampereella. Areimin kanssa tehty kiinteistökauppa on osa tämän strategian toteuttamista, kertoo Ilmarisen kiinteistöjohtaja Tomi Aimonen.

Ilmarinen omistaa tällä hetkellä noin 4000 asuntoa. Lisäksi Ilmarisella on rakenteilla noin 650 uutta asuntoa. Ilmarisen kiinteistösijoitusten yhteenlaskettu arvo on yli 6 miljardia euroa.

Kiinteistösijoitukset ovat osa noin 50 miljardin euron yhteisen eläkevarallisuuden hoitamista.

Lisätietoja:

Tomi Aimonen, kiinteistöjohtaja, p. 050 366 750, tomi.aimonen@ilmarinen.fi

Ajankohtaista

Uutinen 11.3.2024

Ilmarinen sijoittaa tuottavasti ja turvaavasti – Vastuullisen sijoittamisen periaatteet päivittyivät

Ilmarisen lakisääteinen tehtävä on sijoittaa eläkevarat tuottavasti ja turvaavasti. Vastuullisena sijoittajana tarkastelemme jatkuvasti sijoittamisen käytäntöjämme. Muuttunut turvallisuusympäristö vaikuttaa myös vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin.

Ilmarinen sijoittaa tuottavasti ja turvaavasti – Vastuullisen sijoittamisen periaatteet päivittyivät
Lisää uutisia ja tiedotteita